Granta ei osaa olla outo

Arvostelussa aikakauskirja Granta 2: Outo.

Ensimmäisen aikakauskirja Grantan itsenäisen suomenkielisen julkaisun jälkeen odotin seuraavaa, outo-teemaista, lievästi innostuneena ja varautuneena.

Ruoka-Granta oli hyvä tekstikokoelma, mutta ei näyttäytynyt rohkeasti kirjallisuutta tai maailmaa kirjallisuuden välityksellä määrittävänä julkaisuna. Sen heikkous oli toivottoman vanhentunut tapa puhua ruuasta.

Outo taas on epämääräinen, mutta ei kovin outo.

”Hän näkee pottunenän, joka on kiiltävä ja muhkurainen kuin bergamotin kuori”, alkaa Grantan ehkä vetävin teksti, katkelma Daniel Galeran tänä vuonna suomeksi ilmestyvästä romaanista Hyöky.

Kustantaja Otava pääsee näin kätevästi markkinoimaan uutuuksiaan. Kotimaisesta tähtihetkestä vastaa Juhani Karila novellillaan En minä sinusta mitään tiedä, jossa vuorottelevat tarinanpätkät muodostavat tekstiin vilpittömän oudon kaksoisvalaistuksen.

Brittiläisessä kirjallisuusmaailmassa, kotikentällään, Granta on laatukirjallisuuden tae.

Suomi-Grantassa on ilmeiset vaikeutensa. Kotimaiset kirjoittajat on valittu isoilta kustantajilta, ja osa teksteistä on heikkotasoisia.

Kuinkahan sidotut mahtavat päätoimittaja Aleksi Pöyryn kädet olla tekstien valikoinnin suhteen? ”Uuden kirjallisuuden areenalla” löytämisen riemu ei juurikaan pääse hehkumaan kasvoilla. Grantassa ei näy nykykirjallisuuden vivahteikkuus, vaikka sitä muualla voi todistaa.

Aikakauskirjan kokonaisuus ei luo mielikuvaa oudosta, ei vie kumman luo, vaikka yksittäiset tekstit ovatkin oivia. Valinnoista puuttuu napakkuus. Soljuvaa tarinaa ja käännöstekstejä on sikäli paljon, että eri tekstien välille ei synny selviä ja linjakkaita tyylieroja.

Tällä kertaa areenalla nähdään tylsänlainen show. Toinenkaan Suomi-Granta ei pysty valtaamaan itselleen paikkaa kirjallisuuskentässä.

Granta 2: Outo. Uuden kirjallisuuden areena. Otava 2014. 314 s.

Kaksi tähteä.

Maaria Pääjärvi

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu