Toisaalta: Nälän ja sairauksien vaarallinen yhdistelmä vaatii salakavalasti uhrinsa Kambodžan köyhimpien keskuudessa.
Vaikka sotarikostuomioistuin on viimeinkin aloittanut toimintansa, eivät kambodžalaiset ole vielä selviytyneet lähimenneisyytensä tragediasta – Pol Potin ja punakhmerien armottomasta perinnöstä. Nyt maassa on syntymässä uusi murhenäytelmä, joka on edellistä pienempi, hitaampi ja hiljaisempi, mutta monille yhtä tappava.
Nälän ja sairauksien vaarallinen yhdistelmä vaatii salakavalasti uhrinsa Kambodžan köyhimpien keskuudessa. Kuolleiden määrä lasketaan tällä kertaa tuhansissa, ei miljoonissa, mutta se on laiha lohtu. Yli 70000 hiv:sta tai aidsista kärsivää kambodžalaista sekä 18000 tuberkuloosipotilasta näkevät nälkää.
Miksi tilanne on nyt niin huono? Aikaisemmin Maailman elintarvikeohjelma WFP pystyi tarjoamaan ruoka-apua, jonka turvin nämä heikossa asemassa olevat ihmiset tulivat toimeen. Nyt WFP:n ruoka-apu on ollut keskeytettynä jo useiden kuukausien ajan, koska avun antajilta ei ole saatu lisärahoitusta. Kymmenet tuhannet ihmishenget ovat vaarassa muutaman miljoonan dollarin puuttumisen vuoksi.
Emme täällä länsimaissa ajattele kovinkaan paljon ruoan, ravitsemuksen ja terveyden tärkeyttä, ellei kyseessä sitten ole vyötärön kaventaminen. Kambodžassa ruoka on kuitenkin yhä merkittävä voima, joka vaikuttaa ihmisten elämään.
Tuhannet Kambodžan köyhät tuberkuloosipotilaat tulevat hakemaan lääkkeensä joka päivä hoitonsa loppuun saakka, koska saavat samalla kourallisen riisiä ja lusikallisen ruokaöljyä. Ilman ruokaa lääkityksen ankarat sivuvaikutukset ja kotoa poistuminen hoidon aikana ovat osalle sairaista liian raskaita. Monet potilaat joutuvat siksi lopettamaan hoitonsa kesken.
Miksi tämä liikuttaisi tavallisia helsinkiläisiä, tamperelaisia tai rovaniemeläisiä? Maailmanpankki ja joukko kehitystaloustieteilijöitä kertoisivat epäilemättä kysyjälle, etteivät tällaiset hankkeet lisää talouskasvua paljoakaan.
Lienee varsin selvää, ettei tavallisen tuberkuloosi- tai aidspotilaan panos bruttokansantuotteeseen tai taloudellisen globalisaation edistämiseen ole suuren suuri. Kenties tarjotun avun vähyys johtuukin tästä: sairaita ei pidetä hyvänä sijoituskohteena. Kapitalismin kylmä logiikka tekee tehtävänsä.
Tuberkuloosi ei leviä vain Kambodžassa eikä edes vain Kaakkois-Aasiassa, vaan myös Euroopassa. Lääkkeille vastustuskykyistä tuberkuloosia on löydetty USA:n vankiloista, Venäjältä ja Etelä-Afrikasta. Pieni XDR-tuberkuloosin aiheuttama pandemia Etelä-Afrikassa vaati 52 kuolonuhria 53 sairastuneesta. Jos nämä sairastuneet olisivat päässeet parhaan olemassa olevan hoidon piiriin, olisi hoito maksanut yli 40000 euroa potilasta kohden. Köyhillä ei tietenkään ole moisia rahoja. Siispä he kuolevat.
Miksi emme tee asialle mitään? Tuberkuloosiasiantuntijat ovat yrittäneet varoittaa meitä, mutta media keskittyy lintuinfluenssaesiintymiin brittiläisissä kalkkunoissa, vaikka XDR-tuberkuloosin leviäminen on huomattavasti vakavampi uhka meille kaikille. Joka kolmas maailman ihminen kantaa tuberkuloosia aiheuttavaa mykobakteeria. Tuberkuloosi voi puhjeta heissä kaikissa, mutta aliravituille vaara on erityisen suuri. Nuorten ja aikuisten keskuudessa tuberkuloosi on tänä päivänä merkittävin tappava tauti, jonka pystyisimme periaatteessa parantamaan.
Kambodžassa sekä tuberkuloosin että aidsin esiintymisaste on Kaakkois-Aasian korkein. Maan terveydenhuoltojärjestelmä ei kykene hoitamaan taakkaansa.
Keskiverto kambodžalainen saa vuosittain terveydenhuoltopalveluita vain 25 euron arvosta, josta maan hallitus maksaa 5 euroa. Voimme verrata tilannetta Suomeen: terveydenhuoltoon käytetään asukasta kohden vuosittain yli 1600 euroa, josta yli kolme neljäsosaa tulee valtiolta.
Suomessa ja muissa kehittyneissä maissa kiinnitetään huomiota potilaiden ruokavalioon. Tiedämme, kuinka paljon ravinto vaikuttaa paranemisprosessiin.
Sairaaloiden ruokalistat eivät yleensä tuo vettä kielelle, mutta ne ovat tieteellisin perustein kehitetty vastaamaan potilaiden tarpeita. Moista ylellisyyttä ei Kambodžassa ja muissa köyhissä maissa tunneta. Kehitysmaissa ei useinkaan ole varaa edes perusravintoon, jonka turvin tuberkuloosista ja aidsista kärsivät voisivat selviytyä.
Mikään muu humanitäärinen apu – suojattu asumus, rokotteet, koulutus tai lain turva – ei kaikesta tärkeydestään huolimatta ole yhtä välttämätön ja pakottavan kiireellinen kuin ruoka. Mitä järkeä on käyttää miljardeja euroja lääkkeisiin ja seurata sivusta, kun sairaat kuolevat nälkään?
Siem Reapissa Angkor Watin mahtavien temppelien lähellä on uudenaikainen lentokenttä sekä kansainvälisiä loistohotelleja kuten Meridien ja Sofitel, jotka tarjoavat vauraille vierailleen 15 dollarin aamiaisia.
Silkkihuivit, elefanttiajelut, valokuvat temppelien mykistävän kauniista torneista iltaruskossa – kaikki se, mitä me eurooppalaiset haluamme Kambodžasta, on saatavillamme, vaikka taas kerran sulkisimmekin silmämme kambodžalaisten kärsimyksiltä ja antaisimme aids- ja tuberkuloosipotilaiden hiljaa nääntyä nälkään piilossa katseiltamme.
Voimme yhä nauttia Kambodžan ja sen köyhien afrikkalaisten kohtalotovereiden tarjoamista lomailoista. Pian lomailijan ei kuitenkaan kannata hengittää matkallaan kovin syvään.
Kirjoittaja on YK:n erityisraportoija oikeudesta ruokaan.
Jean Ziegler
