Eurostoliitto – Ei kiitos

Mikä on liian iso, ei mahdu perseeseen eikä surise? Vanhan vitsin mukaan se on neuvostoliittolainen persesuristin. EU:kin on iso, mutta Brysselistä kuuluu pientä surinaa muutamasta tutkivasta journalistista.

EU:ssa tehdään yhä enemmän yhä tärkeämpiä päätöksiä. Mitä tapahtuu journalismille? Toimittajien määrä vähenee Brysselissä. Vuonna 2005 toimittajia oli 1 300, nyt enää 700. Tutkivia journalisteja on todella vähän.

Eniten Brysselissä pelätään leimautumista euroskeptikoiksi. Vielä pahempaa edistykselliselle olisi vain se, että hänet leimattaisiin konservatiiviseksi euroskeptikoksi. Kuinka siis puuttua isoihin rakenteellisiin kysymyksiin leimautumatta kansalliseksi euroskeptikoksi?

”On vain puututtava isoihin rakenteisiin. Just do it! Minä en ole EU-skeptikko, minä en ole nationalisti, minä olen edistyksellinen ja demokratian puolella”, Leigh Phillips sanoo.

Jos toimittaja saakin tehtyä Brysselissä oikean EU-uutisen, oma toimitus kotimaassa saattaa sanoa, että se on tylsä tai että lukijat pitävät sitä tylsänä. Tämä turhauttaa. Normaalipolitiikassahan draama syntyy siitä, että poliitikot ja toimijat tunnetaan. Tätä kertomuksellisuutta ei saada EU-juttuihin, koska vain harva kansalainen edes tietää, kuka on EU-komission presidentti. Kaiken huipuksi EU-parlamentti on ainoa parlamentti maailmassa, jolla ei ole lainsäädäntövaltaa”, Phillips sanoo.

”Edes edistyksellinen tai vaihtoehtomedia ei ole kiinnostunut EU:sta. Seksikkäät aiheet – venezuelalaiset tai palestiinalaiset tai bolivialaiset – ohittavat EU-asiat. Vaikka ovathan nekin tärkeitä”, Phillips kritisoi edistyksellisen median hampaattomuutta.

”Britanniassa oikeistolaiset EU-skeptikot saavat näkemyksensä läpi, mutta edistykselliset eivät.”

EU-journalismi on oma erikoinen maailmansa, koska siinä puhuvat vain viranomaiset ja diplomaatit, mepit ja lobbarit. Kansa puuttuu. Lisäksi päätöksenteko tapahtuu paljolti suljettujen ovien takana.

”Me emme tiedä, mitä kokouksissa Brysselissä puhutaan. Parhaimmillaankin saamme lähinnä tietää, keitä on paikalla. Tämä pakottaa tekemään journalismia dokumenttien pohjalta, lehdistötiedotteista ja lainauksista, joista ei saa sanoa, kenen puhetta ne ovat. Siksi brysselijournalismissa kilpaillaan dokumenteista.”

Jos haluaa olla hyvä toimittaja, täytyy olla hyvät lähteet. Silloin on vaikea olla kriittinen lähdettään kohtaan.

”Esimerkkinä on eräs yksi upea toimittaja, joka tekee todella hyvää työtä. Hänen taustallaan toimii yksi maa, jolta hän saa tietonsa, ja siitä maasta hän ei sano mitään kriittistä. Hän on tehnyt kompromissinsa, niin kuin monen muunkin meistä täytyy tehdä.”

Brysselissä toimittajia pommitetaan tiedolla. Kaikilla vastaantulijoilla on omat tiedotusosastonsa, niin kansalaisjärjestöillä kuin lobbareillakin.

”Kriittisimmätkin journalistit altistuvat institutionalisoidulle ajattelutavalle. Jutuissa voi esittää ainoastaan viranomaisten tai niitä kritisoivien kansalaisjärjestöjen näkökulmia. Tämä asetelma vaikuttaa siihen, miten maailmaa ja EU:ta päädytään ajattelemaan.”

Finanssikriisin ja euroalueen kriisin raportoinnissa on yksi erikoinen piirre. Ohjeita tulipalon sammuttamiseen mennään niin sanotusti hakemaan sen sytyttäjiltä.

”Pankkiirit ja finanssineuvojat ovat juuri niitä, jotka loivat kriisin alun alkaen, ja nyt me toimittajat kysymme heiltä, miten se pitäisi ratkaista.”

”Eikö olisi sama mennä murharaportoinnissa haastattelemaan ainoastaan murhaajaa, vaikka en toki väitä, että pankkiirit ovat murhaajia”, Phillips sanoo, nauraa ja jatkaa: ”Vaikka tavallaan sanonkin. Mutta mitä murhajutun uutisoinnissa tapahtuisi, jos ei haastateltaisi muita asiantuntijoita, asianajajia ja uhreja vaan ainoastaan murhaajaa, joka tietenkin sanoo olevansa viaton.”

Brysselissä toimivista journalisteista on tullut lehdistövastaavia tai pr-ihmisiä lobbaus- tai lakifirmoihin.
?”Tämä on ymmärrettävää, koska milloinkaan journalisteille ei ole maksettu yhtä huonosti suhteessa muihin ammatteihin. Koko alahan on tuhoutumassa, lehtiä kaatuu ympäri maailmaa, vai olenko minä liian pessimistinen?”

”Minäkin olen editoinut komissiolle ympäristöalan julkaisuja ja komission lehtiä tyyliin information-communication-technology-in-agriculture-world-developement-in-african-caribean-pasific-countries. Sitä sanotaan tienaamiseksi, mutta se on tylsää ja suurimmaksi osaksi propagandaa.”

EU-tiedotus on oma maailmansa, jossa ei ole tilaa huonoille uutisille.

”Ympäristötiedotuksessa ei ole muita kuin onnellisia tarinoita, ei koskaan sanaakaan projekteista, jotka epäonnistuivat, vaikka kyllähän epäonnistumisistakin olisi tietenkin opittavaa. Eihän voi olettaa, että kaikki projektit onnistuisivat? Tämä tuhoaa sielun, mutta vuokra on maksettava.”

”Yksi tapa yrittää pelastaa sielunsa on tehdä tällaisia hommia EU-tahoille ja rahoittaa sillä todellisen journalismin tekemistä. Mutta tietenkin herää kysymys omasta työnantajasta. Voinko todella olla kriittinen sitä kohtaan? Ajattelepa sitä ainakin kahdesti.”

Suurin osa journalisteista keskittyy vain oman kohdemaansa asioihin, eikä kukaan juurikaan mene kokonaisuutta läpi.

”Esimerkiksi voi ottaa finanssivaatimukset. Minä otin työkseni sen, että menin läpi kaikkia jäsenmaita koskevat finanssivaatimukset, tämänhän pitäisi olla jokaisen kunnon journalistin tehtävä. Avainsuosituksia läpi lukiessa aloin hahmottaa toistuvan kuvion, ideologisen suunnitelman kaiken taustalla. Mutta ei meillä toimittajilla ole useinkaan aikaa tehdä tuota perustehtävää.”

Phillips on julkaissut juttuja monissa eri lehdissä, myös konservatiivisissa. Tälle on usein naureskeltu. Häntä on sanottu EUSSR-journalistiksi.

”Euroskeptinen oikeisto tukee EKP:n pakotuspolitiikkaa. Oikeisto ottaa todesta saksalaisen myytin siitä, että kreikkalaiset ja portugalilaiset ovat laiskaa kansaa. Meidän edistyksellisten olisi toimittava nyt, meidän pitäisi uskoa omaan ajatteluumme, emme ole nationalisteja, hyvä jumala, vaikka puhummekin EU:n ongelmista.”

Phillips uskoo, että tilanne muuttuisi, jos EU-parlamentilla olisi oikeus säätää lakeja.

”Silloin vaaleilla olisi merkitystä, silloin EU-politiikka olisi myös oikea ura poliitikolle eikä vanhempien poliitikkojen vanhainkoti. Silloin politiikkaan tulisi oikeita vääntöjä ja samalla tarinoita, silloin EU-politiikka olisi yhtä kiinnostavaa kuin kotimaan politiikka.”

”Keskittykää demokratiaan! Menkää syvemmälle siinä, mitä oikeasti tapahtuu, eikä siihen, mitä sanotaan tapahtuvan.”

Kimmo Jylhämö

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu