Kirjoittanut minea koskinen

Bettien ilmastoitu matka

Lukuaika: < 1 minuutti

Bettien ilmastoitu matka

Arvostelussa Emmanuel Bercotin elokuva Bettien matka.

Bettien matka kertoo keski-ikäisen naisen elämän peruspilarien uhkaavasta huojumisesta ja siitä seuraavasta eskapistisesta mutta hyvin ilmastoidusta road tripista Ranskan maaseudulla. Tällaisia elokuvia kuvataan usein elämänmakuisiksi, koska niissä vietetään kesäisiä puutarhajuhlia. Niin tässäkin pätkässä.

Eniten Bettien matkassa häiritsee itse Bettie. Elokuva taustoittaa hänet vahvatahtoiseksi ja supliikiksi ravintolayrittäjäksi, mutta baarissa entinen missi hämmentyy, kuin joutuisi ensi kertaa elämässään iskuyrityksen kohteeksi. 1950-luvulta asti näytellyt Catherine Deneuve jää roolityössään yllättävän vaisuksi ja muiden vietäväksi.

Nemo Schiffman esittää Bettien tyttärenpoikaa epäjohdonmukaisesti, mutta onnistuu huvittamaan tunteekkaalla konfliktinhakuisuudellaan. Bettien baarista hotelliin korjaava Marco (Paul Hany) hauskuuttaa autistisen suorilla ikäkommenteilla. Harmi että tuttavuus jää lyhyeksi.

Elokuvan musiikki ärsyttää tahallaan tai tahattomasti.

Emmanuelle Bercot: Bettien matkassa – On My Way. Ensi-ilta 11.10. Kolme tähteä.

Minea Koskinen