Chávezin lapset

Anti-imperialismin tuulet puhaltavat Venezuelassa. Presidentti Chávez vertasi maailman nuorisoa elämän atomipommiin.

CARACAS, VENEZUELA. Slummin asukkaat huutavat vieraan nähtyään spontaanisti presidentti Hugo Chávezia kannattavia iskulauseita. Lehtikioskilla ohikulkija neuvoo: ”Älä osta tätä, se on imperialistien lehti, se rahoitetaan USA:sta, siinä valehdellaan.”

Pääkaupunki Caracasin aidat ovat täyttyneet iskulauseista ja vallankumousmaalauksista, mutta myös ihmisistä huomaa, että jotain erikoista on tekeillä. He kyselevät uteliaina, mitä mieltä vieras on Venezuelan bolivaarisesta vallankumouksesta, joka on nimetty vapaustaistelija Simon Bolivarin mukaan.

Venezuelassa eletään vallankumoustunnelmissa. Kuusi vuotta maan presidenttinä toimineen Chávezin ”bolivaarinen” perustuslaki on muuttanut konkreettisesti maan ulko- ja sisäpolitiikkaa.

Tänä vuonna Venezuela on irtisanoutunut sotilaallisesta yhteistyöstä USA:n kanssa sekä hylännyt WTO:n ja Maailmanpankin ohjeet. Maareformin myötä maattomille talonpojille on jaettu maata ja öljytuloja käytetään köyhien elinolojen parantamiseen.

Tässä omapäisessä hengessä 16. Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaalit järjestettiin elokuun alussa Caracasissa. Festivaaleille osallistui yli 17 000 nuorta 144 kansallisuudesta tunnuksenaan: ”Rauhan ja solidaarisuuden puolesta imperialismia ja sotaa vastaan.” Yli sadassa erilaisessa konferenssissa ja seminaarissa käsiteltiin ”historian ja nykypäivän imperialismia”.

”HAIN VAPAAEHTOISEKSI lehti-ilmoituksen perusteella. Halusin kehittää englantiani, mutta olin myös kiinnostunut festivaaleista. Olen lähdössä loppuvuodesta Kuubaan opiskelemaan lääkäriksi. Valtio auttaa minua siinä ja minä haluan tukea vallankumousta”, kertoo festivaaleilla vapaaehtoisena toimiva caracasilainen Kalajan Diaz, 22.

Festivaalijärjestelyistä vastasi lähes 10 000 vapaaehtoista, jotka jaksoivat auttaa, toimia tulkkeina ja järjestää kyytejä ja majoitusta vieraille. Venezuelan valtio tuki festivaaleja taloudellisesti sekä tarjosi tilat tapahtumille. Armeija vastasi ruokahuollosta ja turvajärjestelyistä.

Festivaaliyleisö repesi jokaisen puheenvuoron aikana suosionosituksiin, huutamaan iskulauseita tai laulamaan.

Festivaalien päätähtenä oli presidentti Chávez, ja hän esiintyi useassa tapahtumassa. Toisinaan hän joutui odottamaan puheenvuoroa yleisöltä, joka ei suostunut lopettamaan suosionosoituksiaan. Chávez tuomitsi Hiroshiman ja Nagasakin hävityksen ”ihmiskunnan historian suurimpina terroritekoina” ja muistutti, että ”USA jatkaa maailman vaarallisimman terroristin rooliaan”. Hän näki kuitenkin ”maailman nuorison elämän atomipommina, jonka tehtävänä on tehdä loppu imperialismista ja alistamisesta”.

LUKUISISTA ERI AIHEISTA olivat keskustelemassa ministereiden ja talouseliitin sijaan tavalliset ihmiset ja aktivistit. Suosituimmaksi seminaariksi muodostui ”Imperialismin vastainen tuomioistuin”, jossa nuoret ympäri maailman toimivat todistajina kansaansa tai perheitään kohtaan tehdyistä rikoksista. Oikeuden tuomaristona toimi oikea tuomari joka maanosasta. Liikuttavia todistuksia oli kuulemassa toista kymmentä tuhatta ihmistä.

Kuubalainen Jose Hernandez kertoi menettäneensä isänsä, kun CIA:n palkkalistoilla oleva Luis Posada Carriles räjäytti kuubalaisen matkustajakoneen tappaen samalla 72 muuta ihmistä. Ho Tran kertoi USA:n Vietnamin sodassa levittämän Agent Orange -kasvimyrkyn vaikutuksista tänä päivänä. Tuhansia lapsia syntyy yhä vuosittain epämuodostuneina tai kuolleina.

Kulttuuria käsittelevät aiheet, kuten hiphop yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä, keräsivät ympärilleen suuren yleisön, ja puhujina olivat maailman vastarinta-hiphopin kärkinimet Immortal Technique, K9 ja Dead Prezin laulaja Stick. K9 kertoi käyttävänsä musiikkiaan ”yhtä hyvin äidinkielen opettamiseen lukuvaikeuksista kärsiville kuin massojen herättämiseen yhteiskunnalliseen vastuuseen.”

VENEZUELAN YHTEISKUNTA on ollut jyrkästi jakautunut rikkaisiin ja köyhiin, kuten on tyypillistä Latinalaisessa Amerikassa. Tämän näkee jo kaupunkikuvasta, jonka vastakohtina ovat pilvenpiirtäjät ja vuoren rinteitä peittävät barriot, slummit.

Myös ihmisten mielipiteet viime vuosien kehityksestä ja Chávezista ovat jakautuneet.

”Opposition lehti El Nacional piti juuri festivaalien alla käytyjä kunnallisvaaleja merkkinä huonosti toimivasta demokratiasta, koska vain kolmasosa kansasta äänesti. Toisaalta sama lehti myönsi, että 96 prosenttia kansasta on ’chavistoja’ ja neljä prosenttia oppositiota. Joukot ovat erittäin aktiivisia omien kortteleiden ja kylien toiminnassa ja kehittämisessä. Pelkät vaalit ovat yleensäkin huono demokratian mittari”, toteaa Venezuelan maaseutua kiertänyt ruotsalainen Nils Littorin, 24.

VENEZUELAN HISTORIA vilisee diktaattorien nimiä eikä monilla demokraattisestikaan valituilla hallituksilla ole ollut puhtaat jauhot pussissa. Tämä ei ole yleensä ollut este hyville suhteille Pohjois-Amerikkaan.

Vuonna 2002 Venezuelassa yritettiin vallankaappausta kidnappaamalla Chávez ja nostattamalla opposition mielenosoituksia ja mellakoita. Venezuelalais-yhdysvaltalaisen asianajajan ja journalistin Eva Golingerin mukaan CIA oli vahvasti juonessa mukana. USA on jatkanut uhkailua vihjailemalla maahan tunkeutumisesta. Venezuela puolestaan on hankkinut aseistusta Venäjältä ja lähentänyt diplomaatti- ja kauppasuhteitaan muun muassa Kuubaan, Iraniin ja Kiinaan. Chávez totesikin festivaaleilla, ettei ”imperialismilla ole enää mitään asiaa Venezuelaan”.

AINAKIN TÄLLÄ HETKELLÄ Chavezin edustamat voimat näyttävät toteuttavan laajan enemmistön etujen mukaista politiikkaa. Venezuela on viime vuosien ainoita esimerkkejä siitä, että hallitus ja rivikansalaiset ovat onnistuneet lähenemään toisiaan.

Kirjoittaja on Kommunistisen nuorisoliiton puheenjohtaja ja toimi 16. Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaaleilla suomalaisen festivaalidelegaation taloudenhoitajana.

BARRIO 28:N TARINA

RÄNSISTYNEET JA MASSIIVISET KERROSTALOT kohoavat Caracasin ylle vuoren harjalta. Niitä ympäröivät punatiilestä muuratut hökkelit, jotka peittävät vuoren rinteet. Kujan yläpuolella risteilee itse asennettuja sähköjohtoja vaarallisen näköisesti.

Barrio del 28. Enero oli kuusi vuotta sitten Caracasin vaarallisin alue, jota hallitsivat huumejengit. Nyt vastaanotto on iloinen ja lämmin. Ehkäpä Che Guevaran kuva paidassa kertoo, etten ole gringo. Puiston aukiolla soi lattarimusiikki ja vanhukset istuskelevat seinustan varjossa odotellen festivaalivieraiden saapumista. On helppo ymmärtää, miksi paikalliset kutsuvat barriotaan, slummiaan, yhteisöksi.

AUKIOLLA ON MYÖS RYHMÄ VALKOTAKKISIA NUORIA. Juan Carlos, 22, kertoo opiskelevansa Kuubassa lääkäriksi ja olevansa lomalla kotilähiössään. Muut ryhmästä ovat kuubalaisia vapaaehtoisia lääkäreitä ja sairaanhoitajia, jotka työskentelevät barriossa.

”Bolivaarinen vallankumous on tuonut yhteisöön paljon muutoksia. Yksi asia on yhteistyö Kuuban kanssa – sosiaalisten projektien vaihto. Venezuela vaihtaa öljyä lääkäreihin. Kolme vuotta sitten tänne rakennettiin Barrio Adentro, lääkärikeskus, jossa köyhät saavat ilmaista hoitoa ja lääkitystä. Työskentelen siellä nyt lomallakin. Lääkärikeskus on osa Misio Barrio Adentroa, jossa köyhät saavat ilmaisen terveydenhuollon. Niitä on rakennettu jo yli 600. Samoin tänne rakennettiin Mercal, valtion kauppa, josta pienituloisillakin on varaa ostaa ruokaa ja tarvikkeita”, Juan Carlos kertoo.

Toinen tärkeä ohjelma on koulutusprojekti Mision Robinson. Edellisiltana yhteisö oli järjestänyt lukutaidottomuuden päättymisen juhlat; noin 100 000 alueen aikuista ja lasta käy koulua. Opettajina toimivat vapaaehtoiset asukkaat. Kouluissa on yhteensä 11 luokkaa. Sen jälkeen barrionkin asukkaat voivat hakea yliopistoon niin kutsutun Mision Sucren kautta. Ohjelma tarjoaa köyhille ilmaista korkeakouluopetusta.

SOSIAALISIA PROJEKTEJA, paikallista järjestäytymistä ja tapahtumia organisoivat niin kutsutut bolivaariset piirit. Niitä toimii jo useimmissa lähiöissä ja maaseudun kylissä. Myös huumejengien häätäminen on barrion asukkaiden järjestäytymisen ansiota.

”Yhteisö pitää itse yllä turvallisuutta ja se on organisoinut järjestyksenpidon. Nyt alue on Caracasin turvallisimpia. Yleisin ongelma täällä ovat huumeet. Niitä varten ei ole omaa projektia, mutta enää hallitus ei hyljeksi meitä vaan meidät otetaan vakavasti. Olemme optimistisia tulevaisuuden suhteen”, kertoo Juana Menezes, joka on asunut barriossa jo 40 vuotta.

Myöskään Caracasin poliisi ei viihdy alueella. Poliisi on huonossa maineessa, ja sitä pidetään korruptoituneena. Se on syyllistynyt mielivaltaisuuksiin milloin oppositiota, milloin Chávesin kannattajia vastaan.

Taustalla alkaa soida hittibiisi ”Uh, ah, Chávez no se va” eli ”Chávez ei lähde pois”. Juana Menezes kertoo presidentin olevan suosittu persoona. Suurin osa barrion asukkaista marssi Chávezin valtaan palauttamisen puolesta vallankaappauksen aikana vuonna 2002. Presidentti on saanut jo myyttisiäkin piirteitä: vahvasti katolilaisessa maassa on pistetty merkille, kun johtaja nousee takaisin valtaan kolmantena päivänä kaappauksestaan ja Chávezin hallituksen pääministerin sukunimi on Dios, ’Jumala’.

Mikko Kivipuro

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu