Kirjoittanut Jari Tamminen

Disney omii legot

Lukuaika: 2 minuuttia

Disney omii legot

Pikku muovinpalasillakin on oikeus yksityisyyteen. Valokuvaaja ei saa koota taidekirjaa kuvistaan, koska niissä on Disneyn omistamia Tähtien sota -legoja.

Vesa Lehtimäen kuvissa kohtaavat taiteilijan lapsuuden suosikkielokuvat ja oman lapsen lelut.

Vuodesta 2009 alkaen olohuoneen pöydän nurkalla kuvatut ja minimaalisella jälkikäsittelyllä tuotetut legokuvaelmat ovat niittäneet mainetta maailmalla. Parhaimmillaan Lehtimäen Flickr-tili on kerännyt liki miljoona osumaa vuorokauden aikana.

Mutta kuviin liittyy erityisen kimurantti elementti.

Lehtimäki on ostanut kuvaamansa lelut kaupasta. Silti hän ei saa julkaista kuvia omin päin.

”Olen yrittänyt selvittää näihin liittyviä tekijänoikeuskuvioita, mutta en ole juristi. Tämänkaltaisia kuvia ei voi pistää kaupalliseen levitykseen ilman lupaa kaikilta asianomaisilta.”

Ansaitakseen rahaa ottamistaan valokuvista taiteilija tarvitsisi luvat Tähtien sota -brändin nykyään omistavalta Disneyltä ja Lego-yhtymältä.

”Olen kyllä aikanaan yrittänyt ottaa yhteyttä Tähtien sodan tuolloin vielä omistaneeseen Lucasfilmiin asiaa selvittääkseni, mutta eipä kukaan vastannut”, Lehtimäki kertoo.

”Tässä on kysymys siitä, että teoksissa on useita oikeuksia. Oikeus valokuvaan syntyy vain Lehtimäelle, mutta se ei poista kuvatun kohteen oikeuksia. Jos kohde on suojattu tavaramerkillä, Lehtimäki ei voi tarjota tavaroita tai palveluita käyttäen kohteen tavaramerkkiä”, kertoo Aalto-yliopiston tekijänoikeusasiamies Maria Rehbinder.

Brändi kuuluu Disneylle, joten erimielisyydet ratkottaisiin Yhdysvaltain lainsäädännön mukaan. Ja vastassa olisi taatusti tekijänoikeuksistaan ja tavaramerkeistään tarkka yhtiö juristiarmeijoineen.

”Haluan pitää hauskaa ja nukkua yöni rauhassa”, Lehtimäki sanoo motiiveistaan ja toiveistaan.

Lehtimäki ei voi kasata taidekirjaa tekemistään kuvista. Jopa niiden julkaiseminen sellaisilla kotisivuilla, joilla on mainosbannereita, voi olla riski. Kuvat voi silti julkaista lehtijuttujen yhteydessä ja muiden tekemissä taidekirjoissa, jos Lehtimäki ei saa niistä julkaisupalkkiota. Lehtimäki voisi myös teettää kuvista valokuvavedoksia.

Numeroidut ja signeeratut vedokset hän saisi vapaasti myydä, koska ne olisivat taideteoksia.

”Teoskynnyksen ylittymiseen saattaa vaikuttaa sekin, kuinka suoraan kuvat toisintavat vaikkapa elokuvan kohtauksen. Mikäli kuvissa parodioidaan lähdeaineistoa, kynnys madaltuu”, Lehtimäki pohtii.

Lehtimäen sadat kuvat liittyvät Tähtien sota -elokuviin, mutta tapahtuvat hieman sivussa niissä nähdyistä kohtauksista.

Surkuhupaisaksi kaiken tekee se, että aina joku tienaa – vaikka se ei olisikaan taiteilija itse. Kun Lehtimäki jakaa kuviaan ilmaiseksi netissä, kuvapalvelu Flickr hyötyy niistä ansaintamallinsa mukaan, eikä kenelläkään ole ongelmia sen suhteen.

On Lehtimäelle itselleenkin ollut hyötyä kuvista. Legolta otettiin yhteyttä kuvien ansiosta ja tarjottiin keikkaa. Hän päätyi kuvaamaan Lego Hobbit -promokuvat.

www.flickr.com/photos/avanaut

Tekstiä on muokattu 10.5. klo 12.50. Toisin kuin alkuperäisessä jutussa luki, Lehtimäen kuvia ei ole klikattu yli vain liki miljoona kertaa. Lehtimäki yritti kerran ottaa yhteyttä kuvien julkaisumahdollisuudesta kyseisten legojen oikeidet aiemmin omistaneeseen Lucasfilmsiin, ei Legoon tai Disneyyn, toisin kuin tekstistä olisi voinut päätellä.

Jari Tamminen

mainos