Frakki nurin ja tanssimaan

Perinteinen orjien tanssi murga on kasvanut Argentiinassa ilonpidon ja vastarinnan ilmaukseksi.

GUADALUPE GAÍTAN, Analía Costa ja Lucía Paniagua pitävät taukoa puiston amfiteatterin penkillä. He kuuluvat Buenos Airesin syrjäisen Floresin alueen murgaryhmään Los Herederos de la Locura (”Hulluuden perijät”). Paikallisten nuorten kokoama ryhmä harjoittelee moottoritiesillan alla olevassa puistossa. Herederosiin kuuluu 45 tanssijaa ja rummuttajaa. Jäseneksi on tervetullut kuka vain.

Gaítan, Costa ja Paniagua toteavat murgaryhmien lisääntyneen Buenos Airesin kortteleissa viime aikoina huomattavasti. Los Herederos on kuitenkin selkeästi juuri Floresin kaupunginosan ryhmä. Sen jäsenet ovat olleet järjestämässä alueen kulttuurikeskusta, radioohjelmaa ja kansanjuhlia sekä murgatyöpajoja muissa kaupunginosissa ja provinssissa.

”Aiheet, joista laulamme, eivät sinänsä suoraan tule täällä tapahtuvista asioista, vaan ovat universaaleja – tai no, eräässä laulussa kommentoimme naapurien valituksia poliisille rummutuksemme vuoksi”, nauravat tytöt.

HUMBERTO RODRÍGUEZ, yksi Los Herederos de la Locuran perustajajäsenistä, kertoo nuorten murgaharrastuksen lähteneen liikkeelle vuonna 1999. Taustalla oli huoli alueen sosiaalisista ongelmista ja huonosta yhteishengestä.

Alussa tehokkaalta vaikuttanut Argentiinan uusliberaali politiikka sai aikaan työttömyyttä, kurjistumista, syrjäytymistä ja lisäsi asukkaiden turvattomuutta. Naapuriston yhteishenki tuntui kadonneen eikä kokoontumispaikkoja tai -tilaisuuksia ollut. Nuoret ajattelivat murgan tuovan naapureita yhteen.

”Omien laulujen kirjoittaminen teki murgastamme yhteiskunnallisempaa. Toivoimme murgan tuovan jäsenilleen iloa, sen jälkeen voitiin avautua enemmän ulospäin”, Rodríguez sanoo.

KARNEVAALIN AIKAAN Buenos Airesin köyhien kortteleiden kaduilla ei tanssita argentiinalaista tangoa, vaan nimenomaan murgaa. Murga on perinteinen orjien tanssi, jossa valtaapitäviä pilkataan ja omaa itsetuntoa nostetaan musiikin ja teatterin keinoin.

Murga syntyi 1800-luvun loppupuolella Uruguayssa, kun Afrikasta tuodut orjat kehittivät oman versionsa eurooppalaisten isäntiensä karnevaaleista. Kun herrasväki lähti juhlimaan, oli palvelijoillakin vapaapäivä. Tällöin he lainasivat isäntiensä hattuja, keppejä ja frakkeja, jotka tosin käännettiin satiinivuori ulospäin, sekä maalasivat kasvonsa, jotta juhlijaa ei voitaisi tunnistaa.

URUGUAYSTA MURGA levisi Río de la Platan toiselle puolelle Argentiinaan, Buenos Airesin työläiskortteleihin. Perinteinen murga-asu, nurinpäin käännetty frakki, säilytti asemansa vallitsevia valtarakenteita kyseenalaistavana symbolina. Karnevaalin aikana hallitseville ryhmille nauraminen, ivailu ja irrottelu olivat kolmen päivän ajan sallittuja.

Murgan yhteiskunnallisuus nostetaan esiin asujen lisäksi myös erityisessä draamajaksossa, johon tanssi huipentuu. Tässä kohdassa esiintyjät laulavat näkemistään epäkohdista ja ratkaisumahdollisuuksista.

Itse tanssi on energistä ja iloista, sekoitus akrobatiaa ja afrotanssia. Orjien jälkeläisten muistissa olivat edelleen kahleet, joten rumba, eräs murgan osista, tanssitaan matalin askelin, rajoitetuin liikeradoin. Seuraavaksi vapaudutaan alistuksesta potkuin ja hypyin.

DIKTATUURIEN, Argentiinassa 1976–83 ja Uruguayssa 1973–85, aikana murgaryhmien lyriikoita sensuroitiin ja karnevaalivapaapäivät peruutettiin, mutta murgaa ei pystytty tukahduttamaan. Tanssin kautta ihmisten oli mahdollista tuoda esiin pinnan alla kytevää vapaudenkaihoa. Murgalla oli merkittävä rooli diktatuurien vastaisessa liikkeessä.

Nykyisin karnevaalikulttuuri painottuu yhä enemmän tanssikilpailuihin, minkä seurauksena suuri osa murgaryhmistä tähtää ensisijaisesti esityksen näyttävyyteen, ei niinkään sen poliittiseen sisältöön.

LOS HEREDEROSIN LAULUISSA ja teatteriosioissa käsitellään haasteita, joissa Argentiina ja koko Latinalainen Amerikka pyristelee, mutta kerrotaan myös ilon uudelleen löytämisestä. Muita teemoja ovat poliittiset ideologiat, seksuaalikasvatus, poliitikkojen ja mediavaikuttajien pilkkaaminen sekä tasa-arvo.

Ryhmän merkityksen jäsenilleen aistii joka kosketuksesta ja vitsistä.

”Täällä emme odota että joku tulisi tarjoamaan jotain, teemme itse”, sanoo rummuttaja Sebastian Mechbez. Hänen kasvoiltaan paistaa varmuus siitä, että yhteishenki kantaa.

Maria Nuutinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu