Haku päällä

Sanan valta: ”Olet sitten jonkin sortin naisasianainen vai?” Googlausta harrastanut leppoisa kontaapeli lausahti. Voiman kolumnistina Mira Karjalainen.

Olin kuulusteltavana poliisiasemalla. Juttutuokion aiheena oli liki vuosi sitten näkemäni joukkohakkaus Rautatientorilla. Neuvoin tuolloin väkivallan uhriksi joutunutta nuorta miestä soittamaan poliisille, lainasin kännykkääni ja lupauduin todistajaksi.

Henkilötietojen tarkistuksen ynnä muiden muodollisuuksien jälkeen leppoisa konstaapelismies aloitti kuulustelun: ”Olet sitten jonkin sortin naisasianainen vai?”

Leukani loksahtivat auki. Niitä takaisin liikkumakuntoon nykiessäni ehdin miettiä, miten ihmeessä tasa-arvokantani liittyy nuoren ulkomaalaismiehen turpaansaamiseen steissillä.

Olin toki kehottanut uhria soittamaan poliisille, sillä valitettavan usein nuoriin miehiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään jollain tapaa normaalina ja ikään kuin tuohon ikävaiheeseen ”kuuluvana”. Nuorten miesten (aivan kuten nuorten naisten ja kaikkien muidenkin) ruumis on heidän omansa. Oman kehon itsemääräämisoikeutta ei tule väheksyä kenenkään kohdalla.

Mutta miten tämä liittyy minun jonkin sortin naisasianaiseuteeni?

Kävi ilmi, että kuulusteleva poliisi tykkää tarkastaa asiakkaansa etukäteen netissä. Minua googlettamalla hän oli löytänyt taannoiset Voimaan kirjoittamani lehtijutut tasa-arvopolitiikasta.

Poliisimies ei tehnyt mitään väärää hakiessaan tietoa netistä. Sitähän me kaikki teemme. Kuitenkin virkavallan tekemänä haku asettaa yksilön epävarmaan asemaan. Olemme tottuneet siihen, että erilaiset virkailijat tietävät henkilöturvatunnuksemme ja kotiosoitteemme, mutta netistä löytyvä lentopalloseuran jäsenyys tai tutun ottamat hauskat bilekuvat tuntuvat astumiselta persoonan alueelle.

Mikä avuksi? Suurin osa meitä koskevasta nettitiedosta on sinne muiden panemaa, eikä sitä voi etukäteen estää. Voi ainoastaan haravoida jatkuvasti nettiä, etsiä julkaisijoita ja pyytää heitä poistamaan jo kertaalleen julkaistut tiedot.

Ratkaisuksi on tarjottu kotisivuja tai blogia. Silloin googlaaja löytäisi kaiken muun ryönän lomasta myös ne tiedot, jotka haluaisin tuollaisen etsijän minusta tietävän. Jos minulla olisi tuolloin kuulustelun aikaan ollut blogi, olisi poliisi saattanut jonkinsorttisen naisasianaiseuteni sijasta ottaa puheeksi vaikkapa merimiehet tai yliopiston.

Päätin yrittää ja pinnistin itselleni blogin. Samalla arvelutti: miksi vastaan julkisuuteen julkisuudella? Jos internet peilinä vääristää kuvamme, onko meidän edes mahdollista asetella omat kuvastimemme korjaamaan vääristynyttä heijastusta?

On muistettava, että muutkin maailman mirakarjalaiset virittelevät omia peilejään sähköiseen avaruuteen, joten kaikista Suomen mirakarjalaisista muodostuva kollektiivinen karjalaisenmira on varsin vireä kaveri ja ehtii joka paikkaan.

Nimeäni googlaamalla tiedän olevani 12-vuotias kajaanilaistyttö, jolla on marsu (nimeltään Dooris) ja itäsuomalainen pesäpallovalmentaja, mutta myös oululainen ympäristörakentaja sekä liperiläinen kyläaktivisti, unohtamatta tietenkään osanottoani Tähtiartisti 2007 -kisaan, jossa selvisin toiselle varasijalle alle 40-vuotiaiden naisten sarjassa.

Kuulustelu sujui muuten mukavasti: joukkohakkauksen päätekijä oli saatu kiinni ja naisasianaiseudestani edettiin sutjakkaasti homoliittoihin. Olimme konstaapelin kanssa eri linjoilla eikä homojen adoptio-oikeuskaan tuntunut ottavan kuulustelijani mielessä tuulta alleen. Siirryimmekin sitten vääntämään kättä naispappeudesta.

Mira Karjalainen

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *