splash_image.jpg

Askartelua & sähläämistä

Sami van Ingen tekee kokeellisia elokuvia, joissa horjutetaan filmin rajoja fyysisin keinoin.

Kokeellisen elokuvan kansainvälisesti tunnetun tekijän ja kuvataiteilijan Sami van Ingenin erikoisuus ovat teokset, joissa vanhoista filminpätkistä loihditaan esiin uusia merkityksiä.

Keinoja ovat esimerkiksi filmin raaputtelu, ruutujen kopioiminen mekaanisesti yksitellen käsin, kehitys appelsiinimehulla tai viritettyjen projektorien ja muiden filmilaitteiden käyttäminen – pitkälti siis puhdas käsityö.

”Filmin fyysinen työstäminen on kuin kuvanveistoa. Virheet näkyvät läpi, mikä vaikuttaa koko ajatteluprosessiin. En silti halua mystifioida asiaa. Käytännössä oma työtapani on tyypillistä askartelua ja sähläämistä.”

Van Ingenin töistä esimerkiksi filmikopioiden epätasalaatuisuutta ja filmiruutujen väliin jäävää tilaa hyödyntävä Deep Six (2007) rakentaa uudenlaisen sekvenssin B-luokan Hollywood-leffan The Rage (1998) vuoristotietä ajavasta tukkirekasta.

Tammikuussa Suomen ensi-iltansa saavassa HATEssa (2012) vanhasta neuvostoliittolaisesta Kalevala-filmatisoinnista on puolestaan luotu uusia merkityksiä kahden kuvakulman stroboefektiltä näyttävällä filmiruutuyhdistelyllä.

”Teos tarkastelee, miten toiseutta esitetään tässä kalevalalaisen mytologian kuvauksessa”, van Ingen selventää.

Van Ingen pitää mielenkiintoisena sitä, että elokuvan perustana on koneisto, joka luo yksittäisistä kuvista liikettä. Perusajatus on samalla sekä yksinkertainen että hyvin monimutkainen.

”Filmin kanssa väline rajaa tekemistä. Toisaalta elokuvan voi tehdä mekaanisesti, jopa ilman sähköä.”

Digitaalisuuden voittokulun myötä perinteinen filminkäyttö on tullut entistä mielenkiintoisemmaksi, mutta kysymys elokuvissa käytetystä materiaalista on silti pohjimmiltaan epäoleellinen, von Ingen näkee.

Juuri kuvataiteen tohtoriksi väitellyt van Ingen tutki tohtorintyössään kokeellisen elokuvan historiaa ja käytäntöjä omien teoksiensa valossa.

”Olen itse käyttänyt filmiä tämän seitsemän vuotta kestäneen tutkimuksen ajan, ja sinä aikana on tapahtunut suuria muutoksia. Filmi on yhä enemmän lähinnä taiteilijoiden käyttämä väline, aivan kuten litografiasta on tullut taidegrafiikan väline, ja näin filmi on siirtynyt marginaaliin”, van Ingen sanoo.

”Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole huono asia. En pyri nostalgiaan, sillä mielestäni se on typerää”, van Ingen sanoo.

Van Ingen ei ole itse kuvannut juuri mitään vuosiin. Hänen työnsä perustuvat jäämistöistä, kirppareilta ja vinteiltä tehtyihin löytöihin. Mies saa filmikeloja myös lahjoituksina.

”Minulla on jo nyt materiaalia koko loppuelämäkseni.”

Van Ingen on myös työstänyt oman tulkintansa maailman ensimmäisestä pitkästä elokuvasta Ned Kelly and His Gang (1906), josta on säilynyt vain pieni pätkä sekä jonkinlainen tarinasynopsis.

Van Ingen sai tuon filmimateriaalin Australian kansalliselta elokuva-arkistolta ja rakensi keräämiensä tietojen pohjalta muita filminpätkiä hyödyntäen uuden narratiivisen kokonaisuuden, elokuvan Just One Kiss – The Fall of Ned Kelly (2010).

”Tämä on kuin arkeologiaa. Pienten löytöjen perusteella rakentuu historiaan viittaava kokonaisuus, aivan kuin selvittäisi, miltä dinosaurus näyttää”, van Ingen vertaa.

Sami van Ingenin ja Mika Taanilan kolmivuotinen kokeellisen elokuvan Pakopiste-esityshanke alkaa DocPoint-festivaaleilla 22.–27.1. Silloin nähdään Stan Brakhagen ja Rose Lowderin elokuvia.

Kalle Heino

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu