Kirjoittanut jukka vuorio

Aurinkomatka helvettiin

Lukuaika: < 1 minuutti

Aurinkomatka helvettiin

Arvostelussa Abnormin levy Viimeiselle matkalle.

Kun muut menevät musatrendien mukana oikealle ja vasemmalle, Abnormi on jo viime vuosituhannen puolelta saakka paahtanut täysillä punkin moottoritien ohituskaistaa.

Ryhmän uusin julkaisu Viimeiselle matkalle on tyylikäs 12-tuumainen vinyylipaketti, jota on punkpiireissä odoteltu jo muutaman vuoden ajan. Laiskahkoa elämää keikkarintamalla viime vuonna viettänyt Abnormi on lupautunut levyn julkaisun jälkeen ryhdistäytyä myös live-esiintymistensä kanssa.

Levyn seitsemän biisiä soitetaan läpi 13 minuutissa. Niiden aikana käsitellyksi tulevat esimerkiksi lähisuhdeväkivalta, luonnon tuhoutuminen ja vanha kunnon kestosuosikki, kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä.

Suurimman vaikutuksen allekirjoittaneeseen teki levyn nimibiisi Viimeiselle matkalle, jossa yritetään ymmärtää itsensä surmanneen läheisen ratkaisua.

Jos joku suomalainen punkbändi on yhä uskollinen joskus naiiveiltakin tuntuville punkin kulmakiville, kuten itse tekemiselle, vapaudelle, veljeydelle ja tasa-arvolle, niin Abnormi.

Abnormi: Viimeiselle matkalle. Blame the victim 2013. 4 tähteä.

Jukka Vuorio