Emännille rispektii

Lukuaika: < 1 minuutti

Emännille rispektii

Arvostelussa Elina Kivihalmeen elokuva Tuntematon emäntä.

Hurraa! Vihdoinkin sotakuva, jonka valokeilassa ovat toisenlaiset tuntemattomat – maalaisnaiset ja lapset.

Elina Kivihalmeen dokumenttielokuva kertoo suomalaisemäntien unohdetusta sankariudesta vuosina 1939–1940. Henkilöhaastattelujen, kirjeiden ja kotitaltiointien avulla maatilojen väki välittää kotirintaman arkiset ponnistelut nykypäivän katsojalle.

Dokumentin naiskertojat puhuvat myös siitä, mistä sotilaat itse vaikenivat. Sodan jälkeen vaimo ja lapset kohtasivat usein traumatisoituneen ja elämänhaluttoman miehen ja isän. Naisen oli siedettävä miehen kohtuuttomatkin raivonpuuskat, eikä valittaa saanut.

Elokuvan kieli on virkistävää, esimerkiksi aiheelle ominainen puhe ”ryssistä” on siilautunut pois. Tarinat siitä, kuinka venäläiset sotavangit työskentelivät esimerkiksi lapsenvahtina ja kiintyivät emäntäperheisiinsä, hälventävät sodan osapuolten vastakkainasettelua.

Elina Kivihalme: Tuntematon emäntä. Ensi-ilta: 4.2. Neljä tähteä.

Maria Kozulya

  • 28.1.2011