Kirjoittanut Oona Juutinen

Elo tää Amsterdamissa on

Lukuaika: 2 minuuttia

Elo tää Amsterdamissa on

Valtaus, puolustus, torjunta ja tappio tai voitto – talonvaltaus pähkinänkuoressa.

Amsterdamiin muutettuani putosin kuoppaan, jossa aika ei tuntunut liikkuvan lainkaan. Mitä tehdä, kun elämää eivät enää rytmitä työpäivän pituus ja kauppojen aukioloajat? Vähitellen on käynyt ilmi, että amsterdamilaisten talonvaltaajien epäsäännöllisessä elämässä on tiettyjä säännönmukaisuuksia, ja neljä erilaista ajanjaksoa toistuu tietyssä järjestyksessä yhtä varmasti kuin huomisen sade. Ja aivan varmasti sataa, tervetuloa Hollantiin!

Mukavin neljästä ajanjaksosta on tietysti valtauskausi – joka viikko vallataan vähintään kaksi taloa, uusia squattibaareja avataan ja ainakin minulla on vaikeuksia muistaa, missä ystäväni milloinkin asuvatkaan.

Menestyksekästä valtauskautta seuraa miehityskausi. Silloin uusissa taloissa istutaan vuorokauden ympäri, sillä tuoretta valtausta ei voi jättää hetkeksikään tyhjilleen. Miehityskausi muuttaa ihmiset vihanneksiksi: barrikadien välistä ei aina päivä paista ja viikon kuluttua kämppisten jutut alkavat lievästi sanottuna kyllästyttää. Varsinkin jos yksi heistä sattuu olemaan vakaumuksellinen kommunisti – luottakaa minuun, tiedän mistä puhun. Iltaisin käydään pienimuotoisia nyrkkitappeluja siitä, kuka saa lähteä hetkeksi kävelylle.

Miehityskausi saattaa tosin tarjota mahdollisuuden vaikkapa intensiivikielikurssiin. Vietin taannoin viikon kahden hollantilaispojan kanssa ja ajoin heidät hulluuden partaalle harjoittelemalla ahkerasti lauseenmuodostusta. Jos olisin kaksivuotias, vanhempani olisivat varmasti olleet ylpeitä, mutta nyt palikkahollanniksi lausutut: ”Minulla on hieno polkupyörä” ja ”Minä olen söpö mutta tyhmä” menettivät kuulemma osan hohdostaan kolmannensadan toiston jälkeen.

Mikäli käy tuuri, miehityskauden jälkeen alkaa rauhaisa ajanjakso, jolloin valtaus muuttuu barrikoidusta läävästä kodiksi. Vähemmän onnekkaat varustautuvat häätökauden alkuun. Häätöaalto ravisuttelee Amsterdamin talonvaltauspiirejä noin neljä kertaa vuodessa. Silloin poliisit kokoavat listan häädettävistä taloista, varustautuvat vesitykeillä, kuorma-autoilla ja nostureilla ja heittävät niska-perseotteella ulos niin monta valtaajaa kuin yhden päivän aikana ehtivät.

Sen jälkeen iskee luonnollisesti lain koura. Oikeusjutun voi myös voittaa, mutta jos niin ei käy, valtaajaa odottaa vankilakausi. Tuomiot ovat yleensä parista päivästä pariin kuukauteen. Paikalliset ovat jo tottuneita käytäntöön, ja vankilassa vietettävää aikaa kutsutaankin iloisesti lomaksi. Puolalainen heilani, häkkielämän varsinainen asiantuntija ja positiivisen ajattelun mestari, ilmoitti vankilassa istumisen poikkeavan uuden talon miehittämisestä ainoastaan siten, että sellissä on sentään aina televisio ja Tetris.

Parhaillaan odottelemme häätökauden alkua – taloa jatkuvasti miehittäen, sillä kotimme on varmasti häätölistalla. Ja aivan kuin poliisit eivät aiheuttaisi tarpeeksi ongelmia, tapasimme myös talossamme aiemmin vuokralla olleen henkilön mitä yllättävimmällä tavalla. Vietimme rauhallista koti-iltaa, kun yhtäkkiä eteisestä alkoi kuulua epäilyttävää mekkalaa. Jokainen talonvaltaaja tunnistaa äänen, joka syntyy, kun sorkkarautaa työnnetään oven väliin, ja salamannopeasti siirsimme barrikadit paikoilleen.

Seuraavaksi kuulin kovaäänisen räsähdyksen, ja huomasin tuijottavani suoraan tuntematonta miestä kasvoihin – makuuhuoneemme ikkunassa, toisessa kerroksessa! Yritteliäs herra oli murtautumisyrityksestä luovuttuaan kiivennyt ränniä pitkin ylös, iskenyt ikkunan hajalle ja keikkui nyt siinä ilmoittaen aikovansa polttaa koko talon. Kutsumaton vieras katosi vasta kun ystäväni juoksi huoneeseen valtavia puutarhasaksia heilutellen.

Hieman myöhemmin kävi ilmi, että asialla oli tosiaan talon entinen vuokralainen ystävineen, aikeenaan a) heittää meidät ulos talosta, b) vetää meitä turpaan tai c) molempia. Tiesimme kyllä aiempien kohtaamisten perusteella, että kyseisellä henkilöllä eivät ole niin sanotusti kaikki kupit kaapissa, mutta konkreettista ja täysin perusteetonta hyökkäystä emme olleet osanneet odottaa.

Jälkeenpäin mietin, miksen kauhistunut tapahtuneesta enempää. Tulin siihen tulokseen, että kaikkeen ilmeisesti tottuu, ja kenties perisuomalaisella sisulla ja järkkymättömällä mielenlaadulla on jotain tekemistä asian kanssa. Kuten luonani vierailulla käyneet ystäväni kertoivat tuntemattomaksi jääneen suomalaismiehen todenneen amsterdamilaisessa coffee shopissa: Kun on kerran haistanut Oulun Kärppien keskushyökkääjän pelisukkaa, niin ei tämä psykedelia tunnu enää missään.

Voiman avustaja kertoo tällä palstalla sattumuksista uudessa kotikaupungissaan Amsterdamissa.

Oona Juutinen