splash_image.jpg

Elektroa isoäideillekin

Helinä Tanner yhdistää orgaanisen elektroniseen.

Jännä ilmiö, jonka olen huomannut, että moni mies on tullut ihan kyyneleet silmissä kiittämään keikoista”, laulaja Helinä Tanner kertoo.

Etunimistään kootulla artistinimellä Tiiu Helinä keikkaileva Tanner yhdistää kansanmusiikin elektroon ja laulaa esimerkiksi yksinäisyydestä hyvin kauniisti. Tiiu Helinä esiintyi tänä kesänä Helsingissä Flowssa ja Kuudes aisti -festivaaleilla. Ensimmäinen levy Veli ilmestyy lokakuussa.

Yhtyeen toinen puolisko on Helinän veli Samuli Tanner. Lapsesta saakka yhdessä laulaneet ja soittaneet Tannerin sisarukset tunnetaan dubstep- ja elektropiireissä Clouds-yhtyeestä.

Helinä Tanner valmistui juuri steinerpedagogiseksi varhaiskasvattajaksi Snellman-korkeakoulun nelivuotisesta koulutuksesta ja aloitti työt elokuun alussa.

Tanner keksi Tiiu Helinän kouluprojektin kautta. Ensimmäisen kouluvuoden lopuksi piti tehdä ”minkälainen vaan” päätöstyö, ja Tanner päätti tehdä muutaman laulun.

”Meidän piti tehdä pari kappaletta ihan akustisesti, kitaralla. Menin Samulin studiolle ja me nauhoitettiin kappaleet. Sitten menin käymään jossain hetkeksi, vessassa tai muuta, ja sillä välin Samuli oli lisäillyt sinne kaikkea häröä taustalle ja se kuulostikin todella hienolta. Innostuin siitä, ja Samuli innostui kun minä innostuin ja sitten teimme muihinkin kappaleisiin samantyylisiä taustoja.”

Tanner kertoo, että sanat ja melodiat ovat hänen, Samuli-veli luo taustalle äänimaiseman.

”Tässä yhdistyy meidän molempien vahvat puolet. Kaikki aina kysyy, että riidelläänkö me paljon, mutta en mä tiedä, riiteleekö muut sisarukset sitten paljon. Pystyy sanomaan suoraan, kun tuntee toisen, ettei ole sellaista vieraskoreutta. Toisaalta, jotain saattaa jäädä roikkumaan, kun voi vaan soittaa, että tänään en jaksa.”

Bändistä on tullut koko perheen projekti: kun piti keksiä mukaan haitaristi, sekin löytyi läheltä. Helinän poikaystävä Ville Husgafvel soittaa haitaria, ja hän tuli Tannerin mukaan mielellään osaksi yhtyettä.

”Ja sekin on sujunut hyvin”, Tanner nauraa.

Husgafvel soittaa myös Banda Madrugadassa. Kitaristiksi tuli Samulin hyvä ystävä Teemu Hietaniemi, joka tunnetaan Fun-yhtyeestä.

”En ole itse päässyt ollenkaan mukaan tähän, että musiikkia on hirveästi jossain laitteella. Siihen että musiikki on vain kulutustavaraa. Muusikkona tuntuu ihanalta, että oman levyn saa konkreettisesti käteensä. Meillä on vielä niin hienot kansitaidegrafiikat, jotka Heta Bilaletdin teki.”

On selvää, että Tannerille esteettisellä puolella on merkitystä. Ensimmäinen sinkku ilmestyy vinyylillä. Muuri-singlen remixin latauskoodia on jaettu origamikirpuissa.

”Jos musiikki on vain liian erikoista ja spesiaalia, se on tavallaan ihan siistiä, mutta onhan digijutut sellaisia, että niiden kautta musiikki saa kuulijoita.”

Tiiu Helinän musiikki kuulostaa varsin ajattomalta.

”Isoäitini, joka on 82-vuotias, on meidän suurin fanimme. On mukavaa, etten ole irtautunut vain nykypäivän muusikoksi. Pidän siitä, että meidän musiikista voi nauttia monen ikäiset, vaikka siinä on kokeellisia elementtejä, melua ja kaikkea. Tuntuu hienolta saada isoäitinikin kuuntelemaan elektronista musiikkia. Isoäiti on sanonut minulle, että nyt radiosta ei tule mitään hyvää musiikkia, että minä soitan sinne Radio Helsinkiin ja pyydän niitä soittamaan Muuri-kappaleen”, Tanner hymyilee.

Musiikin jakamisen mahdollistavalla Soundcloud-sivustolla on Helinä Tannerin tekemiä versioita Joose Keskitalon, Pekka Strengin ja Joni Mitchellin kappaleista.

”Joni Mitchell on ihan lukio-ikäisestä saakka ollut minulle tärkeä, se on äidin perintöä. Olen kuunnellut paljon naislaulajia. Yksi hieno artisti on Ane Brun, hänessä on sellaista skandinaavista melankolisuutta.”

Uuden levyn vanhin kappale on vuodelta 2009.

”Nyt on hyvä tunne, kun levy on tulossa, niin vapautuu tilaa tehdä uutta.”

Tiiu Helinän levy Veli ilmestyy El Camino -levy-yhtiöltä lokakuussa. Tiiu Helinä keikoilla 22.9. Tampereella Monsters of Popissa, 5.10. Jyväskylän Höstfestillä & 6.10. Helsingin Korjaamolla.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Kirjamessut 2018 banneri
Helsinki liikkuu