Balin tie vie talonpojilta maat

Markkinoiden lait valjastettiin ilmastonmuutoksen torjuntaan Balin ilmastokokouksessa. Uusi politiikka uhkaa tuhota Indonesian maareformin.

Balin ilmastokokouksessa luotu tiekartta näyttää tietä kohti seuraavaa ilmastosopimusta, jonka on tarkoitus korvata Kioton pöytäkirja heti sen sopimuskauden loppuessa vuonna 2012. Neuvottelut uudesta sopimuksesta on tarkoitus saattaa päätökseen ensi vuonna Kööpenhaminan ilmastokokouksessa. Balin tiekartta koostuu seuraavista elementeistä:

•Teollisuusmaiden nykyistä tiukemmat päästörajoitukset ja päästöjenvähentäminen kehitysmaissa.

Päästörajoituksista neuvotellaan kahdella raiteella. Teollisuusmaiden päästöjä käsittelevä ryhmä koskee vain Kioton pöytäkirjan ratifioineita maita, joten Yhdysvallat ei siihen osallistu. Ryhmän lähtökohtana on se, että teollisuusmaiden on vähennettävä päästöjään 25-40 prosenttia vuosien 1990 ja 2020 välillä. Toinen työryhmä, joka sopii Yhdysvaltojen ja kehitysmaiden päästövähennystoimista, työskentelee erillään YK:n ilmastosopimuksen puitteissa.

•Teknologian kehittämistä ja käyttöönottoa kehitysmaissa vahvistavat toimet.

•Metsäkadon ja siitä aiheutuvien päästöjen vähentämistä koskevattavoitteet.

REDD-ohjelman (Reduced Emissions for Deforestation and Forest Degradation) koevaiheessa kehitysmaita tuetaan, jos ne torjuvat metsien hävitystä tai niiden tilan heikkenemistä. Mallia kritisoidaan siksi, ettei siinä huomioida metsien laatua, kuten monimuotoisuutta: tukea voi saada muun muassa jo hakatun metsän uudelleenmetsittämisestä. Metsien hallinnoinnin pelätään siirtyvän pois paikallisten ihmisten käsistä.

•Kehitysmaiden ilmastonmuutokseen sopeutumista tukevan rahastonkäynnistäminen.

Anu Lounela

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu