Epäreilua peliä Kosovossa

Länsimailla on vapaa lehdistö, joka tekee juttuja eri näkökulmista. Miksi Kosovon tarina on pysynyt kuitenkin samana 15 vuotta?

Länsimailla on vapaa lehdistö, joka tekee juttuja eri näkökulmista. Miksi Kosovon tarina on pysynyt kuitenkin samana 15 vuotta? Ja miksi Martti Ahtisaaren niin sanottu välityssopimus Kosovon tulevaisuuden asemasta – ja sen käsittely vapaassa mediassa – on niin puolueellinen ja epäobjektiivinen?

Tasapainoiseen journalismiin pitäisi kuulua myös serbien, romanien ja muiden vähemmistöjen eikä ainoastaan enemmistössä olevien albaanien näkökulma.

On totta, että Miloševicin aikana Serbia sorti Kosovon albaaneja.

Vuonna 1989 Serbian presidentti Slobodan Miloševic lopetti Kosovon autonomian ja liitti sen Serbiaan. Toisaalta albaaneilla oli kovaa vetoa nationalismiin ja Jugoslaviasta eroamiseen – alkaen jo yhteistyöstä Mussolinin kanssa. Vuonna 1974 Tito antoi Kosovolle vahvan autonomian. Serbeistä tämä näytti Serbian vastaiselta.

On jaloa välittää vähemmistön oikeuksista, mutta kuka on huolehtinut sorretuista serbeistä Kroatiassa, Bosniassa tai Kosovossa?

On totta, että Serbialla oli voimakkaat sotilas- ja poliisivoimat.

Lehtijutuissa unohdetaan, että usa ja Saksa mitätöivät Kosovon albaanien onnistuneen väkivallattoman taistelun vuonna 1993. Sen sijaan ne aseistivat salaa Kosovon albaanien ääriaineksia. usa ja Saksa synnyttivät KLA:n (Kosovo Liberation Army) – väkivallattoman johtaja Ibrahim Rugovan selän takana.

On oikein, että johtavia serbejä käsitellään oikeudessa mahdollisina rikollisina. Mutta lehtijutuissa unohdetaan, että vuonna 1993 Kosovon nykyinen pääministeri, Agim Ceku oli Kroatian armeijan komentaja operaatiossa Medakin tasku. Silloin ei säästetty yhtään ihmistä eikä eläintä.

Myös se unohdetaan, että vuonna 1995 Agim Ceku ajoi maasta 200 000 Kroatian serbikansalaista. Ceku oli KLA:n johtaja eikä nato kuitenkaan riisunut KLA:ta aseista. Maailma piti silmänsä kiinni, kun 200000 Kosovon serbiä ajettiin pois maastaan. Sitten KLA aloitti väkivallan Etelä-Serbiassa ja sodan Makedoniassa.

On totta, että 800 000 Kosovon albaania pakeni vuonna 1999 asuinseudultaan. Näin tapahtui, koska sota synnytti vihan serbijoukkojen ja KLA:n 20 000 hyvin aseistetun taistelijan välille, aseistuneet serbit ajoivat heidät pois ja NATO:n pommit ryskyivät maahan 78 päivän ajan.

Mitään todisteita ei koskaan löytynyt presidentti Bill Clintonin pommitusta tukeneelle -perustelulle, että Miloševicilla oli suunnitelma karkottaa 1,5 miljoonaa albaania. Suurin osa mediasta kuitenkin vahvisti tätä psykosotiaallista manipulaatiota.

Kosovon albaanit palasivat kotiseudulleen, serbit eivät. Tästä johtuu Euroopan pahin pakolaisongelma Serbiassa. On valtava fiasko, että YK, EU, NATO ja OSCE (Kosovon hallitsijat) epäonnistuivat luomaan oikeudenmukaiset olosuhteet, jotka olisivat varmistaneet serbien, romanien ja muiden vähemmistöjen paluun.

On kiistämätöntä, että Kosovon albaanit ovat kärsineet. Samalla Serbia on menettänyt suvereniteettinsa (jonka YK:n turvallisuusneuvoston päätös 1244 vahvistaa) ja Kosovosta aiotaan tehdä toinen itsenäinen albaanivaltio Euroopassa. Mielestämme tämä on vaarallista uskoa poikkeustapausten voimaan.

Entäpä kärsimys Tiibetissä, Tšetšeniassa, Kurdistanissa ja Palestiinassa? Pitäisikö alueiden itsenäistyä, kunhan niitä ensin pommittaa nato, jota sitten seuraa ahtisaarimainen “välittävä” taika?

Tilanne on erityisen outo Serbian tapauksessa. Vuonna 2000 montaa kansallisuutta sisältävän Serbian kansalaiset erottivat väkivallatta Miloševicin, sota-aikansa johtajan. Kroaatit, muslimit ja albaanit juhlivat vieläkin omiaan. Kosovon nykyiset johtajat olivat sota-ajan johtajia. Ennen kuin heille annetaan palkkioksi itsenäinen maa, pitäisi olla täysin varmoja siitä, että he eivät olleet rikollisia tai mafiaa.

Presidentti Martti Ahtisaaren ehdotus on voimapolitiikka, siitä puuttuu kokonaan ammattimainen kriisinvälitystyö ja konfliktin ratkaisemisyritykset. Taustalla on muutamia faktoja: kansainvälinen yhteisö ei koskaan ymmärtänyt Jugoslavian monimutkaisuutta. Kansainvälinen yhteisö ei tarjonnut neuvotteluratkaisua 1990-luvun alkupuolella, kun se oli vielä mahdollista. Kansainvälinen yhteisö ei koskaan pitänyt kiinni samoista periaatteista ratkaistessaan samoja ongelmia. Kansainvälinen yhteisö uskoi että rauha saataisiin aikaan, vaikka unohdettaisiinkin yksi osapuoli, pommitettaisiin kiistelyn kohteena oleva alue irti valtiosta ja miehitettäisiin se.

Itsenäisen Kosovon puolestapuhujien olisi pitänyt käyttää luovuutta ja empatiaa.

Kuvitellaanpa, että Ahtisaari olisi tarjonnut Serbialle esimerkiksi taloudellisia korvauksia pommituksista ja pakotteista, maksua Kosovon irroittamisesta Serbiasta, vuokraa valtavasta amerikkalaisesta Bondsteelin armeijatukikohdasta, ja yhteisen serbi-albaani-pohjaisen rajavalvonnan.

Kuvitellaanpa, että Ahtisaari olisi ehdottanut neuvotteluja autonomiasta Kosovon pohjoisille serbivoittoisille osille ja olisi avannut Serbialle ja Kosovolle nopeutetun tien EU:hun. Kuvitellaanpa, että hän olisi kieltänyt sodanaikaisilta johtajilta valtavan uuden armeijan, jota he havittelevat. Armeija lisää alueen epätasapainoa ja uhkaa Serbiaa ja muita naapureita.

Ennen kuin alkaa syytellä serbejä ja Serbiaa siitä, että he vastustavat Ahtisaaren suunnitelmaa ja länsimaiden politiikkaa, voi yrittää etsiä suvereeni maa, jonka rauhanajan johtajat eivät vastustaisi tämänkaltaista ylimielisyyttä. Ahtisaaren suunnitelma on epä-reilu, epä-älykäs ja epä-pätevä. Lännen politiikan lyhyen tähtäyksen intressien välineenä se luo rauhattomuutta, inhimillistä kurjuutta ja – mitä todennäköisimmin – väkivaltaa.

_______________

Vuoden 2007 helmikuusta lähtien tämä artikkeli on kiertänyt monen päivälehden toimituksen, mutta se on julkaistu ainoastaan ruotsalaisessa Aftonbladetissa ja tanskalaisessa Jyllandspostenissa. Lehdet eivät ole vastanneet tai ovat kieltäytyneet sitä julkaisemasta. Artikkelia on tarjottu seuraaviin lehtiin: Guardian (palstalle Comment Is Free and Features), The Wall Street Journal (vastakommenttina Kosovon itsenäistymistä puolustavalle mielipidejutulle) The Sunday Telegraph, The Washington Post, New York Times, International Herald Tribune, Politiken ja Berlingske Tidende (Tanska), Dagens Nyheter (Ruotsi).

Minkä luulet olevan syyn siihen, että mikään näistä arvostetuista vapaista medioista ei osoittanut pienintäkään kiinnostusta siihen?

a) Artikkeli on huonosti kirjoitettu.

b) Kirjoittajat eivät oikeasti tiedä, mistä puhuvat.

c) Kirjoittajat ajattelevat, että on olemassa muitakin ratkaisuja kuin ne, joita vaikutusvaltaiset länsimaiden hallitukset ovat esittäneet mukaan lukien vuoden 1999 Serbian ja Kosovon pommitukset.

d) Sanomalehtien toimittajat eivät usko, että kysymys Kosovosta olisi tai että siitä tulisi tärkeä.

e) Artikkeli kritisoi konfliktin käsittelyä mediassa.

f) Toimittajat ovat ylityöllistettyjä ja lukevat ainoastaan osan tarjotuista, toimittajat julkaisevat usein tunnettujen ja vaikutusvaltaisten ihmisten näkemyksiä.

g) Jos tämänkaltaisia näkemyksiä alettaisiin levitellä ihmiset saattaisivat kyseenalaistaa nato:n pommitusten oikeudenmukaisuuden.

h) Kaikki tietävät, että Kosovo on ainutlaatuinen tapaus maailman politiikassa. Kosovon itsenäistämiselle ei ole vaihtoehtoja ja siksi ei ole syytä keskustellakaan.

i) Artikkelissa ei sanota mitään Kosovosta, mitä ei olisi jo sanottu tuhansissa artikkeleissa aikaisemmin.

j) Jokin muu syy.

Kerro mielipiteesi artikkelista, mutta myös siitä kuinka vapaa media käsittelee konflikteja, sotaa ja rauhaa. Lähetä kommentit englanniksi osoitteeseen: tff@transnational.org

Kirjoittajat ovat seuranneet ex-Jugoslavian konfliktien kehitystä yli 30 vuotta.

www.transnational.org

Suomentanut Kimmo Jylhämö.

Johan Galtung, Håkan Wiberg & Jan Öberg

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu