Kirjoittanut Tuomas Rantanen

Cokis kiittää

Lukuaika: 2 minuuttia

Cokis kiittää

Suomen Luonnonsuojeluliiton norppa ui makeampiin vesiin.

Suome WWF:llä on käynnissä Coca-Colan kanssa näyttävä kampanja. Esimerkiksi Helsingin Sanomien koko sivun ilmoituksissa ja televisiossa pyörivissä mainosspoteissa seikkailee piirretty saimaannorpan kuva. Tekstissä kerrotaan, että jokaisesta palautetusta Cokiksen, Spriten, Fantan, Bonaquan, Poweraden tai Nestean puolen litran virvoitusjuomapullosta maksetaan yksi sentti saimaannorpan suojelutyöhön. Nämä pullot ovat ympäristötaseen suhteen kiisteltyjä palautuspulloja.

Suomen WWF:n  viestintäjohtaja Päivi Rosquist, mistä tässä on kyse?

”WWF on puhtaasti lahjoituksen vastaanottaja. Olemme tarkistaneet printtimainonnan ja televisiospotin materiaalit, mutta Coca-Cola huolehtii kampanjan sisällön suunnittelusta ja päättää mediat joissa kampanja näkyy.”

Eikö WWF:ää häiritse yhteistyö Coca-Colan kanssa? Intiasta ja muista kehitysmaista on jatkuvasti raportoitu yhtiön tehtaiden kuluttavan lähiympäristönsä pohjavedet ja aiheuttavan muitakin ympäristöongelmia.

”WWF ja Coca-Cola ovat maailmanlaajuisesti tehneet sopimuksen makeiden vesien suojelusta, johon liittyy Coca-Colan 20 miljoonan dollarin tuki kansainväliselle wwf:lle. Coca-Cola on myös sitoutunut siihen, että kaikki juomissa ja niiden valmistusprosesseissa käytetty vesi korvataan.”

Coca-Colan toiminnasta erityisesti kärsineessä Intiassa kampanjaa ei ole otettu riemuiten vastaan. Esimerkiksi Indian Resource Center pitää kampanjaa viherpesuna, koska sen erityiset kohteet eivät kosketa Intiaa ja koska Coca-Cola ei korjaa siellä jo aiheuttamiaan vakavia vahinkoja. Yhtiön rahallista panostusta pidetään ongelmien mittakaavaan nähden pienenä. Samalla on epäilty sen käyttämien ”riippumattomien asiantuntijoiden” todellista riippumattomuutta.

Miksi Suomessa kampanja kohdistuu saimaannorppaan ja mikä on arviosi kampanjan taloudellisesta hyödystä sille?

”Saimaannorppa on makean veden uhanalainen laji Suomessa. Tavoitteena olevalla 50 000:lla eurolla voitaisiin esimerkiksi tukea kalastusverkkojen korvaamista katiskoilla ja hankkia uusi pesänlaskennan kannalta välttämätön ilmatyynyalus.

WWF ei ole perinteinen kansalaisjärjestö, vaan säätiö, jossa ylintä päätösvaltaa käyttävät hallintoneuvosto ja hallitus, joissa on vahva yritysmaailman edustus. WWF:n logoeläin on panda. Saimaannorppa taas on Suomen suurimman luonnonsuojelualan kansalaisjärjestön eli Suomen luonnonsuojeluliiton logoeläin. SLL:n piirretyn logon uutta muunnosta on lanseerattu vastikään esimerkiksi Helsingissä ulkomainoskampanjalla.

Liittyykö uusi kampanjanne myös järjestöjen väliseen kilpailuun yleisön huomiosta, eli oletteko te nyt kalassa naapurin katiskalla?

”Kampanjoiden samanaikaisuus oli valitettava sattuma. Sitä, että molemmat järjestöt käyttävät piirrettyä norppaa, en pidä ongelmallisena. WWF:llä on ollut  konkreettisia norpan suojelu- ja keräyshankkeita vuosikymmeniä. Voisi kysyä sll:ltä mitkä heidän konkreettiset suojelutoimensa ovat olleet.”

Teillä on myös ollut yleisölle suunnattuja norppa-arpajaisia. Onko norppateemalla markkinoininnissa kyse harkitusta brändihäirinnästä, jolla pyritään hämärtämään järjestöjen välistä eroa?

”Ei, vaan kyseessä on merkittävä tuloerä saimaannorpan suojelulle, ja näitä arpajaisiakin on tarkoitus jatkaa entiseen tapaan.”

Teillä ei siis olisi mitään sitä vastaan, että joku toinen taho ryhtyisi hyödyntämään panda-hahmoa kampanjoinnissaan?

”Tietenkin olisi, jos siinä käytettäsi nimenomaan meidän logoamme, mutta silloin ei, jos joku taho oikeasti haluaisi konkreettisesti tehdä osaltaan pandan suojelutyötä. Emme myöskään ole reklamoineet Panda-makeistehtaan kampanjoinnista.”

Suomen luonnonsuojeluliitossa ja Luonto-Liiton Pullopoliisit-kampanjassa kiinnitetään huomiota siihen, että nämä juomapakkausveron poistumisen jälkeen lanseeratut uudet kertakäyttöiset juomapullot eivät pantista ja materiaalin kierrätyksestä huolimatta ole yhtä ympäristöystävällisiä kuin vanhat pestävät lasi- tai muovipullot.  

Ettei vain tässä Coca-Colan puolelta olisi myös kyse brändihäirinnästä, jossa pyritään loiventamaan luontojärjestöjen kritiikkiä uutta kertakäyttöpullojärjestelmää kohtaan?

”WWF:ssä tulkitsemme, että pullonpalautusjärjestelmien ympäristövaikutuksista ei ole yksiselitteistä tutkimustulosta. Meillä ei myöskään ole kokemuksia siitä, että kaupalliset yhteistyökumppanimme olisivat vedättäneet  meitä, enkä usko, että siitä olisi kyse tässäkään tilanteessa.”

_______________

mainos

”Meinasi pulla kurkkuun juuttua”

Suomen luonnonsuojeluliiton viestintäpäällikkö Matti Nieminen, tulevatko WWF ja Coca-Cola norppakampanjallaan teidän ekologiselle lokerollenne?

”Kyllähän täällä toimistollamme pulla meinasi kurkkuun juuttua. Meillä on norppalogomme uudistus juuri käynnissä ja se on aina herkkää aikaa, kun yleisön taholla muutenkin menevät usein ympäristöjärjestöt ja niiden kampanjat sekaisin. Aikaisemmin jo WWF:n norppa-arpajaisista meille on tullut paljon palautetta, että ihmiset ovat kokeneet tukevansa sen kautta nimenomaan meidän työtämme.”

Kismittääkö teitä jos WWF saa omalle norpalleen Coca-Colan avittamana 50 000 euroa?

”WWF:n työ saimaannorpan suojelemiseksi on arvokasta ja tämäkin raha menee varmaan oikeaan paikkaan. SLL ei sinänsä vastusta yritysyhteistyötä edes omalla kohdallaan. Tällaisessa muodossa se ei kuitenkaan olisi meille uskottavaa.”

Tuomas Rantanen