Auttakaa kapitalistia

Rahoituskriisi koskee kaikkia työllistäjiä.

Finanssikriisin heikentäessä eri teollisuudenalojen rahoitusta valtiot ovat rientämässä apuun. Työnantajien kanssakriisin torjumiseksi valtio on erityisesti Yhdysvalloissa räätälöinyt tukipaketteja autoteollisuudelle. Paketit ovat perustuneet lyhytaikaiseen rahan lainaamiseen. Samanlaisia paketteja on suunniteltu myös Euroopassa.

Autoteollisuus on Yhdysvalloissa niin tärkeä työllistäjä, että valtion olisi vaikea päästää sitä konkurssiin. Autoilla on lisäksi maassa tärkeä symbolinen merkitys.

Työllisyysargumentin käyttö ja kassakriisi ei kuitenkaan rajoitu autoteollisuuteen. Mikä tahansa ala voi perustella julkisen rahoituksen tarvetta samalla tavoin.

Valtion rahoitusta onkin alkanut kaivata myös Yhdysvaltain pornoteollisuus. Alan edustajien mukaan se tarvitsee viiden miljardin dollarin bail-out-rahoitusta, koska aikuisviihteen dvd-levyjen myynti on laskenut 22 prosenttia viime vuodesta.

The Girls Gone Wild -elokuvan ohjaajana tunnettu Joe Francis totesikin TMZ-verkkolehdelle, että pornoala kaipaa ainoastaan samaa kohtelua kuin muutkin keskeiset teollisuudenalat: ”Katsomme ansaitsevamme saman kuin muutkin keskeiset työllistäjät.”

Pornoteollisuuden edustajat pyrkivät vaikuttamaan erityisesti kongressiin, jonka rahahanat ovat nyt auki pulassa oleville työnantajille. On mielenkiintoista nähdä, minkälaisia perusteluja työllisyysargumenttien lisäksi tullaan kuulemaan.

Teppo Eskelinen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu