Fideliton kuu

Toisaalta: Uni Ojuvan novelli kertoo kuubalaispakolaisen elämästä Euroopassa.

Hurjan Atlantin takana isäsi polttaa tupakkaa ja savu tekee äidille ja Caridadin patsaalle, molemmille pyhimyksille, sädekehät. Isä on valunut syvälle tuoliin, siinä hänen ikuinen takamuksensa jälki. Tylsistyneenä aika käy.

Kun he Jose Martin lentokentällä seisoivat pyhävaatteet päällä, sinä seisoit lasin takana uusissa kuteissa. Havannan helteet, ja sinä hassu olit sitonut kaulahuivin kaulaan ja kannoit pipoa kuin kallisarvoista käärylettä käsissäsi. Silloin äiti itki väkivaltaista itkua, vaikka oli päättänyt itsensä hillitä. Etkä sinä voinut enää katsoa lasin läpi.

Hän antoi ainoon poikansa.

Sinä olet Camagüeyn Fidelito. Äitisi oli Camagüeyn Eloisa, joka idästä valui kohti Havannaa. Idästä tulivat kaikki. Kovimmat Miehet, partasuu vallankumous. Pieni äitisi sinua kantaen. Kaiken hän tahtoi sinulle antaa.

Ja kun miehet tappelivat naisista ja vallasta ja jenkit myrkyttivät milloin siat, milloin kanat tai kalat, äitisi nuuski ja tunnusteli, pitkin katuja muiden äitien kanssa, mönki ruokaa etsien. Ja sinun kuvasi Fidel, sinun kuvasi kaiken yllä.

Meren kostea suu syö kiven ja raudan Havannan taloista. Ihmisiäkin se kaihertaa. Suurin kaikista, sinä Fidelito, olet kolmenkymmenen kahden, etkä ole koskaan ollut veneessä. Jossain yön selässä olet nähnyt marielitosten pikku paatit. Ja turistien huvijahdit. Mietit silloin millaista se olisi.

Aallot pärskyvät vasten Maleconia. Voima lyö sinut kauemmas rannasta. Sinä olet todistaja. Jossain merivirrat marielitoksien ruumiita ja pikku unelmia keinuttavat. Rogerin kanssa te kerran löysitte yhden. Turvonneen muodottoman ihmisraukan. Meri oli sen riisunut alastomaksi kuin syntymän hetkellä. Läpinäkyvä möykky, kuin meduusa.

Miten te tunnistittekaan, että se oli ihminen? Siinä yössä vain jotenkin tiesitte. Se oli niin rivoa. Meren sylkäisemä raato.

Päätit olla ovelampi. Äitisi itkee. Sinä et voi siitä välittää.

Beibilläsi on suuret aurinkolasit. Hän riisuu ne kujeillen kuin filmitähti ja iloisesti halaatte toisianne. Stilettikorot napsivat lattiaa kun hän johdattaa sinua matkalaukkuhihnalle. Et tunnista laukkuasi, se pyörii rullalla ympäri ja taas ympäri. Sinä vain suutelet naistasi suoraan suulle. Ja haluaisit suudella jokaista jakkupukuista lentoemäntää, jokaista terminaalissa odottavana nojailevaa morsiota. Jokaista typyä ja mummoa.

Valot välkkyvät ja sinä tunnet olevasi kaiken keskellä. Maailma alkaa sinusta. Yhä uudelleen. Alkaa sinusta.

Teidät vihitään maistraatissa lokakuun toinen päivä, tuomari tuijottaa vaimosi rintoja pikku seremonian ajan. Te vain nauratte. Olet parhaimmissasi ja vaimollasikin on seksikäs hame. Vihellät hänen jälkeensä ja isket silmää tuomarille. Kulmaravintolan Dannyn järjestämissä syömingeissä juhlaväki kilistelee oikeaa samppanjaa. Mielestäsi sulaudut joukkoon hyvin. Tanssin aikana ringin keskelle jäät vain sinä, vaimosi on tempautunut pois askeleistasi. Muut jäävät jalkoihin, sillä sinun on rytmi.

Sinä strippaat työksesi. Jotkut haluaisivat, että naisit heitä rahasta. Et tee sellaista. Yhdellä on jumalattomat tissit, muttei takapuolta nimeksikään. Et ole tissimiehiä. Et edes koskaan pitänyt maidosta. Rumille saatat antaa ilmaiseksi, hyvännäköisiltä voit jotain periäkin. Se tuntuu paremmalta sillä tavalla. Poltat röökiä kuin korsteeni, vaikka äiti aina varoitti polttamasta liikaa. Muistat hyvin kuinka äiti sanoi sen.

Vaimosi sanoo ettei kutsunut sinua tänne huoraamaan. Hän lukitsee sinut taloon päiviksi lähtiessään rannikolle, kunnes hakkaat oven säpäleiksi ja lähdet. Ne naiset eivät ota sinua luokseen. Pikku Fidelito Perez, ne kääntävät selkänsä sinulle.

Nukut rautatieaseman pahveilla yhden yön ja päätät suunnata etelään. Danny sanoo, että siellä on aina hanttihommia. Sinulla on aitoja havannalaisia ja hyvää rommia, maksaisit niillä vuokran aluksi. Keittelisit äidin pakkaamia papuja. Kaikki järjestyisi.

Pomon auto on kiiltävä ja nopea. Mies haisee koreasti Armanille. Se on sinulle kuusisataa euroa auki, muttei suostu maksamaan. Päivisin roudaat aurinkotuoleja ja varjoja, polkuveneitä, kanootteja ja pelisettejä. Kokoat tuoleja ja pöytiä. Tarjoilet ja lakaiset lattioita. Asumisessa säästää nukkumalla ämpäreiden, letkujen ja köysien seassa vajanhyllyllä. Pomo vain ei suostu maksamaan.

Puljun tarjoilija, ukrainalainen Ksenia on pitkä ja kaitainen. Antilooppi, suurine vetisine silmineen. Kiroatte yhdessä pomoa ja varastatte työpäivän päätteeksi reppukaupalla ruokaa, juomaa ja kaikenlaista pientä tavaraa. Hänkin tulee vajaan kun on jo tarpeeksi lämmintä. Et sinä paljon hänestä piittaa, mutta joskus te painitte keskenänne, kun kaipaatte lämpöä. Sinä ajattelet mehukkaita kuubattaria, ja sylissäsi makaa puinen Eurooppa.

Ksenia, tupakka huulessa roikkuen istuu kivimuurilla. Pitkät raajat kiertyvät muuriin kuin humalan oksat. Hän on yhtä pitkää kaarta. Sinun silmiesi alla yksi pitkä kaari, kuin ohut puu. Tai silta.

Vajassa alkaa olla liian kylmä, pyydät Ksenian mukaasi. Siellä on kolmellasadalla eurolla huoneisto vuokrattavana. Työpaikan kärryillä pukkaatte roinianne. Sinä kävelet avojaloin kuin kotona Vedadossa. Autot tööttäilevät mustalaisleiriinne eloa. Heristät nyrkkiäsi. Paskiaiset autoissaan. Ksenialla on korkokengät ja soimaat hänen epäkäytännöllisyyttään.

Illalla omalla parvekkeella kerrot valitullesi, ettet ole kuka tahansa. Että isäsi oli ensimmäinen musta kosmonautti. Olet avaruuden kuninkaan poika. Mahtavalla raketillaan isäsi kesytti avaruuden ufoneitsyet. Uljas musta sulttaani. Fuck, pomon pikku kaaralle. Isä ratsasti avaruuden hevosilla. Siellä missä ei ole painovoimaa, ei aikaa. Siellä missä ilman happea leijuu kivi nimeltä maapallo.

Yksi pallo vain. Suru. Koti-ikävä. On vain vaihdettava mittakaavaa ja kaikki tuntuu helpommalta.

Paidan läpi voit laskea Ksenian selkänikamat. Lapaluut törröttävät kuin vihaiset piikit sinua kohti. Ksenia on siivonnut ja puunannut. Pesuaine haisee kuin kukkatarha, melkein päätä särkee. Hän sai pomolta ne kuusisataa, mutta silti sinä huudat hänelle. Ksenia heittää sinua vesimelonilla. Vesimeloni läsähtää seinään ja särkyy kuin jättikokoinen pää.

Äiti siellä. Lumikki. Maidonvaalea iho, pikimustat hiukset. Isä avaruusmatkoiltaan tai mistä lie teiltään, saapuu nääntyneenä ja hitaana. Enää se ei osaa puhua. Silti vieläkin odottaa sitä avaruusalusta, joka toisi pojan takaisin. Pölypilvenä ympäröi heitä sama väkivaltainen ikävä. Eikä äiti saa tälläkään kertaa kirjettä, ei sitä, jonka mukana lähetit Madonnan kohokuvan. Se löytyi tienposkesta ja huolellisesti sen puhdistit.

Niin kuin nuori isäsi kiisi raketillaan, niin sinä kiidät radallasi.

Eurooppa, yksi hullu avaruus.

Uni Ojuva

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu