Elämä pikakelauksella

Elokuvan Hella Wuolijoki on lahjakas ja määrätietoinen primus motor, jota kovatkaan vastaiskut eivät lannista.

Ohjaaja Juha Wuolijoki kuvaa yhdessä Outi Nyytäjän kanssa kirjoittamassaan elokuvassa isoisoisänsä puolison tunnetuimmat historialliset vaiheet tyrkyttämättä erityisen suuria tulkintoja mistään.

Jälki on teknisesti huolellista: kuvat toimivat, epookki elää. Myös pääosaa esittävä Tiina Weckström selviää haastavasta roolistaan kunnioitusta herättävällä tavalla.

Elokuvan Hella Wuolijoki on lahjakas ja määrätietoinen primus motor, jota kovatkaan vastaiskut eivät lannista.

Elokuva on kuitenkin rajattu niin, että ihminen kaiken keskellä jää harmillisen ohueksi.

Wuolijoen suuret ristiriidat – yhtäällä sosialististen yhteisöihanteiden kannattajana ja itsellisen varakkaana liikenaisena, toisaalla älykkäänä juonittelijana ja temperamenttisena taiteilijasieluna eivät mahdu samaan kuvaan.

Hellan rakkaussuhteetkin hukkuvat historialliseen päristelyyn.

Ylipäänsä tavoittamatta jää se hurmaava valloittavuus, jonka takia hän tunsi kaikki ne, jotka tunsi.

Tätä vasten elokuvan draamallinen ratkaisu, jossa korostetaan ristiriitoja uraansa ja itseensä keskittyvän naisen ja hänen läheistensä välillä, on jokseenkin lattea.

Suurin ongelma on elokuvan hellittämättömän ylidynaaminen tempo, jota pauhaava taustamusiikki alleviivaa. Tuntuu kuin katsoisi oikean elokuvan 82-minuuttista traileria tai 20-osaista televisiosarjaa pikakelauksella.

Elokuva ansioksi on luettava se, että se kertoo Suomen historian puhuttelevista vaiheista tavalla, joka voi löytää aiheelle aivan uuttakin yleisöä.

Hella Wuolijoen henkilöstä ja hänen tarinansa yksittäisistäkin käänteistä riittäisi silti paljon enempäänkin.

Hella W. elokuvateatteressa nyt.

Lue myös artikkeli Suurnaiselokuvat. Missä ne ovat viipyneet?.

Tuomas Rantanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *