Arkea omin pavuin

Felicitas Ruiz Romero myy rantaturisteille oman tilan luomukahvia. Suoramyynnistä perhe saa niukan toimeentulon.

Mazunte, Oaxaca, Meksiko. Kassit painavat kymmenisen kiloa kumpainenkin ja ilma hiekan rajassa melkein kiehuu. Aurinko on korkeimmillaan ja Mazunten rannalla on vain kourallinen uskaliaimpia turisteja sekä Felicitas Ruiz Romero.

Toisin kuin turistit hän ei hae paratiisirannalta kaunista päivetystä vaan asiakkaita. Kasseissaan hänellä on luomukahvia ja -kaakaota, kaikki omalta tilalta, puolentoista tunnin matkan päästä Tyynenmeren rannikolta sisämaahan, Sierra Madren vuoristoon. “Tulen myymään kolmesti viikossa. Matka on hieman raskas mutta se taittuu tarvittaessa”, hymyilee Felicitas Ruiz Romero.

Felicitas Ruiz Romero hakeutuu hetkeksi varjoon. Työpäivä on vasta aluillaan, Mazunten jälkeen hänellä on tapana jatkaa ainakin läheisille Puerto Ángelin ja Panteónin rannoille, vaikka reitin suunta ja pituus vaihtelevatkin päivittäisen myynnin ja jaksamisen mukaan.

Kauppa on kovin satunnaista: joskus kotimatka taittuu huomattavasti kevyemmin kantamuksin, joskus kasseista vähenee vain muutama kilo. Kaiken kaikkiaan liikkuva luomukauppa on silti taannut perheelle paremmat tulot kuin aiemmin, jolloin tilan kahvi myytiin käsittelemättöminä papuina välikäsille.

“Ja mikä parasta, tulot jakautuvat tasaisesti vuoden jokaiselle kuukaudelle sen sijaan, että myisimme koko sadon kerralla, kuten ennen.”

Ilman luomuviljelyä, kotipaahtimoa ja turistien kotipaahtoisesta luomukahvista maksamaa kilohintaa Felicitas Ruiz Romero perheineen ei eläisi tilansa tuotannosta. Ja sittenkin ajat ovat olleet vaikeat.

Kahvin maailmanmarkkinahinnat romahtivat vuonna 1989 alle tuotantokustannusten, minkä jälkeen monet pienviljelijät joutuivat jättämään tilansa. Vuonna 1997 Oaxacassa riehunut hurrikaani Pauliina pyyhkäisi mennessään lukemattomia kahvipensaita ja niiden myötä koko joukon edellisen vuosikymmenen kahvikriisistä selvinneitä pientuottajia.

Perhe etsi alusta lähtien tarvitsemiaan lisätuloja rannikolta, turismista. Ensin he myivät banaaneja, sitten leipää ja sen jälkeen pasteijoita, kunnes löysivät oman markkinarakonsa kotitekoisella kaakaollaan sekä orgaanisella kahvillaan.

“Se oli äitini kuningasajatus, johon kuitenkin aluksi suhtauduimme hieman epäillen…”

Pienimuotoinen perheyritys työllistää nykyisellään kuusi henkeä ja elättää 18. Viljeltynä on kaiken kaikkiaan noin 20 hehtaaria maata.

Kahvisato korjataan kerran vuodessa, lokakuussa, ja yhdestä sadosta riittää yleensä papuja koko vuoden myyntiin. Kaikkea ei ole jätetty yhden kortin varaan – tilalla viljellään hedelmiä, vihanneksia ja yrttejä. Ne kasvavat lähinnä omaan käyttöön ja täydentävät toimeentuloa huonoina kahvivuosina.

Perinteisiä viljelymenetelmiä käyttävät pientilat ovatkin parhaimmillaan todellisia runsaudensarvia. Felicitas Ruiz Romero naurahtaa, ettei ole koskaan tullut laskeneeksi tarkkaan, mutta arvioi eri ruokakasvien määrän kipuavan tilalla helposti yli 20:n. Viljelyssä ei käytetä lainkaan kemiallisia torjunta-aineita tai lannoitteita.

Ruiz Romero siirtää jo kassinsakin varjoon. Aurinko polttaa niin, että kahvikilojen paahto on vähällä muuttua astetta tummemmaksi. Hän avaa kaksi pakettia, joista toisessa on jauhettua kahvia, toisessa papuja. Paketeista karkaava täyteläinen aromi tekee ilmasta lähes juotavaa.

Ruiz Romero pudottelee papuja kädestä toiseen ja kertaa kahvin valmistuksen työvaiheita. Kun sato on korjattu, pavuista irrotetaan ulompi kuori ja ne jätetään maustumaan hunajaan yön yli. Seuraavana päivänä pavut huuhdellaan ja kuivataan. Sitten pavut paahdetaan ja ne ovat valmiita myytäviksi joko sellaisenaan tai jauhettuina.

“Papujen maustamisessa ja paahdossa on niksinsä, mutta on myös tärkeää, ettei satoa ole kasvatettu kemikaaleilla. Hyvä kahvi jauhetaan orgaanisista, puhtaista pavuista.”

Luomukahvin myyjä tietää vuoristokahvinsa kulkeutuneen ostajiensa mukana joskus kauaskin, mutta Suomi on uusi valloitus. Hän riemastuu kuullessaan kaukaisesta kahvinjuojakansasta ja esittää vuorostaan kysymyksiä. ”Kuinka paljon Suomessa maksetaan kahvikilosta? Mistä päin kahvi tuodaan? Onko reilun kaupan kahvia tarjolla? Ostavatko kuluttajat sitä? Entä luomukahvia?”

Felicitas Ruiz Romero toivoo saavansa ennen pitkää tuotteensa lähiliikkeiden hyllyille, mutta toistaiseksi kansainväliset jätit ovat voittaneet ainakin rannan ravintolanpitäjät puolelleen. He mainostavat kylteissään riehakkaasti: Täällä tarjotaan neskahvia!

Inka Kaakinen

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu