Demarit vähentävät murhia

Yhteiskuntaa pyörittävällä poliittistaloudellisella mallilla on suora linkki murhatilastoihin, brittitutkijat väittävät.

Englantilaisen Northumbrian yliopiston tutkijat Steve Hall ja Craig McLean julkaisivat Theoretical Criminology -lehdessä tutkimuksensa, jonka mukaan yhteiskuntaa pyörittävällä poliittistaloudellisella mallilla on suora linkki murhatilastoihin. Tohtoreiden mukaan murhaluvut ovat uusliberalistista talousmallia toteuttavissa maissa merkitsevästi korkeampia kuin sosiaalidemokraattista polkua seuraavissa. Uusliberalistisessa mallissa markkinat saavat toimia mahdollisimman vapaina valtion sääntelyistä.

Valtaosa Länsi-Euroopan valtioista kuuluu edelleen sosiaalidemokraattisiin maihin ja näissä maissa murhaluvut ovat huomattavasti Yhdysvaltojen lukuja alhaisempia. 1930-luvun suuren laman jälkeisinä sosiaalidemokraattisen New Deal -politiikan vuosikymmeninä Yhdysvaltojen murhaluvut puolittuivat.

”Britannian ja Yhdysvaltojen väkivaltatilastot ovat länsimaista huonoimpia – huomattavasti huonompia kuin Euroopan mannermaiden – koska niissä vallitsee kilpailuhakuisin, henkilökeskeisin ja vähiten solidaarinen kulttuuri”, Steve Hall sanoo. ”Lisäksi kulutuskulttuuri juurtuu yksilöihin jo nuorella iällä ja synnyttää tarpeen statussymbolien ostamiseen. Tämä luonnollisesti tekee rikoksesta houkuttelevan vaihtoehdon niille joilla ei ole varaa ostaa statussymboleja.”

tcr.sagepub.com

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu