Avun vartijat

Lama-aikoihin liittyy huomattava määrä taloudellisia ja sitäkin huomattavampi määrä talouden ulkopuolisia lainalaisuuksia. Eräs jälkimmäisiin kuuluva on, että kehitysapua ruvetaan taas kritisoimaan.

Lama-aikoihin liittyy huomattava määrä taloudellisia ja sitäkin huomattavampi määrä talouden ulkopuolisia lainalaisuuksia. Eräs jälkimmäisiin kuuluva on, että kehitysapua ruvetaan taas kritisoimaan.

Kehitysavun äkillistä romahtamista ei ole kuitenkaan syytä pelätä liikaa. Toki poliitikot ovat herkkiä kaikenlaisille populistisille vaatimuksille, koska se osoittaa jonkun välittävän heidän olemassaolostaan. Ja toki avun lisääminen vaikeutuu rahan ollessa tiukalla.

On kuitenkin yleinen periaate, että Isoissa Pöydissä sovitut asiat eivät kuulu poliittisten äkkireagointien piiriin. Kehitysavun onneksi avun määrä kuuluu tähän kategoriaan.

Sen sijaan populistiset reaktiot voivat aiheuttaa jotain huomattavasti vaarallisempaa. Koska valitukseen tulee tarve vastata jollakin tavalla, virkamiehet ja poliitikot ryhtyvät herkästi ponnistuksiin osoittaakseen, että apu todella menee perille eikä ”leopardihattumiehille”.

Kehitysavussa on kuitenkin kyse hyvin vähäisessä määrin tavaran lastauksesta, ja hyvä niin. Perillemenon osoittaminen on helppoa vain Yhdysvaltojen Afganistan-avun tyyppisissä operaatioissa, jossa taivaalta tiputetaan maapähkinävoita. Yleisesti ottaen kysymys ”varmemmasta perillemenosta” liittyy avun hallinnoinnin kiristämiseen.

Kehitysavun hallinnointi heiluu kahden ääripään välillä. Toisessa ääripäässä kaikkea puhetta korruptiosta pidetään mauttomana. Tätä tapahtui 1970-luvulla, jolloin korruption kritiikki olisikin ollut ihan paikallaan.

Nyt on liikuttu toiseen ääripäähän. Korruption torjunta ja hyvä hallinto on nostettu kehitysavun keskeisiksi huolenaiheiksi. Tämä johtuu osittain vanhoista ylilyönneistä, osittain siitä että kyseessä on ainoa keino, jolla Maailmanpankki saa omat virheensä näyttämään avunsaajien virheiltä.

Korruption torjunta on vedetty niin kovaksi, että afrikkalaisen byrokraatin on vaikea tehdä yhtään mitään raportoimatta asiasta Eurooppaan. Erilaista selvitystä, koordinaatiota ja kokousta tunkee joka raosta. Aika kuluu palavereissa rahoittajien kanssa.

Ongelmana on, että tällaisessa tilanteessa demokratia ei kiinnosta ketään, koska valtiokoneisto keskittyy pitämään rahoittajat tyytyväisinä, eikä näin ollen jouda välittämään toissijaisesta joukkiosta nimeltä ”äänestäjät”.

Edistyksellisen vastaus kritiikkiin ei olekaan: apu menee perille ja se voidaan todistaa. Päinvastoin sen tulisi kuulua: antakaa ihmisparkojen vaihteeksi päättää omista asioistaan. Antakaa vastuun omia kansalaisia kohtaan hieman kehittyä. Muistakaa, että jos johtaja mokaa, paikallisten ihmisten tulisi olla niitä, joiden ärähdys kuuluu.

Valitettavasti juuri tämä on kaikkein vaikein vaatimus.

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu