Ei vanhene koskaan

Toisinajattelija: On selvää, että rikoksen tosiasiapuolen selvittäminen on sitä epävarmemmalla pohjalla, mitä vanhemmasta teosta on kysymys.

RIKOKSENA PIDETÄÄN TEKOA, josta voimassaolevan lain mukaan seuraa rangaistus. Mikä teko on rikos ja mikä ei, riippuu siis kulloinkin voimassaolevasta laista. On selvää, että rikoksen tosiasiapuolen selvittäminen on sitä epävarmemmalla pohjalla, mitä vanhemmasta teosta on kysymys. Lisäksi rankaisemisen tärkeys yhteiskunnalle vähenee sitä mukaa, mitä kauemmin rikoksen teosta on kulunut aikaa, koska sekä rangaistuksen yleisestävä (rikollisuutta ehkäisevä vaikutus yhteiskunnan jäseniin yleensä) että erityisestävä (rikollisuutta ehkäisevä vaikutus rangaistuun) tehtävä pienenee.

En tarkoita, etteikö vanhoja rikoksia pitäisi selvittää. Tietysti pitäisi, mutta on tärkeää, että syytetylle taataan oikeudenmukainen kohtelu asiassa. Jos yhteiskunnan itselleen asettama rikosten selvittämisvelvollisuus ja yksilön tai yksilöiden oikeusturva asettuvat vastatusten, kumman pitäisi väistyä? Minä en olisi halukas ainakaan käynnistämään oikeudenkäyntejä muuta kuin niissä tapauksissa, joissa on saatu todella vahva näyttö.

Mikäli tuomioistuin nimittäin aikanaan hylkää syytteet, se ei voi antaa lausuntoa, jonka mukaan syytetty olisi täysin syytön. Syytteet vain hylätään riittävän näytön puuttuessa.

MINÄ KUULIN SATTUNEESTA ensimmäisen kerran radiosta. Olin huvilallamme Espoon Bondaksessa. Koulu oli juuri päättynyt ja olin mennyt kesätöihin raksalle. Helluntaina oli pitkät pyhät kuten juhannuksenakin.

Pyhien jälkeen ilmestyneet sanomalehdet luin tarkkaan. Epätarkat lehtikuvat syöpyivät mieleen. Joukko miehiä oli puvuissa ja poliisin univormuissa metsän keskellä, pari miestä veneessä järvellä. Pienten kuvien kautta uhrit muuttuivat ihmisiksi.

Vanhemmat kielsivät telttailun välittömästi. Minulla oli samankokoinen teltta kuin niillä nuorilla. Telttailu jäi kokonaan pariksi vuodeksi. Kuitenkin jo parin päivän kuluttua kävin itse Bodominjärvellä. Ajoin mopedilla autioita metsäteitä. Tarkkailin jatkuvasti tienvarsia peläten, että sieltä syöksyy joku eteeni. Pakoon ei pääsisi. En ollut käynyt niillä seuduilla koskaan aikaisemmin enkä ole myöhemminkään sinne palannut.

VIIME VUODEN KEVÄÄNÄ luin yllätyksekseni uutisotsikosta, että 44 vuoden takaisista surmista on vangittu mies. Arvasin heti kenestä oli kysymys. Olinhan 30 vuotta sitten kuullut, että poliisi epäili vahvasti nuorten juovuksissa tapelleen, mutta asiasta puuttui näyttö. Huomasin, että suhteeni tapaukseen oli muuttunut vuosien kuluessa. Enää eivät pelon tunteet tulleet pintaan vaan aivan muunlaiset kysymykset.

Pohdin, miksi panna pystyyn näyttävä vangitseminen ikivanhassa jutussa? Etenkin kun tutkinta on vasta käynnistymässä ja edessä on kuukausien työmaa. DNA-näytteitä luulisi voivan ottaa ja analysoida vähemmälläkin julkisuudella ja sitten tulosten valmistuttua harkita, olisiko syytä vangitsemisiin.

Sitten tuli mieleen muutamaa päivää ennen vangitsemista esille noussut uutinen, jonka mukaan sisäasiainministeriö oli tehnyt keskusrikospoliisille tutkintapyynnön viime vuosien poliisitalohankinnoista ja vuokrauskäytännöistä. Mahdollinen tutkinta koskisi toteutuessaan myös maan korkeinta poliisijohtoa. Kyse voisi olla virka- tai lahjusrikoksista. Epäselvyydet liittyivät siihen, että poliisi- ja oikeustalojen rakentamisen tarjouskilpailut oli valmisteltu heikosti.

Sisäasiainministeriön kolmihenkinen sisäinen tarkastusryhmä oli todennut Ylen mukaan raporteissaan, että valtion rahaa oli käytetty holtittomasti ja vastoin hyvää hallintokäytäntöä sekä ministeriön sisäisiä ohjeita. Tarkastusryhmä oli arvioinut, että rakennushankkeiden järjestelyt aiheuttivat veronmaksajille yli 100 miljoonan euron tappiot. Asia katosi julkisuudesta nopeasti. Jotkin asiat vanhenevat jo ennen aikojaan.

Kirjoittaja on entinen asianajaja. Nykyään hän vastaa Voima-lehden taloushallinnosta.

Pertti Laesmaa

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu