Bushin nuoret amerikanserkut

Arvostelussa Warpaintin levy The Fool.

Helsingissä on eräs levykauppa, jonka myyjät ystävällisesti kirjoittavat post-it-lappuihin suosituksiaan levyistä. Tammikuun Imagessa Maria Veitola tunnusti olevansa heikkona intohimolla tehtyjen post-it-mainosten kutsuihin. Niin minäkin. Niinpä viimeksi levykaupasta mukaani tarttui Warpaintin uutuuslevy The Fool, jota kuvailtiin jotakuinkin elektroajan Kate Bushiksi.

Losangeleslainen Warpaint on maalailevaa ja utuista rokkia soittava bändi, josta tulee vähän mieleen Kate Bush. 2000-luvulla aloittaneista artisteista Warpaint solahtaa samaan kategoriaan The xx:n ja Fever Rayn kanssa.

The Fool -levy on synkkä mutta kepeä, rankka mutta kaunis. Vuonna 2008 julkaistulla EP:llä miksaajana ja masteroijana oli Red Hot Chili Peppers -mies John Frusciante. Kitaroinnissa kuuluu uudellakin levyllä frusciantemaisia kuviointeja, vaikkei hän tällä kertaa miksauksesta vastannutkaan.

Flow Festivalin organisaattorit ovat ihan hölmöjä, jolleivat paraikaa yritä tingata Warpaintia piipahtamaan kesän festareilleen.

Warpaint: The Fool. Rough Trade 2010. Viisi tähteä.

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu