splash_image.jpg

Esteet nurin!

Kaikki me ollaan erilaisia. Sitä juhlitaan nyt.

Ei voi laulaa, kun ei osaa.

Ei voi leikkiä, kun on liian vanha.

Ei voi pussata, kun porukka paheksuu.

Ei voi käyttää korkokenkiä, kun kaverit nauraa.

Ei voi jutella syvällisiä, kun kaikki on kännissä.

Ei voi soittaa levyjä, kun ei ole käsiä.

Ei voi fanittaa bändiä, kun pitkät seisoo edessä.

Ei voi löytää vessaa, kun ei näe.

Ei voi breikata, kun on pyörätuolissa.

Ei voi istua rauhassa, kun tyypit tuijottaa.

Ei voi pelata kikkeriä, kun ei tiedä mitä se on.

Sitä paitsi enhän mä muutenkaan kehtaisi, uskaltaisi tai osaisi. Mutta kyllä mä sitten, jos olisin fiksumpi, komeampi, vahvempi tai suositumpi.

Esteitä riittää tässä maailmassa, eikä oikein koskaan tiedä, mitkä niistä ovat todellisia ja mitkä oman pään sisällä itä-neitä.

Jos uskaltaisin, itse kokeilisin ainakin seuraavia: Levyjen soittamista jossain rennossa mestassa – mutta jollei musiikkimakuni olekaan tarpeeksi cool, niin tyypit kaikkoavat.

Capoeiraa – mutta paikat menisivät heti muusiksi, kun en ole tarpeeksi nopea, notkea ja nokkela.

Syvällistä kirjallisuuskeskustelua – mutta paljastaisin vain sivistymättömyyteni. Ja muistini on surkea.

Monilla muillakin on pelkoja ja haaveita, joten miksemme voisi:

Olla omia itsejämme, tuntemattomienkin seurassa. Kukaan ei pällistelisi tai tyrmäisi ketään.

Lopettaa fiksun ja filmaattisen esittämisen. Olisi ihan sama tulisiko Turusta vai Turkista, löytyykö diagnosoituja vammoja tai pystyykö esimerkiksi puhumaan. (Ja jos pystyy puhumaan, niin voisi sanoa myös tyhmiä juttuja eikä kukaan nau-raisi.)

Tehdä jotain kivaa yhdessä, kulttuuria sanan laajassa merkityksessä. Ei kuitenkaan mitään perusjumppaa ja ylipirtsakoita ohjaajia, kiitos, vaan jotain minkä voisimme ideoida ja luoda itse.

Rakentaa esteettömän ja turvallisen tilan, jossa ei tarvitsisi pelätä että joku kännihörhö kaatuu päälle tai vetää turpaan.

Lisäksi olisi kiva, että kaikki tämä olisi ihan normaalia eikä mikään erityistapaus. Erilaisuutta ei jäätäisi pällistelemään, sillä tärkeintä olisi keskittyä olennaiseen eli hauskan-pitoon.

Jossain utopiassa tämä olisi mahdollista. Mutta utopiahan on paikka, jota ei ole olemassa.

Helmikuusta alkaen on, Helsingissä.

Utopia-klubi 12.2. Helsingin toimintakeskus Hapessa kello 18–23, Pertti Kurikan nimipäivät & Siiri Nordin.

Anna-Sofia Joro

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu