Anna Järvinen från Sverige

Anna Järvinen on ihana, valloittava ja lumoava. Näin nousevaa ruotsinsuomalaista folkpopartistia ylistetään vuolaasti sekä Suomessa että Ruotsissa.

Anna Järvinen on ihana, valloittava ja lumoava. Näin nousevaa ruotsinsuomalaista folkpopartistia ylistetään vuolaasti sekä Suomessa että Ruotsissa.

Lähden haastatteluun etsimään jotain muuta, ehkä vihaista nuorta naista, joka on jäänyt piiloon hurmaavien artikkeleiden taakse. Eihän kukaan voi olla noin puhtaan viehätysvoimainen?

Kun haastattelu ja kuvien otto on ohi, jotain on tapahtunut. Anna lähtee kuvauspaikalta ja halaa minua. Astun ulos Helsingin keväiseen aurinkoon ja hymyilen. Taidan olla ihastunut.

Miten näin pääsi käymään?

Saavun lasipalatsin kahvilaan. Järvinen on valinnut haastattelupaikaksi lapsuusmaisemista tutun ympäristön. Ikkunasta avautuu maisema, jossa hän odotti bussia, joka vei hänet lapsena kesämökille. Se oli silloin, ennen muuttoa Ruotsiin ja ennen loputonta ikävää, josta hänen laulunsa kertovat.

Istumme kahvilan pöydän ääreen ja tunnen oloni kömpelöksi lippiksessäni ja hupparissani, jossa vapautetut koirat juoksevat palavan eläinkoekasvattamon ulkopuolella. Järvinen on kuin romantiikan esitaistelija ja hän on pukeutunut valkoisiin helmiin ja neuleisiin. Hän sipaisee otsatukkaansa ja hymyilee, katsoo toisinaan kohti, toisinaan pois ja vastaa kysymyksiin kauniilla riikinruotsilla.

Anna Järvisen ensimmäinen levy Jag fick feeling oli suurmenestys. Hän lähti kuitenkin soolouralle vasta 34-vuotiaana.

”Minulta puuttui pitkään itseluottamusta tuhannesta eri syystä. En ollut tottunut tulemaan nähdyksi. Jos on ujo, omistaa heikon äänen ja on pikkusisko voi olla vaikea menestyä.”

Vanhimpana sisaruksena en pysty ymmärtämään miksi pikkusiskot luulevat aina olevansa jonkun varjossa, mutta Järvinen vakuuttelee minua:

”Tekisin varmaan aivan erilaista musiikkia jos olisin vaikka isoveli. Lapsena harjoittelin pianolla pieniä klassisia helmiä ja katselin, kuinka isoveljeni sai improvisoida ja soittaa mahtavia sointuja. Tunsin oloni uskomattoman voimattomaksi.”

Järvinen on kääntänyt kulttuurisesti heikoiksi katsotut ominaisuutensa, kuten ylenpalttisen herkkyyden, ujouden, naiseuden ja vierauden voimavaroikseen. Tätä edelsi kuitenkin monen kymmenen vuoden epätietoisuus siitä mitä olisi tehtävä. Hän kokeili romaanien kirjoittamista, yritti päästä taidekouluihin tuloksetta ja lauloi, aina vaan.

Voiko olla, että ne joilla on eniten lahjakkuutta jäävät myös helposti menestyksen sivuun koska lahjakkuus on niin erityislaatuista, että sitä on vaikea tunnistaa?

”Luulen, että kysymys on tietynlaisesta yliherkkyydestä. Itsensä esiin tuominen on niin pelottavaa. Siinä riskeeraa kaiken. En laula aiheista, jotka eivät merkitse mitään. Asetan koko elämäni muiden arvioitavaksi.”

Mutta Järviselle kävin hyvin.

”Pitkään pelkäsin silti, että joudun julkisen pilkan ja naurun kohteeksi.”

Hän kertoo elämästään, jossa toistuvat ulkopuolisuuden ja näkymättömyyden teemat. Hän on maahanmuuttaja, joka ei näytä maahanmuuttajalta, ja nainen miesmuusikoiden maailmassa. Lisäksi hän kantaa mukanaan loputonta kaipausta toisaalle.

Kun Järvinen muutti kuusivuotiaana äitinsä ja isoveljensä kanssa Helsingistä Ruotsiin, hän oli hiljaa kokonaisen vuoden.

”Muistan kuinka sanat lopulta tulivat. Vuoden hiljaisuuden jälkeen huusin minua kutsuvalle ystävälle: Jag kommer, jag kommer.”

”En koskaan istunut ruotsalaiseen täydelliseen idylliin, missä kaikki ovat kauniita ja ystävällisiä”, hän selittää ja näyttää erittäin kauniilta ja ystävälliseltä.

Nyt Järvinen julkaisee toisen levynsä, Man var bland molnen, jonka voi hänen mukaan kääntää suomeksi vaikka näin: Pilvessä!

Uusi levy, kuten Annan olemuskin, huokuu feminiinistä ja herkkää vetovoimaa. Niin herkkää, että sen päälle voisi helposti vahingossa talloa. Ehkä juju onkin juuri tässä kohtaa. Hän ei ole mainos eikä musiikkibisneksen tuote vaan jotain autenttista. Hänen laulunsa eivät ole vain lauluja, ne ovat ”på riktigt”, oikeasti olemassa.

Kappaleesi kertovat ikävästä ja mihinkään kuulumattomuudesta. Löysitkö koskaan kotiin?

”Koti löytyy jos asettaa itsensä alttiiksi kaikelle sille mitä pelkää. Se löytyy jos uskaltaa tarpeeksi” sanoo Anna.

Heitän hänelle takaisin vastaväitteiden ryöpyn. Kerron kuinka monta kertaa olen riskeerannut ja menettänyt kaiken. Hän hymyilee.

”Niin minullekin on käynyt. Aika usein sitä huomaa, että suunta oli silloin ehkä hieman väärä. Ja lopulta”, Anna selittää, ”ihminen on kotona vain itsessään.”

Ja näin lähden haastattelusta ajatellen sitä mitä Anna kertoi minulle. Musiikki lohduttaa ja laulaminen tekee onnelliseksi, hän sanoi. Lyön Annan uuden levyn soittimeen ja huomaan, että tämä ajatus kuuluu levyn jokaisessa kappaleessa.

Man var bland molnen ilmestyi 25.3.

Anna Järvinen Göteborgin Nefertitissä 23.4., Tukholman Strandissa 24.4., Malmön Babelissa 29.4. & Helsingin Tavastialla 28.5.

www.myspace.com/annajarvinen

Akuliina Saarikoski

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu