Kirjoittanut maria karuvuori

Anarkistinen laboratorio

Lukuaika: < 1 minuutti

Anarkistinen laboratorio

Pispalan kevät on ollut draamaa täynnä. Nyt kaupunginosa Tampereella mustuu.

TAPAHTUMA Pispalan kevät on ollut draamaa täynnä. Virkavalta ja talonvaltaajat ovat mitelleet voimiaan kahdessa kohteessa valtatien varrella. Häädöistä ja uudelleenvaltauksista on tullut jo lähes arkipäivää. Tapahtumia on puitu Aamulehteä myöten.

Kansalaisaktivismilla ja yhdessä tekemisellä on Pispalassa pitkät perinteet. Kaupunkilaisten protestit ovat olleet näyttäviä, kun virkamiehet ovat toimillaan viime vuosina hätyyttäneet jopa legendaarisia pispalalaispaikkoja kuten Kurpitsataloa ja Rajaportin saunaa.

”On aika selvää, että Tampereen kaupunki haluaisi myydä Pispalassa näitä vanhoja kiinteistöjä uudisraivaamisen tieltä”, sanoo Mikko Lipiäinen Pispalan kulttuuriyhdistyksestä. ”Ajatellaan, että vanhojen paikkojen suojelu on menneisyyteen takertumista. Kaupunki ei kuitenkaan ymmärrä, että tällaiset tilat ovat tärkeitä, kun kehitetään uudenlaisia tapoja elää kaupunkiympäristössä. Ne toimivat vähän niinkuin laboratorioina.”

Heinäkuussa Pispala muuttuu kokonaiseksi vaihtoehtokulttuurin koe-eläinpuistoksi, kun anarkistinen Musta Pispala saapuu kylään. Tapahtumapaikkoina ovat nykytaiteen keskus Hirvitalo ja Vastavirta-klubi. Festivaaleille mahtuu koko elämä pienoiskoossa. Keskustelutilaisuuksissa pohditaan muun muassa keskusvallasta vapaan elämisen tapoja, työpajoissa näitä taitoja testataan käytännössä. Jos yksipuolinen kaupunkikulttuuri ahdistaa, saattaa käynti Pispalassa auttaa.

Musta Pispala 8.–11.7. Tampereella.

Maria Karuvuori