Ei mitään uutta

Lukuaika: < 1 minuutti

Ei mitään uutta

Vuosi sitten USA:n Keskilännen lakotaintiaanit julistivat alueensa itsenäiseksi.

Vuosi sitten USA:n Keskilännen lakotaintiaanit julistivat alueensa itsenäiseksi. Lakotahin valtiota koetteleva köyhyys ei ole sittemmin hellittänyt. Talven tulo on katkonut sähköjä ja saartanut vanhuksia koteihinsa reservaateissa, joissa eletään äärimmäisessä köyhyydessä. Lakotojen suhde liittovaltioon kiristyy.

Useat sadat Keskilännen lakotaintiaanit ovat olleet lumen saartamina asunnoissaan jo yli kaksi viikkoa. Pine Ridge -reservaattia koetelleet lumimyrskyt ovat katkoneet tuhansia sähkötolppia ja sulkeneet teitä. Sadat ihmiset ovat ilman sähköä tai vettä.

Voima kirjoitti siouxeihin kuuluvista lakotaintiaaneista tammikuussa heidän julistettuaan asuinalueensa Lakotahin itsenäiseksi valtioksi.

Lakotaintiaanit ilmoittivat viime vuoden joulukuussa sanoutuvansa irti kaikista sopimuksista usa:n hallituksen kanssa ja luopuvansa Yhdysvaltain kansalaisuudesta. Aluetta koettelevat ongelmat eivät ole sen jälkeen helpottaneet.

”Meiltä on petoksella viety maamme, joten sopimukset raukeavat”, kommentoi lakota-aktivisti Phyllis Young Voimalle lähettämässään sähköpostissa.

Lakotat asuvat viidessä eri reservaatissa köyhyyden partaalla. Lakotamiesten odotettavissa oleva elinikä on alle 44 vuotta. Vaikka vain kaksi prosenttia Etelä-Dakotan asukkaista kuuluu alkuperäiskansoihin, 21 prosenttia osavaltion vangeista on intiaaneja. Intiaaninuoren todennäköisyys joutua vankilaan on 40 prosenttia korkeampi kuin valkoihoisen ikätoverin.

Artkkelin pitkä versio Voiman verkkolehdessä www.fifi.voima.fi.

Voiman juttuarkistossa artikkelit Lakota, USA (Voima 1/2008), Oikeutta inkkareille (Voima 3/2008).

Lakotojen puolesta voi allekirjoittaa adressin osoitteessa www.adressit.com/lakotah

Valtteri Närhi

  • 9.9.2009