Kirjoittanut jukka vuorio

Hardcore-majakka

Lukuaika: < 1 minuutti

Hardcore-majakka

Arvostelussa Lighthouse Projectin levy Lust for Lie 7.

Kun Lighthouse Project ilmestyi vuonna 2004 Suomen hardcoreskeneen, bändi saavutti nopeasti mahtavan liveaktin maineen.

Kuusi vuotta ja yhtä monta julkaisua myöhemmin yhtyeen musa on entisestään synkistynyt ja sanoitukset kyynistyneet. En tiedä kertooko laulaja Toni Salminen itsestään vai sepitetyistä hahmoista, mutta meininki on raadollista ja paljasta. 

”Between childhood emotional blocks and present day issues here I’m stuck”, biisissä Choosing My Confessions todetaan.

Ei vahvasti mene.

Onneksi Salmisen on nähty hymyilevän ainakin skeittirampilla.

Lighthouse Project on tajunnut ympätä mättönsä keskelle riittävän usein kohtuullisen pituisia ja tarttuvia kitarariffejä, ja siksi tuotos jaksaa maaliin saakka.

Levy on kokonaisuutena tyylikkään stydi, punkskeneä monella tasolla yhdistelevä paketti. Kannet ovat No Shamen laulajan Sampsa Sarparannan maalauksia, julkaisun nimi on mukaelma Iggy Popin biisistä ja mukana on cover-versio Terveiden Käsien kappaleesta Musta Jumala.

Lighthouse Project: Lust for Lie 7. The Hood Took Us Under Records 2009. 5 tähteä.

Jukka Vuorio