Birdlandin hautajaiset

Kun tieto Birdlandin lopettamisesta tuli, alkoi yllättävän vilkas keskustelu. Niin vilkasta keskustelua ei käyty koskaan Birdlandista sen vielä eläessä.

Kun tieto Birdlandin lopettamisesta tuli, alkoi yllättävän vilkas keskustelu. Niin vilkasta keskustelua ei käyty koskaan Birdlandista sen vielä eläessä.

Lähes kaikki olivat arvelleet näin käyvän. Ohjeita ja neuvoja jaettiin jälkikäteen. Monet eivät olleet paikassa käyneetkään, mutta tarjosivat nyt oikeaa ja luotettavaa merikarttaa käyttöön. Rannalla viittilöitiin rajusti ja annettiin ohjeita eiliselle merelle päin.

Haistatan pitkät maakravuille.

Myös sureminen on saanut Diana-ilmiön piirteitä. Sillekin haistatan pitkät.

Minua on taputeltu olalle ja ”otettu osaa”, ikään kuin olisin menettänyt lähiomaiseni. En menettänyt, toisen kotini kyllä menetin.

Paikan tulevaisuudesta oltiin alusta alkaen epäileväisiä, koska omistajaa ei ole koskaan pidetty minään erityisempänä mesenaattina.

Parhaat hetkeni koin siellä kesällä. Me vähäiset kuulijat saimme hyviltä ja tunnetuilta esiintyjiltä lähes yksityiskonsertteja.

Missäpä muualla olisin edes kohdannut Roberta Gambarinin, Freddy Colen, All Fosterin, Cedar Waltonin, Joey Morantin, Esperanza Spaldingin, Benny Golsonin ja niin edelleen. En missään.

Parasta olivat myös keskiyön jamit. Niin ja se röökihuone.

Kävin paikassa yli kaksikymmentä kertaa. Ensimmäinen kerta oli avajaisissa ja viimeinen uuden vuoden yönä.

Viimeisellä kerralla pääsin vasta ensimmäistä kertaa käyttämään jo kauan minulla ollutta mustaa, muovista VIP-korttiani. Aikaisemmin tilaisuudet olivat olleet ilmaisia tai niin kalliita, etteivät mitkään vaparit kelvanneet.

Tuo viimeinenkin kerta oli hyvä. Taisin olla silloin vähän kännissä. Oikeaan aikaan osui kännäilykin.

Viekää nyt minkä viette, mutta muistojani Birdlandista ette kyllä vie minulta milloinkaan! Se on vissi se.

Kolumni on julkaistu Fifin Henkilökohtaista-blogissa 18. tammikuuta.

Pertti Laesmaa

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu