Fazer tarjoaa sokeroitua kärsimystä

Mikäli ostit elokuussa Fazerin sinistä, lahjoitit viisi senttiä per levy mitä jaloimpaan hyväntekeväisyyskohteeseen. Afrikkalaisille lapsille rakennettiin koulu. Mainoksen viesti oli selvä: lapsen paikka on koulussa, ei töissä.

Ylioppilaslehden päätoimittajaa Vappu Kaarenojaa kismitti 10. syyskuuta mainonnan ja lahjoituksen välinen epäsuhta. Hän ilmoitti haluavansa syödä suklaansa ilman, että sinne sotketaan afrikkalaisia lapsia. Ei onnistu! Fazer on sotkenut afrikkalaiset lapset suklaaseensa jo aikapäiviä sitten.

Suomalainen suklaa on sokeroitua kärsimystä. Muun muassa Yle on uutisoinut, kuinka suomalaista suklaata valmistetaan lapsityövoimalla. Käry kävi jo vuonna 2005.

Länsi-Afrikassa tuotetun kaakaon edullisuus perustuu alipalkattuun työhön ja lapsityövoimaan, johon liittyy pahimmillaan jopa ihmiskauppaa. Finnwatch kertoo 100 000 kaupatusta lapsesta ja yli miljoonasta lapsityöntekijästä. Valtaosa, noin 75 prosenttia, Fazerin ostamasta kaakaosta on peräisin ongelma-alueelta.

Lähteistä riippuen kaakaokaupan tilannetta arvioidaan varsin eri sävyyn. Fazerin sivuilla voi lähteä kaakao-matkalle, jossa tutustutaan hymyileviin pienviljelijöihin. Matkalla kerrotaan kuinka Fazer osallistuu työntekijöiden olojen parantamiseen kummikylässään Norsunluurannikolla.

Ensimmäiset sertifioidut kaakaohankinnat Fazer teki vasta vuonna 2010. Yhtiön päämääränä on, että vuoteen 2017 mennessä kaikki sen ostama kaakao on vastuullista.

Nyt Fazerin kaakaosta noin 30 prosenttia on alkuperäjäljitettyä, eli vastuullisesti tuotettua. Ecuadorilainen alkuperäjäljitetty suklaa on Fazerin ylpeys: yhtiö ostaa 25 prosenttia kaakaostaan Ecuadorista. Hetkinen. Tämähän tarkoittaa, että vain noin viisi prosenttia alkuperäjäljitetyistä kaakaosta on peräisin Länsi-Afrikasta.

Kaakaomatkalla ei kerrota, että Länsi-Afrikan kaakaobisnestä riivaa köyhyys, alipalkkaus, kehnot työolot, lapsityövoima ja ihmiskauppa. Ongelma ei ole yksin Fazerin. Suklaakauppa on hämärää bisnestä silloin kun tuotteen alkuperää ei pystytä jäljittämään.

Fazerilla ei ole ainuttakaan yksittäistä tuotetta, joka täyttäisi reilun kaupan kriteerit. Mahdotonta tämä ei suinkaan olisi. Maailmalla on paljon sekä pieniä että suuria suklaayrityksiä, joissa valvonta toimii lähes aukottomasti.

Haluan uskoa, että Fazerilla ollaan aidosti huolissaan kaakaoviljelijöiden hyvinvoinnista. Fazerilla on myös selkeää näyttöä siitä, että tilannetta on parannettu. Ensisijaista on kuitenkin, että kaakaokauppa, joihin myyntivoitot perustuvat, on rakenteeltaan oikeudenmukainen. Toistaiseksi Fazerin toiminta ei kaikilta osiltaan kestä päivänvaloa.

Fazerin sinisen valmistus perustuu osittain siihen riistoon, jota mainoskampanjassa vastustetaan. Mikäli ostit elokuussa sinisen levyn, varmistit, että ainakin jotkut afrikkalaiset lapset pääsivät kouluun, joskaan eivät ne, joiden sokeroidusta kärsimyksestä saatoit Fazerin kautta olla tietämättäsi osallinen.

Ilse Paakkinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu