Espan laitaa ilman paitaa

Maamme omalaatuisin ja pisin festari järjestetään jo kahdennentoista kerran.

Konsertit alkavat Espan lavalla heinäkuun arki-iltaisin kello 16. Alkamisajankohta on tarkoin harkittu. Kuumahan silloin saattaa vielä olla, mutta päivä ei ole kuumimmillaan. Lavan luoteispuoli on auringolta varjossa.

Myös sellaiset henkilöt, jotka joutuvat olemaan heinäkuussa Stadissa duunissa, on otettu huomioon. He ehtivät himamatkallaan mukaan nauttimaan esityksistä.

Vaikka telttoja välillä nurmikolla näkeekin, varsinaista telttamajoitusta ei ole. Esityksiä seurataan lavan edessä olevilta penkeiltä, puiston hiekkakäytävällä seisten tai nurtsilla istuen. Suosittu paikka on ravintola Kappelin terassi.

Vuosittain paikalle eksyy aina myös joku känninenkin. Sellaiset ovat poikkeuksia eivätkä täällä sankariainesta.

Ohjelmistossa on otettu hyvin huomioon jazzin eri tyylisuuntaukset. Yleisöä ei huudateta, vaan kuulijat saavat rauhassa keskittyä esityksiin. Esiintyjien itsevarmuus on järkkymätön. Heidän ei tarvitse jatkuvasti kysellä epävarmoina yleisöltä sen kulloisiakin fiiliksiä.

Heinäkuun viimeisenä päivänä on sitten Alppipuistossa koko perheen piknik-tyyppiset päättäjäiset. Eikä maksa paljon. Itse asiassa ei mitään.

Jazz-Espa 4.–29.7. kello 16 Helsingin Espan lavalla. Alppipuisto Jazz 31.7. kello 14–21, Helsingin Alppipuistossa.

Pertti Laesmaa

Kommentoi Facebookissa
Lasten Festarit 2018
Helsinki liikkuu