Armoton herra Luther

Uusi elämäkerta selvittää, mitä sanottavaa uskonpuhdistajalla on nykyajan ihmisille. Martin Marty seuraa häveliäästi, miten varmuutta etsinyt vallankumousmies likasi omat aatteensa.

”Kaikki hyvät työt ovat syntiä”, sanoo Luther. Jos hyvän työn tarkoituksena on mielistellä Jumalaa, pyrkiä suosioon ja hankkia palkkioita, niin se on synti ja häpeä. Katuva ihminen ajaa omaa etuaan. Hän osoittaa Jumalalle kykynsä mielistellä. Se on turhaa. Jumala päättää asioista vapaasti, meidän teoistamme riippumatta. Hän armahtaa pelkästä armahtavaisuudesta. Meidän tulee tehdä mitä parhaaksi katsomme, palkkioita havittelematta ja rangaistuksia pelkäämättä.

Meininki ei voisi olla reilumpaa: vapaa ihminen kohtaa vapaan Jumalan. Mutta mihin tässä tarvitaan kirkkoa, luterilaistakaan?

Ovatkohan kaikki luterilaiset kuulleet, että hyvät teot eivät johda pelastukseen? Ja jos ovat, niin miten he asiaan suhtautuvat? Entä kuinka moni on kiinnostunut siitä, mitä sana “vanhurskas” tarkoittaa. Tai miten moni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsen mahtaa tietää olevansa pappi?

Martin Marty tarkastelee Lutherin elämää yhdestä näkökulmasta. Teemana on pyrkimys varmuuteen. Marty ei huomaa, miten varmuuteen pyrkivä Luther pilasi kauniit aatteensa. Se, että luterilaiset eivät tunne kirkkonsa lähtökohtia, on Lutherin omaa ansiota.

John Dewey teki 1900-luvun alun Yhdysvalloissa filosofisia tutkimuksia siitä, miten pyrkimys varmuuteen toimii älyllisen epärehellisyyden perustana. Varmuuden tavoitteleminen on tavoittamattoman tavoittelemista. Varmuutta ei koskaan saavuteta, mutta siitä lörpötellään joutavuuksia. Epärehellinen lörpöttely institutionalisoituu kirkoksi, tieteeksi ja viestinnäksi. Ne väittävät että varmuutta on, tai että sitä ainakin lähestytään tai että epävarmuutta vähennetään informaation avulla.

Nykyään epävarmuuden sietäminen olisi varmuuteen pyrkimistä parempi ohjelma. Elämän epävarmuuden lisäämiseksi ponnisteleva elinkeinoelämäkin antaisi sellaiselle uskonnolle siunauksensa.

Tavoittamattoman tavoittelu ei ole huonon elämän perusta. Eikö olisi kauniimpaa olla kiitollinen siitä, mikä on? Itse asiassa Lutherin ajatus Jumalan armosta sisältää myös tämän hyvän ajatuksen mahdollisuuden. Se sisältää myös kauniin tulkintamahdollisuuden varmuudesta. Vitsailematta sanottuna on varmaa, että epävarmaa on olemassa. Tunnettua on rajallinen määrä, tuntematonta äärettömästi. Logiikka kuiskaa, että äärettömään on sisällyttävä myös äärettömästi hyvää, eihän se muuten ääretöntä olisi.

Harras protestantti Søren Kierkegaard päätteli, että “Jumala” on vain tuntemattomalle annettu nimi. Ajatus on vielä kauniimpi kuin aluksi kuulostaa. Meillä kaikilla on nyt Jumala, auttamattomasti. Jumala tulee vastaamme jokaisessa tuntemattomassa ihmisessä. Meillä on hyvä elämänohje: älä pura toisen toiseutta, vaan ihaile hänen kummallisuuttaan! Älä tavoittele tavoittamatonta, vaan kiitä siitä, että satut olemaan olemassa kaiken kummallisen keskellä!

Mutta tyhjän tavoittelu pyörittää talouselämän rattaita. Sen lopettamiseen emme siis saisi lupaa Evalta.

Marty jättää kertomatta, että monipuolinen Luther harrasti myös taloustieteitä. Hän oli huolestunut siitä, miten koronkiskonta söi ruhtinaita. Lutherin suhteet ruhtinaisiin avaavat näkökulman siihen, miten vallankumous söi aatteensa. Kristityn vapaus. Rouskis rouskis! Kaikkien pappeus. Ahmis ahmis! Jumalan tutkimattomuus. Gulp röyh! Jumalan kaupunki. Maiskis maiskis!

Vallankumous söi myös koronkiskureiksi leimattuja juutalaisia ja maaorjuuden lievittämistä vaatineita talonpoikia.

Saksan talonpoikaissota (1525) esiintyy Martyn kirjassa pienenä episodina suuren Lutherin elämässä. Kyseessä ei kuitenkaan ollut pikkujuttu. Jälkiselvittelyissä murhattiin 100 000 ihmistä. Lahtaus vetää väestömääriin suhteutettuna vertoja 1900-luvun joukkomurhille.

Saksalta meni 300 vuotta Lutherin vallankumouksesta toipumiseen. Sota vakiinnutti pikkuruhtinaiden vallan. Se hidasti kansallisvaltion, markkinoiden ja porvarillisen demokratian kehitystä.

Luther osallistui tapahtumiin aktiivisesti. Hän kehotti ruhtinaita murskaamaan, kuristamaan ja pistämään kuoliaaksi kaikki kapinoinnista epäillyt salaa tai julkisesti. Ruhtinaat tekivät työtä käskettyä. Naisia raiskattiin. Lapsia palellutettiin kuoliaiksi. Miehiä murhattiin.

Sanotaan, että sota syttyi, koska talonpojat ymmärsivät väärin Lutherin teoksen Kristityn vapaudesta. Sodalle on varmasti ollut muita syitä kuin teologisten pohdintojen väärä tai oikea ymmärtäminen. Varmaa silti on, että talonpojat ymmärsivät väärin. Luther on niin kiinnostava ihminen, että kukaan ei voi ymmärtää häntä oikein. Elävän ajattelijan yhdestä ajatuksesta tehty tulkinta joutuu aina hänen toisen ajatuksensa kumoamaksi. Luther itse oli Lutherin ajatusten paha väärinymmärtäjä.

Augustinuksen tekemä ero kirkon edustaman jumalallisen kaupungin ja maallisen kaupungin välillä oli tärkeä Lutherille. Ruhtinaallinen käytäntö mitätöi kahden valtakunnan teorian. Luther ilmoitti, että tästedes hän puhuisi pelottomasti suoraan kansalle – ruhtinaiden välityksellä.

Luther ajatteli, että jokainen kastettu on kirkon edustaman Jumalan valtakunnan pappi. Seurakunnat tarvitsevat tosin vielä erikseen leipäpappeja, mutta ratkaisu on hallinnollinen, ei hengellinen. Martyn mielestä ajatus oli vallankumouksellinen. Maailmassa, jossa kristityt oli opetettu hierarkiaan, julistettiin nyt, että kaikilla oli samanlainen oikeus seistä Jumalan edessä, antaa anteeksi ja rukoilla toisten puolesta. Pappia ei enää tarvittaisi välikädeksi.

Luterilaisessa käytännössä kristityt opetettiin nopeasti takaisin hierarkiaan. Ihmisten tuli kyllä ottaa evankeliumi vastaan vapaaehtoisesti. Mutta Luther antoi ymmärtää, että jos avuksi kuitenkin tarvitaan ruhtinaita ja lakia, niin olkoon sitten niin. Ruhtinaat pakottivat lapset luterilaiseen opetukseen. Luther kirjoitti Vähä-Katekismuksen (1529) pakko-opetuksen tarpeisiin.

Ainakin Suomessa Luther tunnetaan Katekismuksen kautta. Ruhtinaiden tarpeisiin kirjoitettu kirja hautaa ajatukset armosta, vanhurskaudesta ja kaikkien pappeudesta. Kieltojen pänttäys ja rangaistuksen pelko on mahdollisimman kaukana vapaasta, mielistelemättömästä ihmisestä ja vapaasta, tutkimattomasta Jumalasta.

Luther ei kaipaa Martyn mukaan puolusteluja. Lutherin merkitys yksilönvapauden edistäjänä, musiikin ja kirjallisuuden kehittäjänä ja uskonnollisen elämän mullistajana on sellainen puolustuspuhe, joka ei kaipaa lisäyksiä.

Luther puolusti itseään omaa etevyyttäänkin suuremmalla voimalla: Jumalan tahdolla. “Minä löin kapinassa kaikki talonpojat, sillä minä sanoin, että heidät pitäisi lyödä kuoliaiksi. Heidän verensä on minun päälläni. Mutta vetoan Jumalaan, joka käski minun puhua noin.”

Luther oli arvostellut ankarasti Erasmus Rotterdamilaista siitä, että tämä oli yrittänyt tungettelevasti päästä sisälle Jumalan tutkimattomaan mieleen. Nyt hänellä itsellään oli tarkkoja tietoja Jumalan mielihaluista. Kaikkivaltias tahtoi äitien raiskaamista ja lapsien palelluttamista.

Luther on epäilemättä yksi ihmiskunnan inhottavimmista jäsenistä. Hän halusi, että häpeä, hätä ja kärsimys olisivat maksimaalisia. Kielelliseen lahjakkuuteen ja taiteelliseen monipuolisuuteen vetoaminen puolustusmielessä on tässä yhteydessä kiinnostavaa. Bush–Eichmann-syndrooma on totuttanut ajattelemaan, että kiduttajat ja murhaajat ovat värittömiä, vähälahjaisia mitättömyyksiä. Luther ei ollut.

Luther oli laulua, seksiä ja viiniä arvostava hyväntuulinen tyyppi, joka pani paavia alta lipan ja paini pelotta äärimmäisen vaikeiden hengellisten ongelmien kanssa. Ne eivät olleet vaikeita kuin vaikea ristisanatehtävä, vaan vaikeita kuin vaikea sairaus. Luther on vaikea pala siksi, että häntä on helppo pitää jossakin mielessä jopa esikuvallisena ihmisenä, vaikka hän oli 1900-luvun ihmisoikeusrikollisten veroinen pahantekijä.

Martti Luther osoitti monella tavalla rohkeutta. Aivan kaikessa Lutherin rohkeutta ei varmaankaan ole hyvä seurata. Mutta hänen rohkeudessaan on myös kiistatta arvostettavia puolia. Arvostettavista arvostettavinta on, että hän uskalsi sanoa, että on yksin oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä. Niin sanottu yleinen mielipide muodostuu varman päälle puhumisista ja ankkuroi näin itsensä älylliseen epärehellisyyteen. Tässä katsannossa olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni uskaltaisi sanoa Lutherin tavoin naurettavan isottelijan leimaa pelkäämättä julkisesti, että te kaikki olette väärässä. Lutherin aiheuttama paha ei tullut omapäisestä rohkeudesta vaan vehkeilevästä pelkuruudesta.

_______________

Perkeleellinen turpa

Luther vainosi juutalaisia, mutta ei ollut antisemiitti.

Martti Lutherin (1483–1546) traktaatti Juutalaisista ja heidän valheistaan ilmestyi suomeksi käännettynä vuonna 1939. Suomentaja T. T. Karanko kiittää saman vuoden helmikuussa päivätyssä esipuheessaan käännöstyönsä ajankohtaisuutta.

Kansallissosialistisen Saksan valtakunnan nousu oli tehnyt juutalaisuudesta lopun Keski- ja Kaakkois-Euroopassa. Vaarana oli nyt, että karkotetut etsisivät tyyssijoja Suomesta.

Juutalaisuuden mädättävä vaikutus oli Karangon mukaan kyllä vanhastaan tunnettu kansankirkossamme. Kaikkein kunnioitetuimmilla kirkon ylipaimenilla oli juutalaisista sama käsitys kuin Lutherilla. Siitä huolimatta jopa muutamat papit esiintyivät juutalaisuuden puolestapuhujina. Yleisen inhimillisyyden nimissä mukamas. Siitä oli tehtävä loppu.

Saksassa Adolf Hitlerin johdolla ”on verrattain sananmukaisesti seurattu ja noudatettu suuren saksalaisen Martti Lutherin, hänen juuri tässä kirjassaan esittämiä toimenpiteitä ja menettelytapoja juutalaisvaaran torjumiseksi ja poistamiseksi kansakunnan terveen elämänkehityksen tieltä”. Samoja menetelmiä piti ilmeisesti nyt ottaa käyttöön Suomessa.

Mutta mikä oli Lutherin käsitys juutalaisista? Mitkä olivat hänen menetelmänsä?

Luther esitti seitsemän käskyä juutalaisten käsittelystä: 1) Heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen. 2) Heidän talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön. 3) Heiltä otettakoon pois kaikki heidän rukouskirjansa ja Talmudin selityksensä. 4) Heidän rabbiineitaan kiellettäköön elämän ja hengen menettämisen uhalla vast’edes opettamasta. 5) Juutalaisilta kokonaan peruutettakoon tien ja saattovartion käyttöoikeus, sillä heillä ei ole maaseudulla mitään tekemistä. 6) Heiltä kiellettäköön koronkiskominen ja heiltä otettakoon kaikki omaisuus ja hopea- ja kultakalleudet ja pantakoon syrjään talletettaviksi. 7) Nuorille voimakkaille juutalaismiehille ja juutalaisnaisille annettakoon käteen varsta, kirves, kuokka, lapio, rukki, värttinä ja annettakoon heidän ansaita leipänsä otsansa hiessä. Luther kertasi käskyt ja teki niihin mielentilaansa kuvaavia lisäyksiä. Rabbiinien opetuksen keskeyttäjiä opastetaan: ”heittäköön heidän päälleen siansontaa”.

Luther osoittaa vetoomuksensa ruhtinaille, jotka panivat hänen ohjeidensa mukaan toimeksi. Hän puhuttelee myös tavallista majatalojen rahvasta, joka voi joutua juutalaisen kanssa samaan pöytään: ”Kun sinä näet jonkun juutalaisen tai häntä ajattelet, niin puhu itseksesi näin: katso, tuo turpa” … ”minunko pitäisi sellaisen perkeleellisen turvan kanssa syödä, juoda ja puhua?”.

Mitkä sitten olivat Lutherin motiivit? Ajatus Jumalan valitusta kansasta johti Lutherin mukaan siihen, että juutalaiset kuvittelivat olevansa syntyperänsä ja ”jalon verensä” takia muita ihmisiä parempia. Jos juutalaiset luopuisivat syntyperäiseen paremmuuteensa uskomisesta, niin Lutherilla ei olisi mitään heitä vastaan.

Usein väitetään, että Luther oli natsien henkinen isä. Se ei ole totta. Natsit pöyhkeilivät syntyperällään ja höpisivät verensä jaloudesta juuri sillä tavalla kuin Luther väitti juutalaisten tekevän. Luther vainosi etnisen eriarvoisuuden kannattajia. Hän olisi lähettänyt sian sonnan heittäjiä myös natsien pitoihin.

Luther, Martti. Juutalaisista ja heidän valheistaan. Suomentanut T. T. Karanko. Kustannus – Oy. Vasara 1939. 218 s.

Marty, Martin, Martti Luther. Suomentanut Sari-Anne Ahvonen. Ajatus Kirjat 2006. 206 sivua.

Pertti Julkunen

Kommentoi Facebookissa
Seurakuntavaalit 2018
Helsinki liikkuu