Häkämies säteili Japanissa

Suomalainen valtuuskunta lobbasi ydinvoiman puolesta Fukushimasta toipuvassa Japanissa.

Ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) kävivät marraskuun lopussa Japanissa edistämässä suomalaista energiatuotantoa ja ympäristöteknologiaa.

Stubb kävi myös tutustumassa jälleenrakennustyöhön pohjoisella tuhoalueella. Stubbin seurueessa matkusti kuuro rap-muusikko Signmark, joka piti ilmaiskonsertin Sendaissa, viime maaliskuisen maanjäristyksen episentrin eli keskuspaikan lähellä.

Häkämies taas osallistui Tokiossa japanilais-suomalaiseen energia- ja ympäristöteknologiaseminaariin, jossa tutkailtiin maiden välisen yhteistyön mahdollisuuksia tällä alalla.

Pressitilaisuudessa Häkämies piti puheen otsikolla Finland will keep on promoting nuclear energy in the future.

Vaikka on varma, että osa Häkämiehen isännistä Japanin talous- ja poliitikkopiireistä ilahtui puheesta, kalskahti se hieman oudolta.

Samaan aikaan muut kansainväliset lähetystöt ja paikallinen Suomen lähetystö keräävät rahaa tuhoalueelle. Suomi on rekrytoinut avustustehtävään joulunalusaikana Muumimaailma-leikkipuistot ja Joulupukin kiertueineen.

Saastuneella seudulla on edelleen liki 100?000 ihmistä evakossa maaliskuisen ydinonnettomuuden seurauksena. He eivät tiedä, milloin pääsisivät kotiinsa, saati sitten sitä, onko se ikinä edes mahdollista.

Ja kun 80 prosenttia japanilaisista toivoo ydinvoiman osuuden vähentämistä sähköntuotannossa, ei ole ehkä huono arvaus, että tämän alan teknologian kaupitteleminen Japaniin juuri nyt on vähintäänkin mautonta.

Jos taas paikalle olisi päästetty Suomesta ympäristöystävällisten energiamuotojen kehittelijöitä ja markkinoijia, kauppasaumarakoa ja yhteistyöhalukkuutta olisi varmasti löytynyt.

Näistä ei kuitenkaan puhetta pidetty.

Eija Niskanen, Tokio

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *