Bye bye IMF?

Kukaan ei enää halua Kansainvälisen valuuttarahaston lainoja.

Mitä tehdä maailmanjärjestölle, johon sen asiakkaat eivät luota ja joka on askeleen myöhässä aina kun sen toimialalle iskee kriisi? Kun järjestö on kansainvälisen talouden vahtikoira IMF, ei helppoja vastauksia ole kenelläkään.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n kriisin välitön syy on sen uskottavuuden häviäminen kehitysmaiden silmissä. Kukaan ei halua ottaa IMF:n lainaa, sillä lainan ehtona IMF esittää lainansaajalle ison joukon poliittisia vaatimuksia. Ja kun lainoja ei oteta, ei tule tulojakaan.

Kriisi on kuitenkin kehitysmaakysymyksiä laajempi. Toinen merkittävä ongelma on, että IMF ei onnistunut huomaamaan ajoissa Yhdysvaltain asuntomarkkinoilta alkanutta luotto- ja rahoituskriisiä.

Yhdysvaltain keskuspankin entinen pääjohtaja Alan Greenspan on arvellut, että finanssikriisi saattaa olla pahin sitten toisen maailmansodan. Kuitenkin IMF totesi vuosiraportissaan syyskuussa 2006 – vain 10 kuukautta ennen kriisin puhkeamista – että ”merkittävät rahoitusalan toimijat kehittyneillä markkinoilla ovat terveitä, edelleen voitollisia ja vakavaraisia”.

Mikä sai Washingtonissa päämajaansa pitävän järjestön sivuuttamaan kriisin omalla takapihallaan?

Viime huhtikuussa IMF:n johtoryhmän jäsen Hector Torres totesi suoraan kolumnissaan Daily Timesissa viime huhtikuussa, että mitä enemmän valtio maksaa jäsenmaksuja IMF:lle, sitä enemmän valtaa kyseisellä valtiolla on.

”Tämä saattaa ohjata järjestöä kääntämään selkänsä sen vaikutusvaltaisimpien jäsenmaiden haavoittuvuuksille – vaikka juuri näiden maiden toimilla on suuri vaikutus koko järjestelmään”, Torres kirjoittaa.

Tilanne ei olisi niin paha, ellei se olisi toistunut aiemmin. 1990-luvun lopussa Kaakkois-Aasiassa kansantalous toisensa jälkeen romahti talouden ylikuumentumisen ja valuuttakeinottelun seurauksena. IMF epäonnistui kriisin tunnistamisessa, eikä jälkihoito sujunut juurikaan paremmin.

Finanssikriisin edetessä Yhdysvalloista Islantiin, Isoon-Britanniaan ja muualle maailmaan yhä useammat ovat alkaneet vaatia uudenlaista johtoa maailmantalouden hallintaan. Saksan keskuspankin johtaja Josef Ackermann totesi Financial Timesin mukaan finanssikriisin seurauksena, että ”en enää usko markkinoiden itseään parantavaan voimaan”.

Ackermann ei ole yksin. Financial Times -talouslehden vaikutusvaltainen kolumnisti Martin Wolf luonnehti 14. maaliskuuta tapahtunutta USA:n keskuspankin päätöstä pelastaa vaikeuksiin joutunut Bear Sterns -pankki ”päiväksi jolloin unelma globaalista vapaasta kapitalismista kuoli”.

Wolfin, Ackermannin ja muiden kommenttien valossa IMF:n uudistusten tie ei tule olemaan helppo. Valuuttarahaston usko markkinoiden itseään parantavaan voimaan on 1980-luvun jälkeen moneen kertaan todettu epäonnistuneeksi strategiaksi. Pian nähdään, onko aika ajanut IMF:n ohi.

Matti Ylönen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu