splash_image.jpg

Betoniraadot

Valokuvaaja Joan Alvado kiersi Valencian rannikolla kuvaamassa Espanjan rakennusbuumin apokalyptisia jäänteitä.

Benidormissa on kymmeniä asfaltoituja katuja asuinalueilla, joita ei rakennettu.

Kuljen autioiden katujen verkossa, ja elämä vaikuttaa kadonneen: pysäkkejä olemattomille linja-autoille, teitä ilman liikennettä; liikennemerkkejä, rikkaruohoa kasvamassa villinä sähkölinjojen välissä. Tunnen olevani Mad Max -elokuvan kulisseissa.

Sitten näen yksinäisen ihmisen kävelevän poispäin hylättyä tietä pitkin. Tajuan heti, että siinä minulla on ensimmäinen apokalyptinen valokuva.

Kiinteistömarkkinat kuumenivat Espanjassa poikkeuksellisen voimakkaasti vuosien 1998 ja 2007 välillä. Rakentaminen oli massiivista. Asuntojen hinnat nousivat jatkuvasti. Inflaatio nousi jopa 30 prosenttiin.

Vuoden 2007 lopussa kansainvälinen talouskriisi nopeutti Espanjan asuntokuplan puhkeamista. Sen seurauksena suuri osa rakennusfirmoista joutui konkurssiin.

Konkurssien myötä tuhansista asunnoista ja rakennushankkeista tuli kertaheitolla suurten pankkien omaisuutta. Mutta pankit tuskin edes pystyvät hoitamaan tätä uutta resurssiaan: uusimpien, vuoden 2011 tilastojen mukaan Espanjassa on 3,4 miljoonaa tyhjää asuntoa. Lisäksi kysynnän puutteen ja velkojen takia maassa on lukematon määrä kesken jääneitä rakennushankkeita.

Valencian rannikko oli rakennusbuumin aikana merkittävimpiä esimerkkejä villistä suunnittelusta ja rakentamisesta. Yli 60 prosentille rannikosta oli lupa rakentaa. Silloin paikallishallinnot ja yksityiset rakennuttajat solmivat mahtavia diilejä: pikakehitystä ja golfkenttiä hinnalla millä hyvänsä.

Vuonna 2009 ympäristöasioista vastaava syyttäjänvirasto tiedotti, että pelkästään Valencian itsehallintoalueella oli meneillään 120 oikeudenkäyntiä rakennushankkeita vastaan, ja lähes viidesosa alueen kunnista oli sotkeutunut poliittisiin korruptiotapauksiin.

Rakennusbuumi pysähtyi vasta kansainväliseen finanssikriisiin. Mutta siihen mennessä luonto oli jo räjäytetty pois tieltä.

Olen itse kotoisin tältä alueelta. Synnyin Alteassa, yhdessä Valencian rannikon kylistä. Kasvoin uusien nousevien asutuskeskusten, hotellien ja turisteille suunniteltujen oleskelualueiden keskellä.

Vuoden 2011 lopulla päätän alkaa kuvata tämänhetkisen kriisin erilaisia todellisuuksia. Sopivan konseptin ja estetiikan löytämiseksi etsin subjektiivista tulokulmaa, pyrin liioittelemaan tarinan epätodellisimpia puolia. Näen romahduksen apokalyptisesti: erään dominoivan elämäntavan loppumisena, yhden aikakauden päättymisenä.

On loogista aloittaa omilta juuriltani. Palaan vanhempieni luokse ja dokumentoin asuntokuplan puhkeamisen seurauksia lapsuudenkotini ovelta. Pidän Alteaa tukikohtanani ja teen usean kuukauden ajan viikot intensiivisesti töitä maaseudulla.

Keskityn Marina Baixan alueeseen, jonka turistit tuntevat nimellä Costa Blanca. Käyn kotikyläni lisäksi seitsemällä paikkakunnalla: Benidormissa, Finestratissa, La Nuciassa, Popopissa, Calpissa, Alfà del Pissä sekä Sellassa. Kuvaan kymmeniä taajamia.

Joka iltapäivä matkustan uudelle asuinalueelle. Kuljen autolla, koska julkinen liikenne ei yllä näihin taajamiin asti. Havaitsen, että lähes kaikissa alueen kylissä vallitsee samanlainen kurjuus: autiot asuinalueet, keskeytyneet rakennushankkeet, velka.

Opin pian erottamaan kaksi erilaista asuinaluetta. Idylliset luksusalueet, valtiot valtiossa, ovat lähinnä muualta Euroopasta tulleiden eläkeläisten asuttamia. He viettävät Costa Blancalla koko vuoden jalassaan sandaalit ja polviin asti ulottuvat sukat. Turistisesongin ulkopuolella taloista on 90 prosenttia tyhjillään.

Toinen asuinaluetyyppi on vaatimattomampi. Asukkaat ovat paikallisia. Nuoria pareja ja alemman keskiluokan perheitä, jotka hyödynsivät nousukauden. Täällä talo puutarhalla ja parkkipaikalla oli halvempi kuin asunto kylissä. Mitä vielä voisi toivoa? Yksityisomistamisen ilosanoma saavutti kaikki.
Nykyään nämä perheet elävät alueilla, joissa yli puolet asunnoista on tyhjinä. Monet näistä hätäisesti rakennetuista taajamista ovat velkaantuneita.

Nämä molemmat asuinaluetyypit sijaitsevat erillään alkuperäisistä kylistä. Ne ovat kuin keinotekoisia kaupunkeja, joiden rakenne perustuu yksityishenkilöiden rinnakkaiseloon yhteisöllisten tilojen sijaan. Jokainen talossaan, koirien suojaamana. Niinpä en ylläty, kun asukkaat käyttäytyvät torjuvasti minua kohtaan.

Kukaan ei halua tulla kuvatuksi, ihmiset suostuvat hädin tuskin juttelemaan. Se on ymmärrettävää. Ne, jotka luulivat vihdoin saavansa osansa hyvinvoinnista, eivät nyt halua antaa kasvojaan sellaisille ikäville termeille kuin romahdus, velka tai petos.

Torjunta on piste i:n päälle muutenkin eristäytyneissä ja epähumaaneissa tiloissa.

Päivästä toiseen kiertelen aidattuja keskeneräiseksi jääneitä kerrostaloalueita. Etsin jälkiä ihmisistä taloissa, tarkastelen rakennustelineitä kuin dinosaurusten fossiileja. Olen saapunut etsimääni epätodellisuuteen.

Yhtenä viimeisistä illoista kohtaan kotikylässäni Alteassa miehen, joka merkitsee alueiden rajoja valkoisella kalkkimaalilla. Maisema ja valo ovat täydellisiä.
Kun alan kuvata, työmies tuleekin halaamaan minua. Kestää hetki tunnistaa Domingo, vanha kaveri, jota en ollut tavannut lapsuuteni jälkeen.

Domingo on arkkitehti, mutta työskentelee maanmittaajana. Töitä on todella vähän, niillä tienaa juuri ja juuri tarpeeksi. Hän haluaisi kokeilla onneaan Euroopassa, mutta ei uskalla. Aiemmin hänellä meni kuitenkin paremmin. Kerron Domingolle projektistani, ja hän muistelee olleensa mukana rakentamassa monia asutuskeskuksia. Hän ei kuitenkaan halua kuvattavaksi. ”Tiedän, mitä ajatuksia tällaiset kuvat herättävät”, Domingo perustelee.

Hän antaa minulle listan keskeneräisistä asuinalueista. Se on niin pitkä, että voisin jatkaa betoniruumiiden kuvaamista vaikka vuoteen 2018 asti.

Eroamme. Aurinko on laskenut. Käännyn vielä kerran katsomaan ennen kuin palaan kotiin. Domingo jatkaa työtään, hän merkitsee kärsivällisesti maahan yhä uusia ja uusia kalkkiviivoja.

Joan Alvedo on espanjalainen valokuvaaja, joka kuvaa itselleen tärkeitä tarinoita objektiivisuuden tavoittelun sijaan.

Käännös Mervi Leppäkorpi.

Joan Alvado

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu