Avointa tilitystä

Arvostelussa Mathias Rosenlundin kirja Vaskivuorentie 20.

Omaelämäkerralliset tekstit ovat kirjoittajalleen usein tärkeää ajatusten ja tunteiden järjestämistä, jopa terapiaa. Harvoin kirjoittamisen hoitavaa ja kannattelevaa merkitystä sanotaan niin selväsanaisesti kuin Mathias Rosenlundin esikoisteoksessa Vaskivuorentie 20.

Jo alkulehdillä kirjailija tunnustaa: ”Kirjoitan taltuttaakseni hulluuden, joka ei sulje minua sisäänsä vaan nousee sisältäni.” Kirjoittaminen on pakko ja elinehto, mahdollisuus itseymmärrykseen ja kokemusten läpi elämiseen.

Ongelmallista on vain, ettei kirjoittamisella elä. Vaskivuorentie 20 on riipaiseva kuvaus Rosenlundia lapsuudesta saakka piinanneesta köyhyydestä sekä siitä, miltä tuntuu elää lapsiperhearkea masentuneen puolison kanssa.

Montakaan työtä tekemällä ei välttämättä pärjää. Huonosti palkatut pätkätyöt laskevat sosiaalitukia, ja oma soppansa syntyy, jos yrittää lisäksi opiskella. Raha riittää ehkä vuokraan, laskuihin ja kehnoon ruokaan. Ulkomaille tai ravintolaan lapsia ei viedä. Köyhä isä antaa viimeisen kymppinsä lapselle leffalippuun.

Rosenlundin kirja on toisteinen ja pyörii kehää. Tämä voi rassata lukijaa, mutta on linjassa sisällön kanssa. Köyhyys tuottaa unelmattomuutta ja juuttumisen tunnetta. Voimaton ei pääse eteenpäin.

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20. Suom. Ulrika Enckell. Schildts & Söderströms 2013. 3 tähteä.

Marjo Jääskä

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu