Älkää peljätkö

Lukuaika: < 1 minuutti

Älkää peljätkö

Uutistoimittajien mielenterveyttä voi kyseenalaistaa, kun pari sekuntia lastenohjelman loppumisen jälkeen ruutuun lyödään kuvia vertavuotavista pommi-iskujen uhreista.

Tässä yhtenä päivänä kävi mielessä, että onko tv-uutisten tekijöillä järki lähtenyt kävelemään, kun pari sekuntia lastenohjelmien päättymisen jälkeen ruutuun lyötiin uutiskuvaa vertavuotavista pommi-iskun uhreista jossain ulkomailla. Ennen kuin pääsin käsiksi kaukosäätimeen toimittaja selosti jo kylmäverisen yksityiskohtaisesti surmatekoja, joihin oikeussalissa huppuihinsa piiloutuneet miehet olivat ilmeisesti syyllistyneet. Ulkomaanuutisissa kriisit ja onnettomuudet ovat jostain perverssistä syystä aina olleet ykkösaiheita, mutta kotimaan henkirikoksilla mässäilyä sai aiemmin etsiä lähinnä Alibista.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos julkaisi jokin aika sitten tutkimuksen väkivallasta iltapäivälehtien etusivuilla sekä todellisuudessa. Julkaistun raportin sivuilla toistuu tutkimustuloksia havainnollistava graafinen kuvio, jossa näyttää aina olevan kaksi käppyrää, toinen nousee määrätietoisesti ylöspäin, toinen tekee tasaista suoraa viivaa tai laskee loivasti alaspäin. Nouseva käyrä kertoo etusivujen väkivaltaotsikkojen, henkirikosaiheiden tai rikosten uhreista julkaistujen valokuvien määrän huimasta kasvusta sitten 80-luvun. Tasainen tai laskeva käyrä puolestaan kuvaa todellista väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden määrän kehitystä Suomessa, vammoja aiheuttaneen väkivallan määrää, törkeiden pahoinpitelyjen tai henkirikosten määrää.

Tutkimuksen tekijöiden johtopäätös on ilmeinen: Iltapäivälehdet ovat lisänneet väkivallan painottamista, vaikka todellinen väkivalta yhteiskunnassa on pysynyt suhteellisen vakaana tai jopa jonkin verran vähentynyt.

Muuten nuo lehdet saavat minun puolestani valita etusivun juttunsa aivan niin kuin lystää, mutta kun tutkimuksen mukaan vielä näyttää siltä, että tavallisten ihmisten ja etenkin naisten väkivallanpelko on kasvanut nimenomaan iltapäivälehtien käppyröiden tahtiin, on syytä varoittaa, että tällä maailmaa vääristävällä uutistrendillä voi olla hyvin kauaskantoisia vaikutuksia.

Peik Johansson

  • 9.9.2009