Elämäni palohälyttimenä

Palohälytin. Nyt se huutaa mykkänä, edelleen yhtä hysteerisenä mutta kyvyttömänä ilmaisemaan hätäänsä.

Kulunut kevät on ollut raskas ja hirveä. Olen hermoraunio.

Kun ihminen on väsynyt, hän lepää. Mutta kun ihminen on yliväsynyt, hänen pitää ensin rauhoittua ylikierroksistaan, jotta hän voi aloittaa lepäämisen. Minä en ole rauhoittunut. Sätkin öisin kuin epileptikko nähdessäni painajaisia viikkoja sitten vanhentuneista kriiseistä.

Eräänä iltana makaamme sängyllä poikaystäväni kanssa ja katsomme netistä painonpudotusohjelmaa Rakas sinusta on tullut pullukka. Tunnen itseni hyvin epätasapainoiseksi. Runkopatjasänky, jolla makaamme, maksoi yhdeksänkymmentä euroa Fidassa.

Ostin sen koska halusin eroon edellisestä. Mutta se oli järkyttävä virheostos. Lapaluuni kohdalla yksi jousi yrittää lävistää minut. Aina kun poikaystäväni liikahtaa nostamaan teekuppia lattialta, sänky tuuppii minua epäkohteliaasti joka suuntaan jousillaan. Ristiselkääni sattuu ja kalloani vihloo.

Päänsärky saattaa johtua kengistä, jotka ostin pari päivää sitten kirpputorilta. Niissä on niin kova korko, että kun niillä kävelee saa koko ajan pieniä aivotärähdyksiä. Yritän rauhoittua poikaystäväni takia. Haluaisin hänen lähelleen, mutta meidän välissämme on niin paljon käytännöllisiä ongelmia.

Pöydällä läppärin takana irvailee televisio, jonka ostin samana päivänä Stockmannilta. Vain tunti sitten availin vielä pakettia onnellisena. ”Nyt alkaa lepo kun minulla oma tv!” Mutta telkkari ei mennyt päälle. Edes poikaystäväni ei saanut sitä toimimaan.

Tuijotan pullukkaohjelman pariskuntaa, joka syö seesteisesti harmaasti kalustetussa ruokailuhallissaan salaattia. Pomppaan ylös sängystä ja vaadin repiä petauspatjan lattialle, jotta voin nukkua lattialla. Poikaystäväni ihmettelee, miten selkäni voi olla niin kipeä.

”Eikö sinulla ole koskaan ollut paskaa sänkyä!” kuumotan ja huudahdan siskontytöltäni oppimani uhmakkaan lauseen ”Tyhmä telkkari”. Poikaystäväni toistaa lauseen ja tulee viereeni lattialle makaamaan.

Lattialla kuulen, kuinka minijääkaappini alkaa rätistä kuin se olisi tulossa hulluksi. Katselen pientä asuntoani. Siellä on kaksi rikkinäistä televisiota, vanhempi aivan pääni takana. Uusi seisoo turhantärkeänä pöydällä. Vieressäni on hylkäämäni sänky, jonka jouset jöpöttävät hävyttömästi ulos rungosta, aivan kuin se ei tajuaisi olevansa sänky. Katossa vilkkuu väkivaltaisesti auki revitty palohälytin.

Eräänä päivänä tullessani kotiin se huusi vaimeasti kuin olisi huutanut päiviä yksin, mutta uupunut lopulta. Katkaisin sen piuhat. Nyt se huutaa mykkänä, edelleen yhtä hysteerisenä mutta kyvyttömänä ilmaisemaan hätäänsä. Kaikki odottavat että se lopettaisi pienetkin elonmerkkinsä, kun sen hätää on niin kurja katsella.

Ymmärrän miltä palohälyttimestä tuntuu. Suljen silmäni ja toivon aamulla herääväni jälleen ihmisenä. On helatorstai ja Jeesus on noussut taivaaseen. Mikä minua vaivaa?

Ruusu Haarla

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu