Ajatelkaas nyt vähän!

Kahdeksankymppinen nuortenkirjailija Rauha S. Virtanen ei pelkää tunnustaa väriä.

”Vasemmallahan tässä ollaan. On oltu seiskytluvulta asti, jolloin se jonkinlainen poliittinen herääminen tapahtui. Siellä on sitten pysytty”, Rauha S. Virtanen sanoo.

Virtanen tunnetaan suomalaisen tyttökirjallisuuden klassikkoihin kuuluvasta Selja-sarjasta, joka ilmestyi 1950- ja 60-luvuilla. Moni yllättyi, kun Virtanen kirjoitti 2000-luvulla sarjaan kaksi jatko-osaa, jotka ovat kaukana idyllisyydestä ja herttaisuudesta.

Seljalta maailman ääriin (2001) ja Seljan Tuli ja Lumi (2009) -kirjoissa tamperelaiset Seljan sisarukset ovat kasvaneet aikuisiksi ja tempautuneet 70-luvun pyörteisiin. Keskiössä ovat Chilen tapahtumat, ja monet Seljoistakin ovat verisen vallankaappauksen keskellä. Suomeen jääneet perheenjäsenet järjestävät solidaarisuustapahtumia ja asuvat vanhaan kouluun perustetussa kommuunissa.

Joidenkin lukijoiden mielestä siirtymä sarjan aiemmasta lintukodosta Chilen tragediaan oli liian suuri, jopa luonnoton harppaus. Virtanen ei kuitenkaan ole samaa mieltä.

”Seljan sisaruksilla oli tämmöistä hinkua jo niissä varhaisissa kirjoissa. Heitä vaivasivat omantunnonkysymykset: miten ihminen eläisi oikein.” Jo alkuperäisessä sarjassa päähenkilöt perustivat Maailmanparantajien kerhon.

”He ajattelivat. Ja ne, jotka ajattelevat, päätyvät lopulta joihinkin tuloksiin.”

Kun Rauha S. Virtanen aloitti kirjoittamisen, hän ei omien sanojensa mukaan tiennyt politiikasta yhtään mitään. 1960-luvulla radio ja televisio olivat kuitenkin täynnä valistusta, ja kokopäivätoimisella kirjailijalla oli aikaa istua kotona lukemassa ja ajattelemassa – myös niitä manifesteja, joita koululaispolitiikkaan osallistuneet lapset kantoivat äidilleen.

Vuonna 1970 ilmestyi Joulukuusivarkaus, joka käsitteli kuilua rikkaiden ja köyhien välillä, ja muutamaa vuotta myöhemmin ilmestyi koululaispolitiikasta kertova Lintu pulpetissa. Siitä Virtanen joutui taittamaan peistä kustantajansa kanssa.

”Haluatko sä, että Suomesta tulee sosialistinen, haluatko sä semmoisen järjestelmän kuin tuolla Neuvostoliitossa”, Virtanen valittaa surkealla äänellä kustannustoimittajaa matkien ja nauraa päälle.

”Aikaisemmin panin kirjoihin jotenkin varovasti niitä asioita, jotka herättivät minussa vastahankaisuutta. Vähitellen minusta tuli rohkeampi. Halusin vastakkainasettelua, että ajatelkaas nyt vähän!”

Virtanen on vuosikausien ajan sanonut sanottavansa ja kirjoittanut muiden paheksunnasta piittaamatta. Sama pätee poliittisen värin tunnustamiseen.

”Ihan kuin vasemmistolaisia ajatuksia olisi erittäin paljon ilmassa nykyaikana”, Virtanen iloitsee. Toisaalta nykyvasemmisto tuntuu hajonneen pieniin ryhmiin. ”Ei ole mitään yhtenäistä linjaa. Kaikki vain ahertavat omalla tontillaan.”

Lisääntyneestä suvaitsevaisuudesta huolimatta vasemmistolaiset ideat – tai politiikka ylipäänsä – eivät ole löytäneet tietään nuortenkirjoihin. Virtanen seuraa aktiivisesti nuortenkirjallisuutta ja pitää kotimaisia kirjailijoita taitavina. Epäpoliittisuus kuitenkin hämmentää häntä.

”Politiikka on nuortenkirjoissa selvästi tabu. Pelätään kuollakseen sitä, että vaikutetaan nuorten mieliin poliittisesti, että niitä ohjataan johonkin suuntaan”, Virtanen sanoo ja meinaa kiihtyä.

Poliittisen nuortenkirjallisuuden tienraivaaja ei tyydy ainoastaan edelläkävijän viittaan. Kahdeksankymppisellä, pirteällä Virtasella on parhaillaan työn alla uusi kirja. Hän keräsi siihen materiaalit jo 1970- ja 80-luvuilla Euroopan sosialistisissa maissa matkustellessaan.

Vielä ei ole varmaa, tuleeko teoksesta matkakirja vaiko sittenkin romaani. Runsasta materiaalia täytyy vielä karsia kovalla kädellä ja sille täytyy löytää oikea muoto.

Oona Juutinen

Kommentoi Facebookissa
Migration Comics
Helsinki liikkuu