Toimittaja matkusti 1100 kilometriä esittämään George Clooneylle yhden kysymyksen.
George Clooneyn sanotaan olevan Hollywood-aktivisti. Erityisen tunnettu Clooney on siitä, että hän otti kantaa sotaa vastaan Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin.
Kyynisesti voisi ajatella, että tähdet tarvitsevat kimalluksen lisäksi imagoonsa hitusen vakavuutta. Voihan olla, että Hollywood-aktivistit ovat ihan aidosti huolissaan maailman tilasta. Vaikka olisivatkin, en ole varma, sanovatko he mitään merkittävää, tai kuunteleeko kukaan.
Tästä aion ottaa selvää, kun kohtaan Clooneyn Berliinin elokuvajuhlilla. Ikävä kyllä kohtaamistamme tulevat haittamaan kahdeksan muuta toimittajaa, jotka jakavat kanssani 20 minuuttia kestävän laatuajan.
Guy Debord’n mukaan elämme spektaakkeliyhteiskunnassa, jossa kuvat välittävät inhimillisiä suhteita. Spektaakkeli sisällyttää kaiken kritiikin osaksi itseään, ja muokkaa sen myytäväksi tuotteeksi. Clooneyn taustoihin tutustuessani pohdin, tapahtuuko Hollywood-aktivistien kritiikille juuri näin.
Kun etsin tietoa hakusanalla ’George Clooney’, löydän One-kampanjan mainoksen. Siinä tähdet pyytävät allekirjoittamaan vetoomuksen, jolla pyrittiin saamaan Yhdysvallat nostamaan kehitysapuaan viime kesän G8-tapaamisessa Skotlannissa.
Nyt Clooneyn liikehdintä yltää myös valkokankaalle. Teho-osaston lastenlääkäri Rossina maineeseen nousseelta näyttelijältä on tulossa Suomen elokuvateattereihin maaliskuussa kaksi kantaaottavaa elokuvaa. Syrianassa Clooney näyttelee yhtä pääosista. Elokuva ruotii yritysten ja Yhdysvaltojen hallituksen kytköksiä sekä USA:n öljyriippuvuutta. Elokuvan Good Night, and Good Luck Clooney on myös ohjannut. 1950-luvulle sijoittuva mustavalkoinen elokuva kertoo uutistoimittajasta, joka halusi tehdä tutkivaa journalismia ja tuli siten uhmanneeksi kommunistivihamielistä senaattoria Joseph McCarthya.
Syrianassa Clooney näyttelee CIA:n arabimaihin erikoistunutta agenttia, joka tulee oman organisaationsa pettämäksi. Elokuva on kiehtova ja suorasukaisen poliittinen, mutta päällekkäisiä juonia on paikoittain vaikea seurata. Elokuvassa on paljon yksinäisiä miehiä, jotka ovat jollain tapaa ulkopuolisia.
Roolia varten Clooney lihotti itseään 15 kiloa, kasvatti parran ja ajeli hiusrajaansa taaemmas. Useimmissa Syrianasta kirjoitetuissa jutuissa toimittajat ovat olleet – arvattavasti – erityisen kiinnostuneita siitä, miten vaikeaa Clooneyn oli lihottaa itsensä Bob Barnesin rooliin. Useimmiten Clooney vastaa tyyliin, että se oli vaikeaa, mutta heh, laihduttaminen kuvausten jälkeen oli vielä vaikeampaa.
Näytteleminen ja julkisuus ovat tulleet Clooneylle tutuiksi jo lapsena. Hänen äitinsä Nina Clooney oli kauneuskuningatar. Isä Nick Clooney oli näyttelijä, joka siirtyi uutistenlukijaksi ja myöhemmin suositun talk show’n isännäksi. Lapsena George esiintyi usein isänsä ohjelmissa. Myös poliittisuus kulkee suvussa. Nick Clooney pyrki demokraattien ehdokkaana kongressiin vuonna 2004, ja poika George auttoi varainkeruussa.
Matkaan on muutama päivä. Kello lähestyy puoltayötä ja roikun jälleen netissä. Kokeilen erilaisia hakusanoja, ja surffaan linkistä toiseen. Tarinoita riittää. Elokuvassa Ocean’s Eleven kasinovarkaita näytelleet Brad Pitt ja Clooney aikovat avata kasinon Las Vegasiin. Clooney kieltää huhut, joiden mukaan Pitt ja Angelina Jolie menisivät naimisiin hänen huvilallaan Italiassa. Clooneyn huhutaan heilastelevan Täydellisten naisten Teri Hatcherin kanssa. Vilkaisen kelloa. Olen seikkaillut juorusivuilla niin kauan että hävettää.
Good Night, and Good Luckin myötä Clooney on arvostellut joukkoviestimiä viihteen korostamisesta ja vakavien uutisten ohentumisesta. Rolling Stone -lehden haastattelussa Clooney kertoo olevansa täysin kyllästynyt siihen, että toisinajattelua pidetään epäisänmaallisena. Hänen mielestään toisinajattelun luvatussa maassa tulisi nähdä hallituksen kyseenalaistaminen nimenomaan isänmaallisena tekona.
”Varmasti tulee olemaan ihmisiä, jotka sanovat, että Syrianassa väitetään terroristeja hyviksi ihmisiksi. Me sanomme vain, että jos aiotaan käydä sotaa ideaa – terrorismia – vastaan, on ymmärrettävä miten sellaiset pahat, kauheat asiat tapahtuvat.”
Löydän pari haastattelua, joissa tähti puhuu öljypolitiikasta. Rolling Stonessa Clooney sanoo, että Bushin hallinnon arvosteleminen on liian helppoa, jos ei tarjoa vaihtoehtoja. Öljy loppuu ennemmin tai myöhemmin, joten jonkun tulisi ottaa härkää sarvista ja päättää, että kymmenen vuoden kuluttua ei rakenneta enää bensiinillä kulkevia autoja. ”Se täytyy tehdä jossain vaiheessa, joten miksi emme olisi siinä edelläkävijöitä? Silloin meidän ei tarvitsisi pommittaa Lähi-idän maita – me yksinkertaisesti emme tarvitse niiden tuotetta.”
Jään miettimään, onko öljy ainoa syy sotaan. Seuraavana päivänä presidentti Bush myöntää jokavuotisessa Kansakunnan tila -puheessaan, että Yhdysvallat on riippuvainen öljystä ja se on ongelma.
Olen Berliinissä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1986. Edelliseltä kerralta muistan eläintarhan ja sen, että Itä-Berliinissä oli pahaa ruokaa.
Istun valokuvaajan kanssa Grand Hyatt -hotellin ala-aulan kahvilassa. Ihmettelen, miksi pressikortin kaulanauha haisee vahvasti hajuvedelle. Lopulta tajuan. Elokuvajuhlia sponsoroi L’Oreal.
Aulabaarissa parveilee ihmisiä, joiden olemuksesta huokuu tärkeys. Nopeasti katsottuna kaikki ovat pukeutuneet mustaan. Kun katsoo tarkemmin, useimmilta löytyy pieniä statussymboleja: hienoja kelloja, turkishattuja tai suuria sormuksia. Juon elämäni kalleimman teen. Tarjoilijan nöyryys saa minutkin tuntemaan oloni jollain tapaa tärkeäksi.
Viimeisenä päivänä ennen haastattelua en ole vielä päättänyt, mitä Clooneylta voisi kysyä. Olen lukenut netistä haastatteluja, mutta useimmissa kysymykset ovat aika tylsiä.
Haastatteluaamuna herään aikaisin. Föönaan tukkani huolellisemmin kuin koskaan. Warner Bros. järjestää Syrianan mainostamiseen tähtäävän haastattelutilaisuuden Berliinin hienostoalueella. Regent-hotellin prameassa aulassa huomio kiinnittyy huoneen keskellä jalustalla seisovaan valtavaan kukkakimppuun. Toimittajia vastaanottaa ylellinen aamiaistarjoilu.
Kysyn nelikymppiseltä miestoimittajalta, millaisia massahaastattelut yleensä ovat. ”Tyhmiä”, hän vastaa ja jatkaa: ”Lehteni tykkää näistä, minä en.” Seuraamme liittyy noin 50-vuotias norjalainen naistoimittaja, joka kertoo, että haastatteluissa käydään aina läpi samat kysymykset ja samat vastaukset. ”On kiinnostavaa nähdä, suostuuko Clooney sanomaan mitään poliittista.”
Warner Bros. -työntekijä kehottaa meitä siirtymään haastattelutiloihin. Avaan oven ja astun tyhjään hotellihuoneeseen. Se on muuten tavallinen, mutta vuode on korvattu suurella pyöreällä pöydällä, jota koristaa valkoinen pöytäliina. Pöydän ympärillä on kymmenen tuolia.
Valitsen tuolin, josta on näköyhteys ovelle. Oikealle puolelleni istuu kolme naista ja vasemmalle viisi miestä. Viimeisenä huoneeseen saapunut pukumies riisuu nahkahansikkaansa ja laittaa ne pöydälle viereeni.
”No niin, ketäs me tänään haastatellaan, siis Clooneyn lisäksi?” nahkahansikkainen kysyy muilta. Joku kertoo, että Stephen Gaghan on elokuvan ohjaaja ja Robert Baer kirjoitti kirjan See No Evil, johon Syriana perustuu.
”Ketäs nämä kaksi muuta ovat?” nahkahansikkainen jatkaa. ”Näyttelijöitä, ei mitään kiinnostavaa”, tokaisee ranskalaisittain ääntävä Emmanuelle.
Ensimmäiseksi huoneeseen astuu elokuvassa prinssi Nasiria esittävä Alexander Siddig. Warner Bros. Saattaa Siddigin huoneeseen ja lähtee sitten pois. Edellisen illan nettisurffailulla sain selville, että Siddigin perhe on Sudanin hallitsijoita, joten valtaapitävien maailma on hänelle tuttu.
Nahkahansikkainen aloittaa. ”Tämä rooli on hyvin kiinnostava. Miten valmistauduit siihen?” hän kysyy. Siddig kertoo kärsivällisesti taustansa. Toimittajat näyttävät hämmästyneiltä.
Kun 20 minuuttia on kulunut, Warner Bros. noutaa näyttelijän.
Kolmen tiiviin 20-minuuttisen jälkeen tunnelma huoneessa on jännittynyt. Seurapiiritoimittaja Emmanuelle kaivaa nauhurinsa esiin. Nahkahansikkainen ilmoittaa aikovansa kysyä Clooneyn kasinosta, jossa kaikki saavat polttaa tupakkaa. Tanskalainen pyöreähkö mies toteaa tiukasti: ”Älä hukkaa aikaamme tupakoimiseen.”
”Ai, sinäkö haluat vain politiikkaa?” nahkahansikkainen kysyy.
Ovi aukeaa. Sisään astuu pitkä ja harteikas, harmaaseen pukuun pukeutunut George Clooney. Rennon oloinen tähti istuu pöytään melkein minua vastapäätä. Läheltä näen, ettei Clooney ole peittänyt hiustensa tai kulmakarvojensa harmaantumista. Vaikka hän on häkellyttävän komea, häkellyn eniten siitä, että vieraan ihmisen kasvot ovat niin tutut. Tuntuu käsittämättömältä, että pöydän toisella puolella istuu yksi maailman suurimmista elokuvatähdistä, eikä meille ole tehty minkäänlaista turvatarkastusta. Tähden selän takaa puuttuvat turvamiehet. Korvissani soi ja alan olla varma, etten kykene avaamaan suutani seuraavan 20 minuutin aikana.
”Kuka täällä oli haastateltavana ennen minua?” Clooney kysyy hyväntuulisesti. ”Ai entinen agentti Robert Baer. Yrittikö hän tappaa ketään teistä?” Toimittajat nauravat. Ennen kuin nauru on ehtinyt loppua, nahkahansikkainen aloittaa. ”Kuinka paljon sinun piti lihoa Syrianaa varten?”
Clooney kertoo, ettei hänen pitänyt alun perin näytellä Bob Barnesin roolia, vaan pienempää roolia. Barnesin osaan valittu näyttelijä ei lopulta halunnut elokuvaan, koska oli peloissaan sen poliittisuudesta.
Saksalainen miestoimittaja toteaa Clooneyn tekevän sekä viihdettä että vakavia poliittisia elokuvia. ”Niin. Minä sanoin, että teen Ocean’s Twelve -elokuvan, jos tuottajat rahoittavat Syrianan.”
Tanskalainen kysyy, mitä poliittisten elokuvien tekeminen Clooneylle merkitsee. Clooney kertoo olleensa ennen Irakin sodan alkua Lontoon ja Berliiniin rauhanmarsseilla. Hän oli todennut, että ennen kuin 150000 nuorta lähetetään Irakiin ammuttaviksi, pitäisi kysyä muutamia kysymyksiä. Kotiin tultuaan häntä kutsuttiin lehdissä petturiksi ja tv-ohjelmassa hänen uransa julistettiin olevan ohi poliittisten mielipiteiden takia.
”Kannustiko se sinua lisää?” tanskalainen kysyy.
”Petturiksi tuomitseminen ei kannustanut minua, mutta se sai minut vihaiseksi. Toisaalta, jos olen sananvapauden puolella, en voi sanoa, että älkää sanoko ikäviä asioita minusta.”
Clooneyn mukaan tässä tilanteessa jotkut arvostelun kohteeksi joutuneet näyttelijät ryhtyvät puolustuskannalle. Hän sen sijaan päätti olla aggressiivinen ja tehdä elokuvia. ”Ne toimivat, koska ne eivät asettele asioita vastakkain, kuten ihmiset luulevat, vaan kysyvät hyviä kysymyksiä antamatta vastauksia. Yleensä ihmiset ärsyyntyvät, kun elokuvat antavat myös vastaukset.”
Tunnelma huoneessa on kiihkeä. Saksalainen avaa suunsa ennen kuin Clooney ehtii sulkemaan omansa. ”Vaikuttaako sinusta siltä, että uutisista on tullut yhä enemmän viihdettä, ja viihteestä uutisia?”
”Se on totta”, Clooney kiirehtii vastaamaan, ”mutta syyskuun yhdennentoista jälkeen pelko on USA:n journalismissa suurempi ongelma kuin viihde.”
Clooneyn mukaan hirmumyrsky muutti tunnelman. ”Journalistit ovat aina halunneet kysyä tiukkoja kysymyksiä, mutta heidän pomonsa pelkäävät, että menettävät pääsynsä piireihin. Hirmumyrsky Katrina muutti tämän, koska toimittajat saattoivat mennä kysymään virkamiehiltä, että miksi olette vielä lomalla, kun ihmisiä hukkuu katoilleen.”
”Tähän päivään asti kaikki presidenttimme, Lincoln, Johnson, Nixon, ovat olleet velvollisia selittämään asiat lehdistölle. Nykyinen presidenttimme onnistui pakoilemaan vastuuta neljä ja puoli vuotta. Juuri nyt hän ei pääse karkuun, nyt lehdistö menee hänen luokseen ja kysyy kysymyksiä. Lehdistö on pistänyt vauhtia myllyyn.”
Clooney puhuu pitkään siitä, miten vastakkain asettelevaa yhdysvaltalainen tiedonvälitys on. Huomaan, että Clooney on innostunut asiastaan. ”Tuolla on ihmisiä, jotka todella uskovat, että Saddam Hussein oli syyskuun yhdennentoista takana. Korkealaatuistakin uutisointia on, mutta sitä täytyy todella etsiä.”
Itävaltalainen nainen yrittää kysyä jotain, mutta jääkiekkoilijalta näyttävä siilitukkainen saksalainen voittaa. ”Syy journalismin huonoon tasoon on siis se, että pelätään petturin leimaa?”
”No katso mitä tapahtui Joe Wilsonille. Hän kirjoitti yhden jutun, jossa hän sanoi, että Nigerin-kirjeet, joiden mukaan Saddam Hussein yritti ostaa uraania, ovat väärennettyjä. Seuraavaksi julkisuuteen vuosi tieto, että hänen vaimonsa oli CIA:n virkailija. Jutun ydin on siinä, että kuka tahansa tätä hallitusta arvosteleva oli pulassa. Myös minä. Tarkkaavainen huomasi, että näyttelijät kritikoivat hallitusta enemmän kun kukaan muu.”
Avaan suuni ja ehdin sanoa: How, kun tanskalainen mies puhuu päälleni, ja Clooney ottaa häneen katsekontaktin. Alan ärsyyntyä miesten aggressiivisuudesta.
Clooney kertoo olevansa yllättynyt uusien elokuviensa menestyksestä. Hän sanoo, että poliittinen ilmapiiri on muuttunut ja antaa siitä kiitoksen Howard Deanille, joka oli ehdolla demokraattien presidenttiehdokkaaksi viime vaaleissa.
”Howard Dean oli ensimmäinen joka sanoi, että nykyinen politiikka on hevonpaskaa. Jokaisen joka on samaa mieltä, pitäisi tulla esiin varjoista. Bushin hallinnon vastustajat ajattelivat, että he ovat vain pieni vähemmistö, jotain kolme prosenttia, mutta heitä olikin 48 prosenttia. Tuo on vastakkainasettelun hetki.”
Tajuan, että on viimeinen mahdollisuuteni puhua George Clooneylle, kun Warner Bros. -työntekijä astuu huoneeseen. Sanon: In Syriana, ja kolme kovaäänistä miestä puhuu päälleni. Clooney katsoo heidän suuntaansa. Yllättäen nahkahansikkainen vieressäni puuttuu peliin sanomalla ”Täällä oli kyllä yksi kysymys.” Miehet hiljenevät.
Puhun George Clooneylle, joka katsoo minua keskittyneesti.
”Syrianassa on paljon yksinäisyyttä, ja paljon ulkopuolisuuden tunteita. Monesti myös poliittisilla aktivisteilla on kokemuksia ulkopuolisuudesta. Samastuitko hahmoosi, tai voisiko sanoa, että se vastaa jollain tapaa rooliasi elokuvateollisuudessa?”
Ensimmäistä kertaa haastattelun aikana Clooney epäröi.
”Hmm ei. Ei minusta tuntunut ulkopuoliselta. Mutta samastuin toki hahmooni. Se oli räjähdysherkkää aikaa olla muslimimaassa. Emme me muutenkaan ravanneet ulkona, enkä voinut kovinkaan hyvin. Joten muut kuin poliittiset syyt saivat minut tuntemaan itseni eristäytyneeksi. Tunsin itseni taatusti eristäytyneeksi, kun jotkut kuuluisat tähdet tulivat luokseni – sen jälkeen kun joku älykkö oli tehnyt minusta selvää – ja kuiskasivat: ’Olen kanssasi samaa mieltä.’ Minä ajattelin, että miksi pitää kuiskata. Mitä te pelkäätte ja missä te olitte?”
”Mutta jokaisen on kuljettava omaa polkuaan. Mutta en haluaisi olla noissa porukoissa 20 vuoden päästä. Ajatus kauhistuttaa minua; kun katsotte näitä tyyppejä, jotka ihastelevat Muhammad Alia tämän noustua vastustamaan Vietnamin sotaa, ne olivat niitä samoja tyyppejä, jotka silloin aikoinaan sanoivat, ettei Muhammad Alin olisi pitänyt muuttaa nimeään ja hänen pitäisi hävetä, kun ei mennyt sotimaan. Kun Team America haukkuu minut lyttyyn, olen ylpeä siitä.”
Warner Bros. ilmoittaa, että on viimeisen kysymyksen aika.
”Minulla on erittäin tärkeä kysymys”, nahkahansikkainen aloittaa. ”Se koskee tulevaa kasinoasi. Sanoit aikaisemmin, että ihmiset saavat polttaa sisällä.”
”En minä sanonut niin”, Clooney vastaa.
”Minulla on äänesi nauhalla”, ihmettelee nahkahansikkainen.
”Sinä et ole kuullut minun sanovan, että haluan ihmisten polttavan”, Clooney toteaa tiukasti.
”Mutta siellä saa polttaa”, nahkahansikkainen yrittää.
Clooney kieltää yhä ja haastaa toimittajan esittämään nauhansa. ”Lyödään tuhannesta dollarista vetoa, että en sanonut niin.” Tähti kaivaa lompakkoaan. Kaikki huoneessa nauravat. Nahkahansikkainen näyttää hämmentyneeltä.
”Olen kyllä sanonut, että 1950-luvulla ihmiset saivat polttaa, ja että on harmi, että ystäväni joutuvat polttamaan ulkona. Minä olen suuri tupakoinnin vastustaja. Kasinossa ajatus sen sijaan on se, että ihmiset pukeutuisivat pikkutakkiin ja siellä olisi bändi soittamassa, kuten Vegasissa joskus aikoinaan. Laitatko tuhat dollariasi pöytään?” Clooney haastaa. ”Olen hyvin tarkka siitä mitä sanon nauhalla, olen tehnyt tätä kauan.”
Toimittaja ei innostu vedosta. ”Mutta toteutuuko kasino-hanke todella?” nahkahansikkainen kysyy.
”Joo joo”, Clooney vastaa.
”Sen piti olla alun perin ihan pieni juttu, mutta sitten meille tarjottiin isoa rakennusta. Olin juuri menossa G8-kokoukseen, ja ajattelin että tämä on vähän älytöntä, että menen G8:aan puhumaan rahan keräämisestä köyhien auttamiseksi. Sitten ajattelin, että jospa pyydämme ihmisiä antamaan 25 prosenttia voitoistaan Afrikan köyhyyden lievittämiseen. Se on minun suunnitelmani.”
Tähti nousee tehdäkseen lähtöä, pysähtyy, katsoo toimittajia ja sanoo: ”Ja kaikki saavat polttaa.”
Haastattelun jälkeen haluan äkkiä pois hotellista. Ulko-ovella seurapiiritoimittaja Emmanuelle kutsuu taksin tottuneella kädenliikkeellä.
Metrossa olo on tyhjä. Clooneyn esitys oli täydellinen. Siinä oli alku, keskikohta ja loppu. Se oli samanaikaisesti hallittu ja rento. Siinä oli sopivassa suhteessa politiikkaa, huumoria ja ripaus seksikkyyttä. Mies, jonka juuri tapasimme, voisi ihan hyvin olla Clooneyn klooni.
Illalla lähdemme seuraamaan Syrianan ensi-iltahumua. Punaisen maton ympärillä Potsdamer Platzilla on jo tuntia ennen satoja ihailijoita. Ryhmä saksalaisia tyttöjä on pukeutunut punaisiin paitoihin, joissa lukee: No George, No Party .
Kysyn yhdeltä tytöistä, mikä Clooneyssa viehättää. ”Oh, hän on niin seksikäs, charmantti, todellinen mies”, tyttö huokaa.
Kun Clooneyn auto saapuu punaisen maton reunaan, väkijoukko repeää. Ihmiset kiljuvat ja mellakka-aidat ovat koetuksella. Kymmenet valokuvaajat karjuvat: ”George, George, George.” Olen ihmeissäni. Tunnelma ei ole lainkaan hienostunut, kuten punaisilla matoilla otetuista, juorulehdissä julkaistuista kuvista luulisi. Tähti jakaa faneille nimikirjoituksia puoli tuntia.
Päivää myöhemmin istun metrossa, jossa pyörii kuvaruudulla mainoksia ja päivän tärkeimmät uutiset. Berliinin elokuvajuhlista kerrotaan yksi asia. ”Clooney hurmaa. Iskussa oleva ja charmantti 44-vuotias esitteli uusinta elokuvaansa Syrianaa. Hän kertoo, miten pääsi eroon roolia varten lihottamistaan kiloista: dieetillä ja liikunnalla.”
Osallistavat elokuvat
SekäSyrianan että Good Night, and Good Luckin tuotannossa on mukana vuonna 2002 perustettu Participate Productions, tuotantoyhtiö, joka julistaa edistävänsä yhteiskunnallista muutosta elokuvien voimin. Jokaiseen elokuvaan liittyy kampanja, johon katsojat voivat osallistua. Syrianaan liittyvä Oil Change -kampanja (”Öljymuutos”) pyrkii vähentämään yhdysvaltalaisten riippuvuutta öljystä. Good Night, and Good Luck -elokuvan kampanja Report It Now (”Osallistu ja ilmoita”) pyrkii vaikuttamaan uutisointiin, jotta mediassa kerrottaisiin viihteellisten ja skandaalinomaisten uutisten sijaan monipuolisia, totuudenmukaisia ja tärkeitä uutisia.
Kampanjasivuilla on selkeät ohjeet siitä, miten öljyriippuvuutta voi vähentää, tai miten mediaa voi painostaa totuudenmukaiseen uutisointiin.
Yhtiön nettisivulla otettiin Bushin lupaukset öljyriippuvuuden vähentämisestä tyytyväisinä vastaan.
www.participate.net/reportitnow
Anna-Reetta Korhonen
