Diktaattorin jälkeen

Shatha Besarani kertoo, millaista on olla nainen Irakissa nyt.

SAAVUN LÄNSI-LONTOOSEEN lähes tunnin myöhässä, koska metrolinja on jälleen jostakin syystä pysähdyksissä, mutta Shatha Besarani on kärsivällinen ja hakee minut asemalta.

Besarani asuu miehensä sekä kolmen lapsensa kanssa rauhallisella esikaupunkialueella. Asunto on tyypillinen, englantilainen talo kapeine portaikkoineen ja vehreine takapihoineen. Besarani vie minut valoisaan keittiöön ja tarjoaa englantilaisittain teetä maidon kera, irakilaisia pikkumakeisia sekä piparkakkuja.

Besarani on koulutukseltaan gynekologi. Hän lähti Irakista vuonna 1980 opiskelemaan Moskovaan. Lontoossa hän on asunut vuodesta 1990 lähtien. Besarani toimii Iraqi Women for Peace and Democracy -järjestössä, joka yrittää koota todistusaineistoa naisiin kohdistuvista väärinkäytöksistä ja väkivaltaisuuksista. Hän on juuri palannut matkaltaan Irakista.

JO SADDAM HUSSEININ AIKANA Irakissa oli vaarallista olla nainen. Yksinvaltias tapatti muutoksia ajaneita naisaktivisteja syyttämällä heitä prostituoiduiksi. Sama henki on Besaranin mukaan yhä läsnä Irakissa, vaikka yksinvaltias on syösty vallasta.

”Kun Saddam Hussein kukistettiin, Yhdysvallat puhui vapaudesta, demokratiasta ja rauhasta. Mitään näistä ei ole saavutettu. Saddamin kannattajien, fundamentalistien ja amerikkalaisia vastustavien ryhmittymien sekava uskonnollinen kirjo on luonut olosuhteet, joissa varsinkin naisten on lähes mahdoton elää.”

”Emme halunneet vaihtaa vanhaa diktaattoria uudenlaiseen diktatuuriin”, Besarani puuskahtaa.

Besarani kertoo, että naiset ovat peloissaan. He kulkevat kadulla ympärilleen pälyillen. ”Jo pelkästään leivän ja vihannesten ostaminen on hankalaa. Lasten koulunkäyntiä ei sentään ole estetty, mutta äidit joutuvat koko ajan pelkäämään lastensa puolesta. Kuinka moni lapsista ei tulekaan takaisin koulusta?”

”Vapaus merkitsee minulle sitä, että voin liikkua turvallisesti kotona ja kadulla – ja olla tyytyväinen elämääni. Voin käydä töissä ja tienata säädyllistä palkkaa. Eikä minun tarvitse pelätä lasteni puolesta. Oikeuksiani ei rikota. Voin sanoa suoraan mielipiteeni sekä kirjoittaa ja keskustella epäkohdista. Saan kulkea mieleisissäni asusteissa. Jokaisen pikkuasian hoitaminen ei ole turhauttavaa ja vaikeaa, vaan pystyn hengittämään vapaasti.”

BESARANI SANOO, että lähes kaikki irakilaiset naiset peittävät nykyään itsensä huivilla. Besaranin mukaan se voi olla suojautumista ulkomaailmaa vastaan.

”Minä olen vapaamielinen, mutta silti minunkin pitää pukeutua Irakissa vieraillessani pitkiin hameisiin sekä peittää käsivarteni ja kaulani. Olenpa huomannut käyttäväni myös päähuivia. Kerran olin ystävättärieni kanssa juttelemassa autossa, emmekä olleet peittäneet hiuksiamme huivein. Jotkut miehet alkoivat kivittää autoamme.”

Besarani arvioi, ettei bagdadilaisilla naisilla ole niin rankkaa kuin eteläirakilaisilla. ”Siellä eräältä naiselta, jonka lapsi oli loukkaantunut vakavasti, evättiin pääsy sairaalaan, koska äiti ei ollut peittänyt päätään huivilla.”

”Ennen niin vapaamielisessä Najafin kaupungissa Bagdadista etelään muutama naisopiskelija otettiin kiinni. Heitä hakattiin, heidän hiuksensa ajeltiin ja heidän vaatteensa revittiin. Kun paikalle sattuneet toimittajat kysyivät poliisilta syytä tällaiseen toimintaan, heille vastattiin, että naisopiskelijat käyttivät farkkuja.”

BESARANIN MUKAAN kaikki Irakin jälleenrakentamiseen tarkoitettu raha on hävinnyt miesten taskuihin. ”Jos nainen haluaa töitä, hänen täytyy lahjoa työnantajansa, ellei muuten, niin lahjoittamalla esimerkiksi kuuden kuukauden palkkansa työnantajalleen.”

”Korruptoitunut systeemi ei salli naisten puolustaa itseään. Naisia raiskataan kotona, töissä ja kaduilla. Ei ole olemassa lainsäädäntöä, jonka perusteella nainen voisi vaatia oikeutta itselleen. Siksi Irakin perustuslaki on saatava kirjoitetuksi pian. Me haluamme saada siihen liitettyä naisen asemaa koskevia parannuksia. Syylliset on saatava vastuuseen teoistaan ja heitä on rangaistava, jos he uhkaavat naisia tai heidän oikeuksiaan.”

Shatha Besaranin mielestä osan sharia-laista voisi tosin liittää perustuslakiin, mutta naisten asemaa ei saa määritellä sharian perusteella, eikä sitä saisi käyttää aseena naisia vastaan.

”Sodasta selvinneille irakilaisille on kehittynyt korkea sietokynnys. Kaikista vaikeuksista huolimatta Irakin naiset toimivat määrätietoisesti olosuhteiden muuttamiseksi. Osa heistä opiskelee yliopistoissa ja yrittää toimia naisten olosuhteiden parantamiseksi. Tarvitsemme viidestä kymmeneen vuotta saadaksemme asiat kuntoon. Miesten kanssa on neuvoteltava, vaikka se ei olekaan helppoa. Naisten on taisteltava oikeuksiensa puolesta. Jos korruptio saataisiin kuriin, jokaiselle riittäisi leipää pöytään, sillä Irak on rikas maa. Kaikille riittäisi tarpeeksi!”

Haastattelu on tehty Lontoossa kesäkuun lopussa. Femme Globale, Raha puhuu – puhuvatko naiset? -seminaari Helsingissä Finlandia-talossa 7.9.

Päivi Nikkilä

Kommentoi Facebookissa
Helsinki liikkuu