Älä kanna kaunaa

Raaka rotupolitiikka sai Sandra Laingin polttamaan ihonsa valkaisuaineella.

Sandra Laing, vuonna 1955 Etelä-Afrikassa syntynyt musta tai valkoinen nainen, on Anthony Fabiainin elokuvan päätähti. Musta tai valkoinen Laing on sen mukaan, milloin asiaa tarkastellaan.

Sandra Laing syntyi valkoisille afrikaaneri-vanhemmille, jotka eivät tienneet kantavansa mustaa perimää. Vanhemmilleen tytär on aina valkoinen. Kun Sandra Laing viedään apartheidin jakamassa Etelä-Afrikassa valkoisille tarkoitettuun kouluun, opettajat eivät suvaitse häntä. Vaikka pieni tyttö yrittää pärjätä, se ei riitä. Opettaja rankaisee Sandraa piiskan iskuilla ilman syytä. Tytön koulunkäynti loppuu.

Tästä alkaa ohjaaja Anthony Fabianin vuonna 2008 valmistunut elokuva Skin. Elokuva näytetään toukokuussa ensimmäistä kertaa Suomessa.

Sandra Laingin isä aloittaa oikeustaistelun, jolla hän haluaa todistaa tyttärensä olevan valkoinen, huolimatta siitä, että tytär täyttää kaikki tummaihoisen määritelmät.

Liikuttavassa kohtauksessa pieni tytär tekee pyykinpesuun tarkoitetusta valkaisuaineesta väkevää sekoitusta, jolla toivoo tekevänsä vanhempansa onnellisiksi, mutta päätyy polttamaan ihonsa.

Lontoossa asuva Fabian kuuli Sandra Laingin tarinan televisiokanava BBC Fourilta ja jäi siihen heti kiinni.

”Laingista on jo tehty kaksi dokumenttia, siksi päätin tehdä hänen elämästään kokoillan elokuvan, jossa hänen itsensä ei tarvinnut olla mukana.”

Laing on vuosien aikana tavannut kymmeniä toimittajia. Kun Fabianin elokuvaprojekti oli alkamassa, Laing toivoi, että hän hyötyisi itsekin projektista.

”Laing elää yhä köyhyydessä. Projektini yksi tavoite on auttaa häntä.”

Vaikka Sandra Laing saa virallisen valkoisen statuksen, ei elämä suju. Valkoinen poikaystäväehdokas vie nuoren naisen treffeille vain valkoisille tarkoitettuun ravintolaan. Sandra pakenee kuiskuttelua ja osoittelua vessan ikkunasta, kun deittiseura ei ymmärrä tilanteen ahdistavuutta.

Sandra tuntee olonsa turvallisemmaksi toisten tummaihoisten seurassa. Tästä hänen isänsä ei ilahdu vaan reagoi kuin kuka tahansa valkoinen mies äärimmäisen rotupolitiikan maassa. Riidat johtavat perheen hajoamiseen.

Fabian kertoo, että Etelä-Afrikasta löytyi innokasta väkeä näyttelemään elokuvassa. Pääosaa näyttelee Sophie Okonedo. Elokuvan DVD-version lisämateriaaleissa on kuvattu käsikirjoitustyöpajoja, joissa osallistujat ovat selvästi liikuttuneet Laingin tarinasta.

”Ainoa järkytys tuli vuonna 2007, kun olimme aloittamassa kuvauksia eräässä kirkossa. Kun henkilökunnalle selvisi elokuvan aihe, he ilmoittivat, että mustien kirkko on toisella puolella kaupunkia. Se oli hämmentävää! Mutta ei kai voi olettaa, että pitkästä rotuerottelun historiasta toivuttaisiin yhdessä yössä”, Fabian muistelee.

Sandra Laingin elämä ei ollut helppoa maailmassa, jossa mustien perheiden asumukset saatettiin jyrätä puskutraktoreilla varoittamatta. Elokuvan läpi kulkee hänen isänsä opetus: älä anna periksi.

DVD:n lisämateriaaleihin haastateltu Sandra Laing sanoo, että hän katuu yhä sitä, ettei nähnyt isäänsä ennen tämän kuolemaa. Elokuvan viesti tuntuukin olevan: älä kanna kaunaa.

”Pelkäsin, että elokuvaa pidettäisiin liian yksittäisenä tarinana. Mutta vastaanotto on ollut yhtä liikuttunutta niin Hong Kongissa kuin Brasiliassa. Kaikilla meillä on vanhemmat ja jokainen on tuntenut itsensä ulkopuoliseksi jossain vaiheessa”, Fabian sanoo.

Fabian on syntynyt San Franciscossa, USA:ssa, hän on asunut Meksikossa, Ranskassa ja Britanniassa. Skin-elokuvan teko oli hänelle ensimmäinen kosketus Etelä-Afrikkaan.

Elokuva on hyvä päivitys siitä, mitä arki Etelä-Afrikassa oli 1960-luvulta 1980-luvulle. Fabian sanookin, ettei Etelä-Afrikan tapahtumia pidä unohtaa. Holokaustista on tehty paljon elokuvia, mutta hänen mukaansa niitä pitää tehdä myös apartheidista.

”Elokuvani kertoo silti enemmän yleisesti inhimillisyydestä ja siitä, miten meistä jokainen on ihonsa alla samanlainen kuin toinen.”

Anthony Fabianin ohjaama Skin-elokuva 7.5. Helsinki African Film Festivalilla, 6.–9.5. Andorrassa, www.haff.fi.

_______________

Anthony Fabian <3 suomi

Anthony Fabian on ohjannut dokumenttielokuvan suomalaisesta säveltäjä, pianisti ja kapellimestari Olli Mustosesta, Olli Mustonen: Visions fugitives. Elokuva tehtiin Mustosen levy-yhtiön pyynnöstä.

”Työskentelin Ollin kanssa Lontoossa, en ole päässyt käymään Suomessa aiemmin”, Fabian kertoo. Elokuvaohjaajan olisi tarkoitus osallistua Helsinki African Film Festivalille toukokuussa, jos ”islantilainen tulivuori sen sallii”.

”Suomi on hyvin kiinnostava maa, olette kaiken risteyskohdassa. Olen taustaltani puoliksi unkarilainen, suomen ja unkarin kielten samankaltaisuus kiinnostaa minua. Olen hyvin utelias Suomen suhteen!”

_______________

Hannele Huhtala

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu