Draamaa asfaltilla

Kirjailija Jukka Pakkasen kirjoittama ja taiteilija Ismo Kajanderin kuvittama Pyreneiden tuuli kertoo kilpapyöräilijä 24-vuotiaan Fabio Casartellin kohtalosta.

Keväällä ajetaan Italiassa Giro. Keskikesän helteillä on vuorossa perinteistä vanhin, Tour de France, ja syksyn kynnyksellä espanjalainen Vuelta Pyreneiden toisella puolella. Maantiepyöräily on urheilun ammattimaistumisen myötä muuttunut rajuksi mestareiden lajiksi.

Kirjailija Jukka Pakkasen kirjoittama ja taiteilija Ismo Kajanderin kuvittama Pyreneiden tuuli kertoo 24-vuotiaan Fabio Casartellin kohtalosta. Italialainen kilpapyöräilijä suistui vuoristo-osuuden laskussa. ”Sitten on vain sininen pyörä ja asfaltilla kuivuva veri.”

Casartelli ajoi paljain päin. Onnettomuuden jälkeen Tourin kilpailijat ovat suojanneet itsensä kypärällä. Mutta epäonniset sattumat uhkaavat edelleen heitä, jotka pyörittävät itsensä etapin huipulle, jatkavat huimia laskuja ja jyrkkiä kaarroksia tuulen humistessa korvissa.

Kirjasen kolmisenkymmentä pientä kohtausta viittaavat kesän 1995 tositapahtumiin. Mustavalkopiirrokset ja sitojamestarin nidos sointuvat kunnianosoitukseen.

Pakkanen (s. 1942) on entinen kilpapyöräilijä. Kajanderille (s. 1939) läheisiä ovat niin Ranskan pääkaupunki kuin pyöräilykin.

Pohjoisen miesten asenteessa ei ole hymistelyä etelän paahteen uuvuttamia tai armottomia Alppeja uhmaavia fillaristeja kohtaan. Sydänpysähdykset matkalla sairaalaan, kallonmurtuma, adrenaliiniampullit eivät tuo mieleen fysiologiaa. Sanat ovat kuin henkäyksiä sielun ympärillä, jonka taiteilija on kuvittanut höyhenenkeveänä. Pariisissa odottaa maali heille, jotka selviytyvät. Hekin pääsevät eräänlaiseen taivaaseen, yhteisten haaveiden Elysiumin kentille. Sen hiljaisuus repeää, ”kuulet satojentuhansien ihmisten huutomeren”.

Tätäkin draamaa kantaa moniulotteinen näyttämönsä: metropoli, jonne vuosittain tiivistyy maan rajoja puhkova viikkojen sukkulointi huoltojoukkoineen, televisiohelikoptereineen…

Pakkasen koruttoman koskettavia yksityiskohtia lausuvat tallitoverit kestävyydestä ja kilpakumppanit kokemuksista. Ehkä Casartelli löytyi näyttämön henkilöksi kotimaansa vuoksi.

Italia lienee Pakkaselle tuttu urheilua laajemmin. Kajanderille kilpapyörä on maiseman vaihtaja ja esine, joka houkuttelee ateljeesta taivasalle.

Kajanderin tyylittely Riemukaaresta taivaalla poimuilevine mustine vanoineen voisi muistuttaa vallankumouksen punaista vaatetta. Muistelun konteksti on kuitenkin toinen. On surunauhojen hetki. Tragediaa seuraa syrjässä itku.

Murhe vaihtuu tuleviin kamppailuihin luonnossa. Vuoret ovat sen vertauskuva. Ne pysyvät taustalla sielläkin, missä edetään auringonkukkien tasaista maata.

Jukka Pakkanen, Ismo Kajander: Pyreneiden tuuli. Musta Taide 2012, 64 s. Neljä tähteä.

Börje Skruf

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Sellosalin syksy 2018