Alimittainen runo?

Irallisuus on yksi tämän päivän runouden tunnusmerkeistä.

vihaan maata joka sinusta tulee.

Näin menee Satu Lepistön runo kokoelmassa Pohjoinen (ntamo 2013). Se on varsin lyhyt mutta se ei ole harvinaisen lyhyt. Muistikuvieni mukaan Guinnessin ennätystenkirjassa Suomen lyhyimpänä runona mainitaan M. A. Numminen teksti, jossa on vain yksi sana ”Moi”. Tähän verrattuna Lepistön runo on runsas ja ajatuksellisesti painokas.

Yhden virkkeen mittaisia tekstejä näkyy jonkin verran runokokoelmissa. Aina lauseita ei ole mahdollista lukea kokonaisuudesta irrotettuna teksteinä, vaan niiden ymmärtäminen vaatii kokoelman muita runoja.

Lepistön runossa on kyse toteamuksesta, havainnosta tai mielipiteestä, joka tuntuu tuoreelta. Se avautuu jopa maailmankatsomukselliseen pohdintaan, mitä meistä jää kuoleman jälkeen. Sitä voi tulkita myös kuvallisesti: olemme itsenäisiä suhteessa toisiin ihmisiin niin kuin maat, valtiot ovat toistensa suhteen.

Tästä näkökulmasta siinä rinnastuu valtioiden ja ihmissuhteiden verkostot toisiinsa. Kyseessä voi olla vaikkapa vanhempien suhde lapsiin tai parisuhteen osapuolten keskinäiset suhteet. Runoudelle tyypilliseen tapaan Lepistön lausetta voi lukija tulkita vapaasti niin kauan kuin tulkinnat perustuvat tekstissä läsnä oleviin asioihin.

Runo muistuttaa myös aforismia. Se on suppea kirjallisuuden laji, joka usein yhdistetään proosaan. Aforismissa painottuu ajatuksellinen toteamus, jopa filosofiset totuudet. Viime vuosina runous on hyödyntänyt aforismin perinnettä ja päinvastoin. Näiden erillisten lajien välillä on syntynyt hedelmällinen suhde. Aforismi on tuonut runoon ajatuksellista painokkuutta ja kuvallisuus on siirtynyt aforismiin.

Runoudessa mietelmällisyys ja väitelauseet ovat joskus ongelmallisia. Runouden tapa kertoa asioita painottuu usein kuvaan, asia siis kerrotaan epäsuorasti tulkinnallisesti vapaiden kuvien välityksellä.

Asioiden suoraan sanominen ei ole tyypillistä modernistisessa runoudessa, vaan kaikki on tulkinnanvaraista. Aforismi taas puhuttelee lukijaa suoraan älyllisellä tasolla. Siinä painottuu lyhyt, irrallinen teksti. Lepistön runoa voi lukea perinteiseen tapaan runona ja myös kuvallisena aforismina mutta ei käsitteellisenä aforismina. Siinä ei ole väitelauseita.

Tämä lyhyiden lauseiden ja virkkeiden irrallisuus on kenties se aforismin piirre, joka kiinnostaa runoilijoita. Tätä katkelmallisuutta sanotaan fragmentaarisuudeksi. Siitä onkin tullut yksi tämän päivän runouden keskeisistä tunnusmerkeistä.

Tommi Parkko

Kommentoi Facebookissa
Rakkautta ja anarkiaa 2018
Helsinki liikkuu