Ei osu eikä uppoa

Eversti Pekka Visuri ei keksi Natoon liittymiselle järkevää perustetta.

Kaksi kolmesta suomalaisesta vastustaa jäsenyyttä sotilasliitto Natossa, kun vain joka neljäs tukee sitä. Kokoomuspoliitikot ja Martti Ahtisaari kiirehtivät Suomea liittymään ”oikeaan viiteryhmään” ja saavat lausunnoillaan hyvin tilaa mediassa. Miksi propaganda ei tehoa?

Turvallisuuspoliittiseen keskusteluun pitkään osallistunut valtiotieteiden tohtori ja eversti (evp) Pekka Visuri katsoo Naton tekojen olevan sen epäsuosion takana.

”Nato on käynyt kylmän sodan jälkeen kaksi sotaa, Kosovossa 1999 ja 2001 alkaen Afganistanissa. Kosovon aikaan Suomessakin Nato-jäsenyyden vastustus kasvoi. Ilmiö toistui, kun Yhdysvallat aloitti hyökkäykset Afganistaniin ja Irakiin. Oivallettiin, että Nato-jäsenyyden myötä kasvaisi vaara joutua mukaan kaukaisiin sotiin”, Visuri tulkitsee Naton epäsuosiota gallupeissa.

Visurin mukaan Naton suosiota on vaikea jatkossakaan nostaa, koska Suomi on mukana Naton sotatoimissa Afganistanissa. Naton isaf-operaatio ”Afganistanin vakauttamiseksi” ei ole onnistunut.

Puheet Natosta rauhanjärjestönä voidaan myös unohtaa: ”Suomi on Saksan ohella yrittänyt pitää toimintaa rauhanturvaamisena, mutta Natosta on tullut yhä selvemmin sodan osapuoli. Nato joutuu perääntymään lähivuosina verissä päin Afganistanista, kuten Yhdysvallat vetäytyy pian Irakista”, Visuri ennakoi.

”Islamilaiset maat eivät hyväksy Natoa rauhanturvaajaksi. Se on nähty Libanonissa ja nyt Gazan sodassa. Maailma on muuttunut moninapaisemmaksi, eivätkä Yhdysvallat ja Nato kykene enää kauan jatkamaan asevoimillaan interventioita Aasiassa.”

Hän ennustaa, että Kiina, Intia ja Venäjä ottavat aktiivisemman roolin lähialueillaan ja koko maailmassa. Tämä kehitys tuottaa Natolle kasvavia ongelmia ja se huomataan Suomessakin.

Naton markkinointia vaikeuttaa vastustajien suuri määrä. Kaksi kolmannesta on monipuoluemaassa iso ja ristiriitainen joukko. Mielipidetiedustelujen mukaan kaikissa puolueissa enemmistö on Natoa vastaan, paitsi kokoomuksessa, mutta sielläkin on iso Nato-kriittinen oppositio.

Natoa arvostelevien perusteluissa on siksi suuria eroja. Oikeistolainen Nato-kriittisyys perustuu Urho Kekkosen ja Juho Kusti Paasikiven ulkopolitiikkaan, jonka mukaan suhteet Venäjään voi hoitaa kahdenkeskisesti neuvotellen ja sopien. Samalla ylläpidetään oma asevelvollisuusarmeija ja alueellinen puolustusjärjestelmä. Tämä on toiminut 60 vuotta, ja samalla ovat kehittyneet hyvät kaupalliset suhteet Venäjään.

Kantaa on yritetty kaataa pelottelemalla Venäjän uhalla. Tätä strategiaa ovat innokkaasti käyttäneet ministerit Jyri Häkämies ja Alexander Stubb.

Mutta Venäjän-pelko ei tehoa siviilipalvelusta harkitsevaan pasifistiin. Vasemmistolehdissä Natoa puolustetaan asevelvollisuuden lakkauttamisella. Jos liitymme Natoon, ammattisotilaat hoitavat sotimisen, eikä nuorten miesten tarvitse mennä armeijaan. Natosta maalaillaan kuvaa länsimaisena humanitaarisena rauhanyhdistyksenä.

Hajanaisen enemmistön eri laidoille perustellaan Nato-jäsenyyttä lähes vastakkaisin argumentein. Syntyy pattitilanne: kumarretaan yhteen suuntaan ja pyllistetään toiseen suuntaan.

”Sotilasliiton jäsenyys on nostettu suomalaisessa Nato-propagandassa aivan liian merkittäväksi asiaksi – eräänlaiseksi ihmelääkkeeksi mihin tahansa”, Pekka Visurikin kommentoi.

Muissa EU:n liittoutumattomissa maissa ei käydä juuri lainkaan keskustelua Naton jäsenyydestä.

”Martti Ahtisaari ja Liisa Jaakonsaari sanovat, että ’Venäjän uhka ei ole peruste hakea Nato-jäsenyyttä’. On kuitenkin erikoista puoltaa sotilasliittoon menoa muuten kuin sotilaallisen uhan avulla”, Visuri ihmettelee.

Nato-jäsenyyttä on siksi perusteltu ”viiteryhmäteorialla”, jonka mukaan Suomen pitäisi ikään kuin luonnostaan kuulua Nato-maiden joukkoon.

Pekka Visurin mukaan Suomen oikean viiteryhmän muodostavat Ruotsi, Itävalta, Sveitsi ja Irlanti. Hän muistuttaa, että kiihkeimpiä Venäjän vastustajia ovat nyt eräät entiset Varsovan liiton jäsenet, lähinnä Puola ja Baltian maat. Georgia ja Ukraina pyrkivät tähän joukkoon.

”Suomella on vakiintunut asema Pohjoismaana, sekä idänsuhteissa 60 vuoden ulkopoliittinen pääoma ja kokemus, jota noilla ’reunavaltioilla’ ei ole. Kuulumme eri viiteryhmään”, Visuri linjaa.

”Suomi on hoitanut menestyksellisesti suhteet Venäjään kahdenvälisesti turvautumatta kaukaisen suurvallan apuun. Siksi meillä on reunavaltioista poikkeava ulko- ja turvallisuuspoliittinen peruslinja.”

Jorma Mäntylä

Kommentoi Facebookissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *