Ei mitään staroja

Hiskias Möttö & Mojakka veivaa punkkia pelimannimeiningillä.

LAVALLA ON HASSUN näköisiä punkkareita, hippejä ja muita hiippareita soittamassa vanhaa kunnon kansanmusiikkia perinteitä kunnioittavalla pelimannimeiningillä. Mojakan sekalaista porukkaa yhdistää mieltymys Hiski Salomaan huumoriin ja tarinankerrontaan.

”Tarinankerronnan perinne saisi elellä muuallakin kuin jossain räpissä, missä sitä ei kuitenkaan osata tehdä kunnolla”, tuumaa saksofonisti-solisti Satru Saraste.

Yhtyeen alkutahdit kuultiin vuonna 2002, kun Saraste lauloi karaokessa ”Lännen lokaria”.

”Se oli niin suosittu. Kaikki ymmärsivät, että sitä on saatava lisää”, kertaa rumpali Sabe Hagelberg, jonka rumpusetti koostuu matkalaukusta, vispilöistä ja lehmänkellosta. Satu Lankinen tuli heti mukaan soittamaan haitaria ja siitä mojakointi alkoi. Vuosien saatossa bändi on vain kasvanut ja tämänhetkiseen kokoonpanoon kuuluvat myös perkussiotaiteilija Steme Mäenpää, läskibasisti Veikka Pohto, mandoliinimies Samuli Luoma, kitaristit Seppo Salmi ja Miika Inkinen sekä viulisti Elina Katajamäki. Huilisti Sonja Korkman on tällä hetkellä Tanskassa etäjäsenenä.

YHTYE TREENAA HARVAKSELTAAN, joten biisit muotoutuvat pitkälti livetilanteissa, eikä kokoonpanokaan ole aina sama. ”Meillä on semmoinen periaate, että solistia ja hanuristia lukuun ottamatta soittajat ovat korvattavissa. Ei tarvitse perua keikkoja, jos joku ei pääse, eikä tarvitse juosta jokaisen kännisen basistin tai kitaristin perässä”, Sabe Hagelberg selvittää.

Yleensä tuuraajat eivät älyä lähteä menemään eikä heille henno kukaan mitään sanoa, joten he jäävät bändiin. Lasketaanpa siis valttikortit. Innostus, inhimillisyys ja musiikin asettaminen etusijalle.

”Me emme kiinnitä niinkään huomiota pukeutumiseen ja muihin ulkomusiikillisiin seikkoihin”, väittää Hagelberg lierihattunsa alta.

Mojakan vahvuuksia on myös vähäinen roudaustarve. Yhtye toimii ilman sähköä, ja jokainen kantaa itse oman instrumenttinsa. Jo perinteeksi muodostuneella joulukuisella Helsingin Kallion-kiertueella yhtye kävelee kapakasta toiseen fanijoukko perässään. Kun keskustelu ajautuu tähän, yhtye haluaa ilmaista yksissä tuumin surunsa ruokabaari Kalossin sulkemisesta.

TEE-SE-ITSE-BÄNDIKSI Mojakalla on yllättävän laaja maine ja esiintymispaikkaskaala. Keikkahistoriassa on punkkekkereitä, Kaustisen kansanmusiikkifestareita ja erilaisten yhdistysten kokouksia.

”Jos kämäisin keikkapaikka on ollut Kalossi, niin hifein on ollut konferenssin avajaiset Mikkelin kulttuuritalolla, jossa suunnattiin akustiikkalevyjä kymmenen metrin korkeudessa, että saataisiin parempi soundi”, Satru Saraste hekottaa.

”Aika lo-fi oli meidän kuokkiminen Kaivarissa. Kun kaupunki ei antanut rahaa kaikkiin suunniteltuihin konsertteihin, meidät tiputettiin esiintyjälistoilta, koska meillä oli vähiten nimeä. Menimme sinne kuitenkin ja soitimme heti kun Ismo Alangon piti lopettaa, ja saimme valtavan yleisön. Ihmiset huusivat Hiskejä päälavalle ja saimme hattuun enemmän rahaa kuin olisimme konsertista saaneet”, nauraa Steme Mäenpää.

”Samana päivänä meidän piti soittaa Bar Alahuoneella, mutta paikka oli samaisena aamuna suljettu”, innostuu Hagelberg.

”Soitimme sitten siinä terassilla ja sielläkin oli hirveästi ihmisiä ihan hurmosmeiningissä.”

”Piti töniä jengiä, että pystyi edes soittamaan”, jatkaa Mäenpää.

”Ihan varmasti suosio johtuu siitä, että me olemme aidosti tavallisia ihmisiä, ei mitään staroja”, analysoi Hagelberg. Mojakka ei ole ottanut mitään valmista asennetta, joten se on päässyt laajentamaan monien ihmisten musiikkimakua: humppaa punkkareille ja punkkia eläkeläisille.

MOJAKKA ON JULKAISSUT itse 11 versiota Hiski Salomaan ralleista cd-r-levyllä ja pelimanniversioiksi sovitettuja suomipunkklassikoita seitsemäntuumaisella vinyylillä Ne on köyhii joil ei oo rahaa. Myös julkaisematonta materiaalia on paljon – jazzia, tangoja ja lisää punkrockia. Soittamisen on oltava ennen muuta hauskaa, ja siksi orkesteri ei ole jäänyt soittamaan samoja Salomaan biisejä.

Pieni kiva julkaisija kelpaisi näille punkin Eläkeläisille, ja kieltämättä epätodennäköiseltä tuntuu, että jokin iso yhtiö kiinnostuisi heistä.

”Eikä semmoisten kanssa kannattaisi mihinkään ruvetakaan”, Saraste toteaa.

Seuraa pitkä vilkas keskustelu Elmun hyödyttömyydestä. Yhtye toteaa Nosturin hyväksi puoleksi sen, ettei sinne ole pakko mennä, vaikka kyllähän musiikkia maailmaan mahtuu. Toisaalta sieltä voisi vuokrata treenikämpän – jonossa orkesteri on ollut vuodesta 1999.

Mojakalla ei ole ongelmia nyt paljon esillä olevien tekijänoikeuspykälien kanssa. Seppo Salmi tosin joutui toisen orkesterinsa Soul Captain Bandin kanssa kummalliseen tilanteeseen, kun orkesteri teki version Hiskin ”Vapauden kaihosta”. Teosto vaati kappaleen äänittämiselle Hiski Salomaan allekirjoittamaa suostumusta! Asiahan on niin, ettei Hiskillä ole ikinä tekijänoikeuksia ollutkaan ja itse taiteilijakin on ollut kuolleena lähes 50 vuotta. Tottahan toki systeemi mättää, mutta kansanmusiikki kuuluu kaikille!

TUHTI JA KOREILEMATON

”MOJAKKA oli tuiki tärkeä asia lännen lokareille sillä se on tukevaa lihamuhennosta. Se koostuu lihasta, joka oli usein ajan patinoimaa säilykelihaa kaskiin brainattuna ja joskus jopa oravia ja muuta liikkuvaa mihin raiffelilla osui, jos ei osunut niin kala sai kelvata, ja kasviksista kuten peruna, sipuli ja nauris, sekä mausteista kuten suola. – – Mojakan lailla on yhtyeen resepti erittäin salainen, valmistukseen on käytetty vanhoja, hyvin säilyneitä raaka-aineita ja tarpeen vaatiessa jopa tuliaseita, tuloksen ollessa usein valmistajilleenkin yllätys, joka ei kuitenkaan hyvin maustettuna ja vauhdikkaasti tarjoiltuna jätä ketään kylmäksi. Eikä se ole löysää kamaa vaan tuhti, turhia koreilematon annos jota sulattelee jonkun tovin isompikin tekijä.”

Lainaus Hiskin & Mojakan nettisivuiltawww.mojakka.net

Hiskias Möttö & Mojakka keikalla: 29.10. Helsingin VT-klubilla ja 3.11. Helsingin Semifinalissa.

Hanna Kauppinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu