splash_image.jpg

Delfiinimies

Louie Psihoyos paljasti dokumentissaan, miltä näyttää aina hymyilevien nisäkkäiden joukkoteurastus.

Eläinten oikeuksien edistämisessä parhaana aseena toimivat nykyään salaa kuvatut dokumentit. Suomessa on kuvattu tehotuotettuja sikoja, Norjassa turkiseläimiä, Yhdysvalloissa silppuriin joutuvia kukonpoikia ja nyt Louie Psihoyos tuo tietoisuuteemme Japanissa salaa kuvatun delfiinien tappamisen.

The National Geographicin valokuvaajana uransa luonut yhdysvaltalainen Psihoyos oli harrastanut syvänmerensukellusta jo vuosia, kun merten saastuminen ja eliölajien sukupuuttoon kuoleminen kävi vuosi vuodelta selvemmäksi. Psihoyos ja ystävänsä Jim Clark olivat juuri lopettaneet yhden sukelluspäivän, kun Clark oli miettinyt ääneen, että ”jonkun täytyisi tehdä jotakin”.

”Entäs jos me tekisimme jotakin”, Psihoyos oli tokaissut.

Miehet perustivat tämän keskustelun pohjalta Oceanic Preservation Societyn (OPS), jonka tarkoituksena on tuottaa valokuva- ja elokuvamateriaalia meristä ja niiden asukkaiden tilasta.

OPS sai alkusysäyksensä aktivistien peruskysymyksistä, ”jos et sinä, kuka?” ja ”jos ei nyt, milloin?”.

Japanin Taijissa on tähän saakka pyydystetty 23 000 delfiiniä joka vuosi. Pieni osa niistä on myyty ympäri maailmaa erilaisiin vesipuistoihin, joissa delfiineistä koulutetaan esiintyjiä. Loput ajetaan syrjäiseen ja katseilta piilossa olevaan merenpoukamaan, ja tapetaan ruuaksi. The Cove kuvaa, kuinka koko poukama värjäytyy tummanpunaiseksi delfiinien verestä, jotka tapetaan veteen kuoliaiksi veitsillä ja keihäillä hakkaamalla. Ongelmana vain on, että ihmiset sen enempää Japanissa kuin missään muuallakaan eivät halua syödä delfiiniä. Niinpä sitä myydään japanilaisissa kaupoissa valaanlihana, jota paikalliset pitävät terveellisenä. Propagandamielessä delfiininlihaa jaetaan ilmaiseksi kouluihin lasten ruuaksi. Terveellisyys lihasta on kuitenkin kaukana, sillä delfiinin liha sisältää merten saastumisen vuoksi jopa tuhansia kertoja enemmän ympäristömyrkkyjä kuin korkeimmatkaan suositukset sallisivat.

Delfiinien, elokuvan ja Psihoyosin kannalta Japanissa sattui elo-syyskuun vaihteessa tapahtuma, jota ei osattu vielä elokuvaprojektia käynnistettäessä toivoa. Demokraattinen puolue (sosiaaliliberalistinen) sai murskavoiton lähes 50 vuotta valtaa pitäneestä Liberaalidemokraattisesta puolueesta (konservatiivinen). Tokion elokuvajuhlat torppasivat The Coven esittämisen vielä elokuussa, mutta vallan vaihduttua syyskuussa elokuva tulikin yllättäen hyväksytyksi festivaalien ohjelmaan. Samalla toiveet Japanin valaan- ja delfiininpyynnin lopettamisesta nousivat monta pykälää.

The Cove voitti arvostetun Sundance-elokuvafestivaalin dokumenttisarjan tammikuussa 2009. Sen jälkeen elokuva ohjaajineen on ollut haluttu vieras ympäri maailmaa, ja palkintoja on tullut muiltakin festareilta jo tusinan verran. Helsinkiin Psihoyos saapui esittelemään elokuvaansa Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleille.

Ruskettunut, urheilullinen ja itsevarma 52-vuotias elokuvaohjaaja kertoo helsinkiläisessä kahvilassa selkeällä äänellä kuinka dokumenttia tehdessään pelkäsi Japanin mafiaa, jännitti delfiininmetsästäjien veitsiä ja harppuunoita sekä koki poliisin ahdistelua.

Terve Louie Psihoyos, olet perustanut meriensuojelujärjestön ja ohjannut dokumenttielokuvan joka ottaa vahvasti kantaa delfiinien suojelun puolesta. Olet siis aktivisti.

”Niin, no, elokuvan tekeminenhän on ympäristön kannalta yleensä huono juttu. Mekin lentelimme eri maihin kuvaamaan ja tekemään haastatteluja, ja hiilijalanjälki oli aika iso. Yritimme tietoisesti kuitenkin kaikissa valinnoissa tehdä vähiten ympäristöä rasittavia valintoja. Mielestäni vähemmän ympäristöä kuormittavien kulutusvalintojen tekeminen tai vaikka sähköauton käyttäminen on aktivismia.”

Yhdysvalloissa delfiinit teki tunnetuksi ja rakastetuksi 1960-luvulla tehty Flipper-elokuva ja tv-sarja. 1990-luvulla sekä sarja että elokuva tehtiin uudelleen. Niissä pullonokkadelfiini auttaa ihmisiä ja jopa ratkoo rikoksia.

Flipper on delfiinien kannalta parasta ja pahinta mitä niille on tapahtunut. Sarjan ansiosta ihmiset haluavat rakastaa ja paijata delfiinejä, mutta sitä varten eläimet täytyy ensin pyydystää ja kuljettaa vangeiksi delfinaarioihin. Sarjan aloittama delfiini-innostus on luonut älykkäiden olentojen vankeusteollisuuden”, Psihoyos sanoo.

Ric O’Barry on eräs elokuvasi päähenkilöistä. Hän on kaveri joka omakätisesti pyydysti ja koulutti Flipper-sarjassa esiintyneet delfiinit. Viimeiset 35 vuotta O’Barry on kuitenkin kampanjoinut delfiinien viihdekäyttöä ja delfiininlihan kulutusta vastaan.

”Ricillä oli kaikki mitä amerikkalaiseen unelmaan kuuluu, paljon rahaa ja mainetta ja kiva elämä. Hän osti joka vuosi uuden Porchen Flipperiä tehdessään. Hän kuitenkin vaihtoi kaiken eläinten oikeuksien puolesta toimimiseen. Kaikki ihmiset, tai koko kulttuurimme, voisivat ottaa hänen esimerkistään opiksi.”

Suomessakin on Särkänniemen delfinaario. Pitäisikö ihmisten boikotoida sitä?

”Jos vastustaa delfiinien vangitsemista ja tappamista, vähintä mitä voi tehdä on olla tukematta sitä taloudellisesti.”

Taijin kalastajat sanovat delfiinien tappamisen olevan perinne, jota emme voi länsimaalaisina ymmärtää.

”Minun isoäitinikin on vanhempi kuin kyseinen perinne. Taijin delfiinien massametsästystä on harjoitettu vuodesta 1933 lähtien, joten käytännön perinneasema on kyseenalainen. Ja toiseksi, vaikka se olisikin perinne, entä sitten? Olivathan esimerkiksi orjuus tai pelkästään miehille suunnattu äänioikeus pitkään perinteitä. Kolmanneksi, delfiinien teollisen mittakaavan teurastaminen ei olisi kovin hyvä perinne.”

Niin, teollinen mittakaava. Entäs sitten maailmalla päivittäin tapahtuva sikojen ja lehmien teollinen teurastus?

”Joo, lopetin kummankin syömisen jo vuonna 1986 käytyäni kuvauskeikalla teurastamossa. Aloin sen jälkeen käyttää proteiinin lähteenä runsaasti kalaa, lähinnä tonnikalaa. Kerran näin miten tonnikaloille lapioitiin ruuaksi älyttömiä määriä makrilleja, mikä on ihan älytöntä, koska makrillit olisivat hyvää ruokaa ihmisillekin. On ihan totta, että teollinen eläintuotanto on iso ongelma monella tapaa. Samalla tavalla kuin ihmiset voisivat syödä suoraan ne makrillit eivätkä kierrättää niitä tonnikalojen kautta, voitaisiin lehmille ja sioille syötetyt kasvikset käyttää suoraan ihmisten ruuaksi”.

Maailmassa tapahtuu koko ajan laillisesti juttuja, jotka ovat tosi pahoja eläinten tai ympäristön kannalta. Japanin poliisi tarkkaili kuvausryhmäänne aktiivisesti ja teitä seurattiin kuin rikollisia. Miten vedetään raja milloin on okei rikkoa lakia toimiakseen hyvien asioiden puolesta?

”No, mehän rikoimme joitakin lakeja tehdessämme dokumenttia, esimerkiksi tunkeuduimme luvatta kalastajien alueille viedäksemme sinne kameroita. Majoittuessamme Taijissa meillä oli viisi hotellihuonetta ja poliisilla toiset viisi. Mutta mitä tulee lain rikkomiseen, uskon että kansalaistottelemattomuus voi olla tehokas tapa saada muutosta asioihin. Näen suoran jatkumon siitä, että Rosa Parks kieltäytyi bussissa luovuttamasta paikkaansa valkoiselle miehelle siihen, että meillä on nyt presidenttinä Barack Obama.”

Paul Watsonin kipparoima Sea Shepherd -järjestö yritti Taijissa projektinne alussa auttaa delfiinien asiaa, mutta aktivistit pidätettiin. Sea Shepherd on tunnettu radikaalista aktivismista, jossa valaanpyyntialuksia on jopa upotettu. Mitä mieltä olet Watsonin järjestön toiminnasta?

”Paul on eräs Greenpeacen perustajista ja pidän häntä ystävänäni. Minulla ei ole pahaa sanottavaa kenestäkään, joka toimii ympäristön tai eläinten puolesta.”

Dokumenttisi kuvaa lähes käsinkosketeltavasti jännitteitä kuvausryhmän ja kalastajien välillä.

”Poliisi kuljettikin minut kaksi kertaa Taijin kaupungin rajalle ja kehotti olemaan palaamatta. Silti viranomaisten kanssa kissan ja hiiren leikkiminen ei tuntunut niin jännittävältä kuin poukamassa päivystäneiden kalastajien kanssa. He olivat välillä todella aggressiivisia, ja huutamista kuunnellessa katse välillä harhaili heidän veitsiinsä ja harppuunoihinsa. Lisäksi Japanin mafia yakuza mietitytti meitä aika paljon. On ehkä vaikea käsittää kuinka todellinen yakuza on. Kun japanilainen kohtaa ongelmia, hän ei ongelmasta eroon päästäkseen soita poliisille vaan yakuzalle. Ja me olimme todellinen ongelma monen mielestä.”

Keiden kaikkien?

”Kalastajien, Taijin valasmuseon, joka organisoi delfiinien metsästyksen, monien poliittisten toimijoiden. Japanin vanhan hallituksen aikana minua haastatteli mikrofonikäsi vapisten eräs tokiolainen toimittaja. Naurahdin hänelle ystävällisesti, ettei minua tarvitse pelätä. Hän vastasi, että pelkää perheensä puolesta, koska haastattelee miestä jolla on mahdollisesti ei-toivottuja mielipiteitä. Japania pidetään pitkälle kehittyneenä sivistysvaltiona, mutta ainakin vanhan hallituksen aikana vallassa oli epäilyttävin ottein hallinnut oligarkia.”

Nythän Japanissa juuri vaihtui hallitus.

”Kun aloitimme neljä vuotta sitten tätä dokumenttiprojektia, emme osanneet odottaa tai toivoa hallituksen vaihtumista. Vaikka muutoksesta on vain viikkoja, jo nyt on nähtävissä positiivisia merkkejä delfiinien ja tietysti japanilaisten itsensä kannalta tapahtuvasta muutoksesta.”

Ric O’Barry ihmettelee elokuvassa, miksei esimerkiksi Greenpeacea tai WWF:ää näy suojelemassa delfiinejä.

”He ovat suhtautuneet projektiimme avuliaasti. Joskus eri ympäristö- tai varsinkin eläinoikeusjärjestöillä on enemmän tai vähemmän tapana riitaantua keskenään. Minä olen yrittänyt yhdistää ja lähentää kaikkia ympäristön ja eläinten puolesta toimiva tahoja. Perusajatus on ollut, että toimitaan niiden asioiden pohjalta, joista voimme kaikki olla samaa mieltä. Greenpeacen aktivistit ovat suositelleet elokuvaamme nettisivuillaan ja blogeissaan.”

Japanista on nyt kuulunut uutisia, että delfiinejä on vapautettu ja pyyntiä vähennetty.

The Cove ja sen aikaansaama mediahuomio ja julkinen paine on jo nyt konkreettisesti pelastanut delfiinien henkiä. Uskon japanilaisten lopettavan koko delfiinibisneksen, koska se on ensinnäkin katastrofi maan maineelle mutta myös nykyisellään sen kansalaisten terveydelle”

Elokuva on siis tehokas ase.

”Elokuva on maailman tehokkain ase. Pommeilla ja väkivallalla ihmiset voi pakottaa tekemään sitä tai tätä, mutta elokuvien avulla ihmiset voi aidosti saada muuttumaan ja haluamaan muutosta asioihin.”

_______________

Psihoyosin kaverit

Louie Psihoyosin tuttavapiiri osoittautui haastattelun aikana poikkeukselliseksi. Heti lehdistömateriaalit käteen saatuani käy selville, että ohjaajan paras kaveri ja OPS:n toinen perustaja on nettiselain Netscapen kehittänyt Jim Clark. Netscapella on tätä nykyä 10 000 työntekijää.

Papereita pari sivua eteenpäin selattuani ilmenee, että Psihoyosin lapset ovat aikoinaan käyneet vuorotellen yökylässä Steven Spielbergin lasten luona. Ok, sehän selittää kätevästi mistä The Covessa käytetyt ja Industrial Light & Magicin suunnittelemat erikoiskamerat ovat peräisin. Industrial Light & Magic vastasi esimerkiksi Spielbergin Jurassic Park -elokuvan erikoistehosteista.

Kun Psihoyos myöhemmin kertoo majoittuvansa Helsingin vierailullaan USA:n suurlähetystössä, majapaikka hieman ihmetyttää haastattelijaa.

”Oh, well, me ollaan Brucen [suurlähettiläs] kanssa kuntosalikavereita”, ohjaaja valaisee.

_______________

Lue myös Louie Psihoyosin kuvaamisesta artikkelista National Geographic Mäkelänrinteessä.

Jukka Vuorio

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu