Amerikkalaiset ystäväni

Jenkkifrendini kusivat minua raa’asti silmään, Olavi Uusivirta tilittää kolumnissaan.

Minulla on uusia ystäviä. He ovat Amerikasta. Heidän nimensä ovat Nucky Thompson, Don Draper, Walt White, Will McAvoy ja Frank Underwood – svengaavia nimiä, kuten fiktiivisiltä henkilöiltä on lupa odottaa.

He ovat keskushenkilöitä tv-sarjoissa nimeltä Boardwalk Empire, Mad Men, Breaking Bad, The Newsroom ja House Of Cards. Olen antanut itselleni luvan kutsua niitä tuotantoyhtiöstä riippumatta HBO- eli HÖPÖ-sarjoiksi.

Uusien ystävien kanssa saattaa silloin tällöin kokea ihastumisen kaltaista hurmaantumista, joka parhaimmillaan johtaa kuherruskuukauteen: aika kulkee kuin siivillä, nauretaan kyyneleet silmissä, maailma on auki, kaikki on mahdollista, käydään naamiaisissa ja herätään puistosta tilkka punaviiniä pullon pohjalla, todetaan, että demokratia ei vain toimi, ollaan tyynysotaa ja tullaan siinä hässäkässä koskettaneeksi toista intiimialueelle, mutta se ei haittaa.

Jokseenkin näin minulle kävi amerikkalaisten ystävieni kanssa. Unikaan ei tullut, kun ajattelin vain heidän uskomattomia tarinoitaan.

Sitten tuli krapula ja ensimmäinen riita. Mieleni valtasi epäilys siitä, että minua oli kustu raa’asti silmään. Amerikkalaiset ystäväni olivat kaikki toinen toistaan karismaattisempia supliikkimiehiä, ja heidän valovoimansa häikäisi minut yhä uudelleen ja uudelleen.

Säkenöivän kuoren alla tuntui kuitenkin kulkevan tumma pohjavirta. Yhtenä aivan erityisen viihdyttävänä höpöiltana minulle avautui ilmestyksenomainen näkymä suoraan heidän sisuksiinsa: protagonisteilla on muutakin yhteistä kuin svengaavat nimet.

Yhtäkkiä ymmärsin, että he ovat kaikki kylmiä, laskelmoivia, häikäilemättömiä, empatiakyvyttömiä, tunnevammaisia sosiopaatteja. Elämä on heille valtapeli, jossa he vain sattuvat olemaan muita taitavampia. Muilla ihmisillä on heille vain välinearvoa.

Kaikki sosiaalinen kanssakäyminen palautuu lopulta kaupankäyntiin, jossa pyyteetön teko on liian iso riskisijoitus. Heidän menestyksensä avaimet ovat kova sydän, kylmä pää ja muiden ihmisten läpi näkevät haukansilmät. He olisivat loistavia suuryritysten toimitusjohtajia.

Rahakin jää kuitenkin kakkoseksi, kun tarjolla on jotain vielä kiihottavampaa. House Of Cards -sarjan päähenkilön, kongressiedustaja Francis Underwoodin sanoin: ”Mitä lahjojen haaskausta. Hän valitsi rahan vallan sijaan.” Ja näihin olkapäihin minä olen nojannut viimeiset kolme vuotta!

Välimme ovat sittemmin vakiintuneet lämpimän tuttavallisuuden tasolle. Vietän edelleen säännöllisesti aikaa amerikkalaisten ystävieni seurassa, mutta pyrin säilyttämään eurooppalaisen kriittisen, hienoisesta moraalisesta yläkulmasta tapahtumia tarkkailevan isällisen etäisyyden heidän arveluttaviin maailmankuviinsa.

Joskus, tilanteen suodessa, saatan vaivihkaa ja huomaamatta sivulauseessa tarjota heille vaihtoehtoisia sankarinmalleja: ”You know, in Finland we have this thing called kaurismäkeläinen luuseri?”

Olavi Uusivirta

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu