Terrorismista epäilty Ali Tetšijev vapautettiin Tšetšeniassa, kun todistaja perui tekaistun lausuntonsa.

Tšetšenian ihmisoikeuksista kirjoittavia syytetään usein kielteisiin asioihin keskittymisestä ja myönteisten asioiden unohtamisesta. Mikä sitten selittää negatiivisten juttujen määrän?

Vuonna 2005 Tšetšeniassa siepattiin 323 ihmistä, vuonna 2006 ”vain” 186. (Täytyy muistaa, ettei kyse ole siepattujen todellisesta määrästä, vaan miliisin tutkittavaksi hyväksymien ilmoitusten määrästä.) Onko tilanne parantunut? Tilastojen mukaan myös jäljettömiin kadonneiden tai kuolleina löytyneiden määrä on laskenut vuoden aikana kymmenellä prosentilla. Aiemmin luku oli 50 prosenttia, nyt siis enää 40 prosenttia.

Yhä useampi siepatuista nimittäin löytyy myöhemmin vankilasta näennäisen laillisin perustein vangittuna. Heitä säilytetään eristyssellissä, kunnes he tunnustavat jonkin rikoksen. Tämä taas tekee vangitsemisesta laillisen.

Useimmiten syytetyn vapaaehtoinen tunnustus tehdyistä tai kuvitelluista rikoksista on oikeudessa syyttäjän tärkein ja ehkä myös ainoa todistusaineisto. Tuomiot ovat lähes poikkeuksetta ankaria. Tämä kaava on toiminut moitteettomasti aina vuoden 2006 loppuun saakka, jolloin Tšetšenian korkein oikeus ensimmäistä kertaa vapautti terrorismista syytetyn.

Vuoden 2006 syyskuussa Tšetše-nian korkein oikeus käsitteli tavanomaista terrorismijuttua. Ali Tetšijeviä syytettiin aseelliseen rikollisjärjestöön kuulumisesta ja osallisuudesta aseelliseen hyökkäykseen 21. elokuuta 2004.

Kyseisenä elokuun päivänä Groznyin Minutkan aukiolle hyökkäsi joukko naamioituneita asemiehiä, jotka liittovaltion sotilaiksi tekeytyen pysäyttivät ohikulkeneita autoja ja tarkastivat ajajien henkilöllisyyden. Sotilaiksi tai miliiseiksi osoittautuneet kuskit teloitettiin, kaiken kaikkiaan surmansa sai 24 ja 15 haavoittui.

Puolustus ilmoitti Tetšijevin olevan syytön ja tunnustaneen rikoksen vasta miliisilaitoksella tapahtuneen kidutuksen jälkeen. Tetšijevillä oli jo ennestään kolmen vuoden ehdollinen tuomio aseelliseen rikollisryhmään kuulumisesta. Tilanne ei siis näyttänyt hänen kannaltaan kovin lupaavalta.

Puheenvuorossaan Ali Tetšijev kertoi ensimmäisestä, ehdollisesta tuomiostaan seuraavasti: Vuoden 2004 huhtikuussa Ali asui setänsä luona Dagestanissa työnhakutarkoituksessa. Ali luuli Dagestanin olevan Tšetšeniaa turvallisempi asuinpaikka, mutta käytännössä Dagestan on jo kauan ollut sotatoimialuetta. Kaikki oli kuin kotona: Alin ajama auto pysäytettiin, hänet komennettiin maahan makaamaan, päähän laitettiin musta muovipussi ja Ali nostettiin autoon.

Ali heitettiin johonkin kellarinloukkoon, josta hänet seuraavana päivänä siirrettiin Kurtšalojevin alueelle. Kolme vuorokautta kestäneissä kuulusteluissa Alia vaadittiin tunnustamaan, että hän kuului tšetšeeni-taistelijoihin.

Kidutuksesta huolimatta Ali kieltäytyi, minkä jälkeen hänet siirrettiin naapurikylään ja kidutus jatkui kaksi vuorokautta. Ali piti pintansa, minkä jälkeen hänet siirrettiin Šalissa olevaan miliisivankilaan, jossa häntä kidutettiin vielä kolme viikkoa.

Eräänä päivänä Alin isä ilmestyi vankiselliin ja poikansa huonosta kunnosta järkyttyneenä neuvoi tätä tunnustamaan, koska muutakaan vaihtoehtoa ei olisi.

Syyskuussa 2005 alkoi oikeudenkäynti. Syytekirjelmä perustui Alin kohtalotoverilta kiduttamalla saatuun tunnustukseen. Loppujen lopuksi Alia syytettiin aseelliseen rikollisryhmittymään kuulumisesta sekä siitä, että Ali olisi hankkinut 1000 ruplalla elintarvikkeita (leipää, majoneesia, vettä ja ketsuppia) tšetšeenitaistelijoille, joiden joukossa oli hänen sukulaismiehensä. Ali sai kolme vuotta ehdollista vankeutta. Syyttäjä piti tuomiota liian lievänä ja valitti siitä korkeimpaan oikeuteen. Tuomiota ei kuitenkaan muutettu.

Toukokuun lopulla 2005 Tetšijevien Belgatin kylässä sijaitsevaan taloon hyökkäsi joukko asemiehiä, jotka pahoinpitelivät Alin isän ja veljen sekä veivät Alin mukanaan. Prigorodnojen kylän lähistöllä Ali raahattiin ulos autosta, pakotettiin polvilleen ja yksi sieppaajista suuntasi rynnäkkökiväärinsä piipun Alin päätä kohden poistaen samalla varmistimen…

Teloitus kuitenkin keskeytyi, kun pyssymiehen puhelin soi. Lyhyen puhelun jälkeen Ali siirrettiin takaisin autoon ja vietiin Groznyissa sijaitsevaan vankilaan. Sellin seinät olivat täynnä läikkiä, joiden väristä Ali päätteli niiden olevan kuivunutta verta. Vartijan mukaan Ali oli joutunut rikosmiliisin pidätyskeskukseen. Paikka oli niin pahamaineinen, että pelkkä tieto siitä, mihin oli joutunut, vei kaiken taistelutahdon.

Pahoinpitely alkoi heti. Alia potkittiin munuaisiin ja hakattiin hiekalla täytetyllä muovipullolla päähän. Sen jälkeen Alia valettiin kylmällä vedellä, jotta hän virkoaisi ja pahoinpitely voisi jatkua.

Alin isä ja veli tekivät heti samana päivänä rikosilmoituksen pahoinpitelystä ja sieppauksesta paikalliseen syyttäjänvirastoon. Jo kahden päivän kuluttua he saivat tietää päivystävältä oikeusavustajalta Alin olinpaikan. Sukulaiset kuitenkin myöhästyivät – Ali oli ennättänyt tunnustaa kaiken, mistä häntä syytettiin, ja hänet oli siirretty tutkintavankilaan.

Kun asianajaja näki Alin, hän vaati täyden lääkärintarkastuksen suorittamista. Asianajaja niin ikään laati sieppauksesta ja pahoinpitelystä valituksen pääsyyttäjänvirastoon. Hän myös neuvoi Alia ilmoittamaan, että tunnustus oli saatu kiduttamalla eikä siksi pitänyt paikkaansa. Asianajajan tehokkuus ärsytti tutkintatuomaria, joka vaati vangin siirtämistä takaisin pidätyskeskukseen tutkinnan helpottamiseksi. Näin myös tehtiin.

Asianajajakaan ei päässyt helpolla, sillä hänen kotiinsa tuli yllätysvieraita, minkä jälkeen hän sai sydänkohtauksen ja joutui sairaalaan.

Alin isä hankki toisen asianajajan ja vetosi poikansa puolesta sekä oman alueensa että Tšetšenian tasavallan syyttäjänvirastoon ja jopa pääsyyttäjänvirastoon Moskovaan. Hän pyysi apua myös Memorial-järjestöltä sekä Venäjän ihmisoikeuskomitean puheenjohtajalta Ella Pamfilovalta. Vetoomukset auttoivat ja Ali pääsi takaisin tutkintavankilaan.

Ali ei edelleenkään suostunut tunnustamaan syyllistyneensä mihinkään rikokseen, mikä ei tyydyttänyt tutkintatuomaria. Hän kertoi löytäneensä todistajan, joka oli omin silmin nähnyt Alin teloittamassa miliisejä Minutkan aukiolla. Todistaja halusi kuitenkin jäädä nimettömäksi, koska pelkäsi Tetšijevien kostoa. Alin asianajaja ja sukulaiset menettivät toivonsa, koska ymmärsivät uuden todistajanlausunnon takaavan ankaran tuomion.

Asiassa tapahtui kuitenkin yllättävä käänne, kun anonyymi todistaja perui kirjallisen todistuksensa selittäen syyksi sen, ettei ole ikinä nähnyt syytettyä eikä halua syyllistyä perättömään lausuntoon.

Nimettömäksi todistajaksi paljastui myöhemmin Hamid Arsabijev, joka kertoi Memorialin edustajille joutuneensa Alin tavoin presidentti Ramzan Kadyrovin joukkojen vangiksi. Hamidia pahoinpideltiin, minkä jälkeen häntä kuvattiin videokameralla paikallistelevisioon. Televisiossa videopätkää käytettiin todisteena vastarintataistelijoiden piilopaikan paljastumisesta. Hamidille oli varattu vangitun taistelijan rooli.

Hamid pakotettiin kirjoittamaan lausunto, jossa hän tunnusti kuuluvansa viiden muun miehen kanssa taistelijasoluun. Hamidia odotti pitkä vankeusrangaistus. Miliisin pidätyskeskuksen vartijat lupasivat kuitenkin auttaa asiassa, mikäli Hamid suostuisi kirjoittamaan lausunnon Ali Tetšijevin osallisuudesta Minutkan aukion verilöylyyn. Hamid ymmärsi, mikä vaikutus hänen lausunnollaan olisi toisen ihmisen elämään, mutta pelkäsi viranomaisten kostoa, mikäli ei tottelisi heitä.

Hamid päätti aloittaa uuden elämän Tšetšenian ulkopuolella, mutta jätti ennen lähtöään selvityksen väärästä todistuksestaan korkeimpaan oikeuteen…

Kun Hamidin selvitys luettiin oikeudessa, tuomarit eivät olleet uskoa korviaan. Syyttäjä vaati käsialatutkimusta, joka myös tehtiin. Selvitys osoittautui aidoksi.

Toinen syyttäjän todistajista, Hasanbek Ahmadov, oli kotoisin samasta kylästä kuin Tetšijevit. Myös hän oli joutunut vaikeuksiin viranomaisten kanssa, syynä oli Hasanbekin tšetšeenitaistelijaksi ryhtynyt veli. Kadyrovin sotilaat sieppasivat Hasanbekin tammikuussa 2006 ja kiduttivat tätä muun muassa sähköiskuin.

Hasanbek suostui lopulta tunnustamaan tehneensä yhteistyötä tšetšeenitaistelijoiden kanssa. Koska syyttäjällä ei ollut tunnustuksen lisäksi muita todisteita, Hasanbek sai vain puolen vuoden vankeusrangaistuksen, jonka hän oli jo ehtinyt suorittaa tutkintavankeuden ja oikeudenkäynnin aikana. Hasanbek sai kuitenkin pian vapautumisensa jälkeen vieraita, jotka ilmoittivat, että tämän oli ryhdyttävä syyttäjän todistajaksi Ali Tetšijevin oikeudenkäynnissä.

Tuomarin edessä seisoi lyhyt, sairaalloisen oloinen nuorimies, joka esiintyi hermostuneesti ja änkyttäen. Hänen todistuksensa kuitenkin osoitti todellista siviilirohkeutta. Hasanbek Ahmadov ilmoitti, ettei voi kertoa syytetystä mitään pahaa, koska ei ole koskaan nähnyt tämän kantavan asetta saati pitäneen yhteyttä tšetšeenitaistelijoihin. Hasanbek Ahmadov kertoi antaneensa aikaisemmat lausuntonsa vain siksi, että häntä oli kidutettu sähköiskuin. Tuomari ei keskeyttänyt Hasanbekin kertomusta kertaakaan.

Hasanbek tiesi mitä teki ja tiesi myös sen, minkä hinnan joutuisi rohkeudestaan maksamaan. Pian oikeudenkäynnin jälkeen hän sai käskyn ilmoittautua sotilaskomendantin toimiston erityisosastoon 25. lokakuuta. Kahta päivää tätä ennen Hasanbek Ahmadov kuoli sydänkohtaukseen.

Ahmadovin kuoltua virallinen syyttäjä ei lannistunut, vaan ilmoitti löytäneensä jälleen uuden todistajan. Syyttäjän toiminta sai kuitenkin koko oikeusprosessin vaikuttamaan lähinnä farssilta ja Ali Tetšijev vapautettiin kaikista syytteistä.

Vaikka oikeus voittikin tällä kertaa, jäljelle jäi vielä paljon ratkaisemattomia kysymyksiä: Kuka vastaa Alin kokemasta kärsimyksestä vuoden kestäneen tutkintavankeuden ajalta? Valtio maksaa joissain tapauksissa korvauksia, mutta Alin hakemus hylättiin. Kuka huolehtisi Hasanbek Ahmadovin kolmesta alaikäisestä lapsesta? Kuka oli vastuussa verilöylystä, jonka tekijäksi Alia väitettiin?

Mutta on jotain hyvääkin saatu aikaan. Oikeus katsoi toteennäytetyksi, että Alia oli pahoinpidelty miliisivankilassa. Asiasta on nyt käynnistetty virallinen tutkimus.

Kirjoittaja työskentelee Memorial-järjestössä, joka tarkkailee Tšetšeniassa tapahtuvia kidutuksia, raiskauksia ja murhia. Juttu on julkaistu Pietarin Novaja gazetan numerossa 15/2007.

Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi 3.–4.7. Helsingin Suomenlinnan Tenalji von Fersenin juhlasalissa

finrosforum.fi/Document/finrosforum_fi.pdf.

Natalja Estemirova